Lappeenrannan Energia -konsernin tilinpäätöstiedote

Lappeenrannan Energia
|
Sähkön vähittäismyyntiyhtiön Väre Oy:n osakkuuden myynti vahvisti konsernin tulosta konsernin liikevaihdon ollessa 106,3 (104,7) milj. euroa ja liikevoiton 37,2 (14,5) miljoonaa euroa. Kaukolämmön tuotannosta ennätyssuuri osuus tuotettiin uusiutuvilla energianlähteillä (93,3 %). Vuoden vaihteessa konserni vahvisti päästötöntä energiantuotantoaan hankkimalla osuuden EPV Energia Oy:stä.

Lappeenrannan Energia -konsernin toimitusjohtajan Arto Nikkasen mukaan konsernin vuosi oli toiminnallisesti onnistunut. Kaikkien palveluiden toimitusvarmuus toteutui korkealla tasolla, ja liiketoimintamme onnistuivat haastavassa markkinassa tehostamaan kustannuksiaan ja saavuttamaan operatiivisesti selvästi tavoitetta paremman taloudellisen tuloksen. Kertaluonteisten erien vaikutuksesta konsernin taloudellinen tulos kasvoi merkittävästi edellisvuodesta.

Uusiutuvan kaukolämmön tuotannossa saavutettiin ennätystaso

Kaukolämmön tuotannossa vuosien pitkäjänteinen työ näkyy uusiutuvien lämmönlähteiden ennätyssuurena osuutena sen ollessa yli 93 %. Myös lämmöntuotannon ominaispäästöt laskivat ennätyksellisen alas kaukolämmön tuotannon ominaispäästön ollessa vain 19 g/kWh.  

Päästöjen laskua vauhdittivat sähkökattilan runsas käyttö, Kaukaan Voiman vähäinen turpeen kulutus sekä biokaasun hyödyntäminen maakaasun korvaajana. Lisäksi kaikki kaukolämmön tuotannossa käytetty sähkö varmennettiin uusiutuvaksi alkuperätakuilla.

Tulevaisuudessa uusiutuvien energialähteiden käyttöä lisää Mertaniemessä keväällä 2025 käyttöönotettu lämpöakku. Vuoden 2025 aikana konserni edisti myös useita hankkeita, joiden tavoitteena on hyödyntää tulevaisuudessa hukkalämpöä merkittävänä osana kaukolämmön tuotantoa.

Sähköverkko luo edellytyksen yhteiskunnan sähköistymiselle

Suomalainen yhteiskunta ja teollisuus kehittyy merkittävin askelein kohti sähköisiä ratkaisuja. Sähkön käytön lisääntyminen ja sähkön toimitusvarmuuden turvaaminen edellyttää merkittäviä investointeja sähköverkkoihin myös Etelä-Karjalassa.

Yllikkälä–Simolantie 110 kV:n voimajohdon yleissuunnittelu valmistui syksyllä ja hankkeen kilpailutus käynnistyi loppuvuodesta 2025 julkisena hankintana. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Lappeenrannan kaupunkialueen liityntää kantaverkkoon, mikä mahdollistaa kuormien kasvun alueella. Lisäksi hanke parantaa edellytyksiä uusien sähköintensiivisten kuormien liittämiselle Lappeenrannan sähköverkkoon.

Vuonna 2025 sähköverkolla toteutettiin useita merkittäviä hankkeita, joista keskeisin oli Joutsenon sähköaseman saneeraus. Joutsenon sähköasema uusittiin kokonaisuudessaan rakentamalla uusi asema purettavan vanhan aseman viereen.

Säävarman sähköverkon rakentaminen eteni Taipalsaarella, missä Kuivasensaaren 20 kV:n ilmajohtotyömaalla pilotoitiin komposiittieristimiä alueen saneerauksen yhteydessä. Lisäksi Saimaan Kuitu Oy:n kanssa toteutettiin sähköverkon saneerausta yhteis-kaivuutyömaalla laajahkolla alueella Lavola–Tapavainola-alueilla. Säävarman verkon rakentaminen jatkui myös useilla pienemmillä työmailla. Tavoitteena on, että säävarma sähköverkko saavuttaa tavoiteverkon mukaisen tilan aikataulun mukaan vuoteen 2036 mennessä.

Elokuussa Lappeenrannan Energiaverkot käynnisti monivuotisen AMR 2 -projektin, jossa asiakasmittarit vaihdetaan uuden sukupolven älykkäisiin sähkömittareihin. Vuonna 2025 mittareita vaihdettiin noin 7 000 kappaletta. Projekti päättyy vuonna 2028, jolloin uusia mittareita on vaihdettu yhteensä noin 54 000 kappaletta.

