Vuoden 2020 kohokohdat

Tutustu konsernin vuoteen 2020.  Vuosikertomuksessa avaamme viime vuoden tunnuslukuja, toimintaa ja tilinpäätöstä.

Konsernin tunnusluvut 2020 

Konsernin-tunnukset-2020

Liikevaihto 92 M€, Liikevoitto 19,8 M€, Investoinnit 30,2 M€, Omavaraisuusaste 24,5 %, Henkilöstö 105 (vakituisia vuoden lopussa).

Tutustu lisää tulostietoihimme

Arto Nikkanen

Toimitusjohtajan katsaus

Vuosi 2020 sujui lähes suunnitellusti. Liikevaihto laski edellisvuodesta ollen 92,0 M€ ja liikevoitoksi muodostui 19,8 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski lämpimän vuoden johdosta, mutta investoinnit nousivat uuteen ennätykseen. Voitollisesta tuloksesta yhtiö maksaa osinkoja omistajalle 3,73 miljoonaa euroa.

Puistomuuntamo

Lappeenrannan Energia -konsernin toimintakertomus

Tutustu Lappeenrannan Energian hallituksen vuoden 2020 toimintakertomukseen.

Puistomuuntamo

Yhteiskuntavastuu ja kestävä kehitys

Lappeenrannan Energialla rakennetaan kestävää tulevaisuutta. Panostamme toiminnassamme ilmastonmuutoksen hidastamiseen ja huomioimme ympäristönäkökohdat niin tuotteiden kuin palveluiden tuotannossa ja kehittämisessä.

Jussi Selenius

Asiakkuuksien vuosi

Viime vuosi oli uuden strategiakauden ensimmäinen toimintavuosi. Ydinlupauksistamme aidon asiakasymmärryksen rakentaminen on Asiakkuudet-yksikön vastuulla. 

Arto Taipale

Lappeenrannan Energiaverkot

Lappeenrannan Energiaverkot Oy:n liikevaihto kasvoi 68,2 miljoonaan euroon ja liikevoitto oli 11,8 miljoonaa euroa. Energiaverkkojen hyvä tuotto käytetään verkostojen saneerauksiin ja sähköverkon toimitusvarmuusinvestointeihin. 

Tuomo Parviainen

Lappeenrannan Lämpövoima

Lappeenrannan Lämpövoiman liikevaihto pieneni hiukan ollen 18,1 miljoonaa euroa ja liikevoitoksi muodostui 1,0 miljoonaa euroa. Hyväristönmäelle suunnitellun uuden jätevedenpuhdistamon ympäristölupa hylättiin Vaasan hallinto-oikeudessa toukokuussa 2019. Lappeenrannan Lämpövoima haki asiasta valituslupaa ja teki samalla valituskirjelmän korkeimmalle hallinto-oikeudelle säädetyssä ajassa.

  

Energian vuosi pähkinänkuoressa

Vuosi-pahkinankuoressa-2020

Infograafissa kuvattu: Henkilöstöstämme asiakkaita palvelemassa ja kaikkia toimintoja tukemassa 49 henkilöä, älykkäissä verkostoissa 25 henkilöä ja puhtaissa tuotannoissa 43 henkilöä eli energialaisia yhteensä vuoden aikana 117. Investointeja tehtiin yhteensä 30,2 M€, osinkoina tuloutettiin 3,74 M€, sähkönsiirron keskeytysaika 1,73 tuntia per asiakas – alhainen yhdeksättä vuotta. Kaukolämmön päästöt lähes 40 % Suomen keskiarvoa pienemmät. Puhdasta vettä siirrettiin asiakkaille 3,81 M m3, jätevettä käsiteltiin 6038 M m3, talousvettä pumpattiin 5,20 M m3. Asiakkaille siirrettiin energiaa sähköverkoissa 700 GWh, kaukolämpöverkossa  478 GWh ja maakaasuverkossa 70 GWh.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.