Alueen vesihuolto otti uusia kehitysaskeleita

Vesiliiketoiminnassa vuosi sujui suunnitellusti ja ikääntyvien puhdistamoiden uudistamista suunniteltiin. Hyväristönmäen hankkeessa asemakaavoitus valmistui ja hanke etenee kohti toteutusta. Loppujen suunnittelu- ja luvitusvaiheiden arvioidaan valmistuvan vuosikymmenen loppupuolella. Lähivuosille on suunnitteilla sekä Ylämaan että Nuijamaan puhdistamoiden korvausinvestoinnit.

Merkittävimpiä vesihuollon rakentamiskohteita olivat saneerauskohteet Caprintiellä, Punnanlahden alueella, Sammonlahdessa, Hakalissa, Saimaan kanavan alitus sekä ratapihalla.

Pitkäaikainen alueellinen vesihuollon yhteistyö edistyi merkittävin askelein. Vuoden aikana tehtiin vesihuollon konsessiosopimukset Lemin ja Taipalsaaren kuntien kanssa. Konsessiosopimusten mukaiset palvelut otetaan molempien kuntien kanssa käyttöön alkuvuodesta 2026.

Osakkuusyhtiöissä järjestelyitä

Lappeenrannan Energia päätti yhdessä Ardianin rahaston kanssa käynnistää teollisen kokoluokan sähkövaraston rakentamisen Lappeenrannan Mertaniemeen alkuvuonna 2024. Vuoden 2025 aikana Mertaniemen Sähkövarasto Oy:n hanke eteni suunnitelmien mukaisesti käyttöönottoon.

Vuoden aikana Energia-konserni irtaantui sähkön vähittäismyynnistä myymällä Väre Oy:n osakkuuden yhdessä muiden omistajien kanssa kokonaisuudessaan Helen-konsernille.

Vuoden lopuksi yhtiö hankki osakkuuden EPV Energia Oy:stä, kotimaisesta energiayhtiöstä, joka tuottaa ja hankkii noin 5 % kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä. Yhtiö tuottaa ja hankkii sähköä ja lämpöä osakkailleen, kotimaisille energiayhtiöille.

Suomen Hyötytuuli Oy:ssä tuotanto käynnistyi Siikajoen tuulipuistossa vuoden 2025 alussa.

Lappeenrannan Energia investoi paikallisesti 22,1 M€

Lappeenrannan Energia-konsernissa investointien osalta vuosi 2025 oli erityisesti verkostoinvestointien vuosi. Konsernin investoinnit olivat 22,1 M€. Energiaverkoilla jatkettiin sähkön toimitusvarmuuden parantamista investoiden sähköverkkoihin noin 12,5 M€. Lämpöverkkoihin investoitiin vuoden aikana 2,1 M€ ja vesi- ja jätevesiverkkoihin 5,2 M€. Lämpövoima investoi viime vuonna lämpölaitoksiin 1,3 M€ ja vesi- ja jätevesilaitoksiin 0,3 M€. Osakkuusyhtiöiden hankkeisiin investoitiin 0,3 M€.

Jatkuvaa parantamista kohti astetta parempaa

Yhtiömme toiminnan ja johtamisen systemaattinen kehittäminen saavutti henkilöstömme sitoutuneen työn ansiosta useita huomattavia virstanpylväitä vuoden 2025 aikana. Vuoden 2025 lopussa saimme valmiiksi ISO9001 laatu- ja ISO27001 tietoturvan hallintajärjestelmiemme sertifioinnit. Lisäksi konsernin pitkäjänteinen vastuullisuustyö ja sen eteneminen dokumentoitiin ensimmäistä kertaa kattavaan kestävyysraporttiin, joka tullaan julkaisemaan vuosikertomuksen julkaisun yhteydessä.

Lappeenrannan Energia -konsernin vuosikertomus ja kestävyysraportti julkaistaan 7.4.2026.

Konsernin avainluvut

  Emo     Konserni    
  2023 2024 2025 2023 2024 2025
Liikevaihto milj. € 55,1 53,7 52,1 102,7 104,7 106,3
Liikevoitto milj. € 2,9 1,4 19,6 12,7 14,5 37,2
Liikevoitto/tappio % 5,2 2,7 37,7 12,4 13,9 35,0
OPO:n tuotto % 0,4 0 15,5 1,6 2,4 14,6
Omavaraisuusaste % 40,9 36,0 36,5 41,0 37,7 39,2

 

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.