Veden laskuille tulee pieni päivitys

Veden yksikköhinta ilmoitetaan suoraan verollisena.
Lappeenrannan Energia
|
Veden yksikköhinta laskulla ilmoitetaan verollisena.
Vesiasiakkaidemme sähköinen asiointi siirtyi MinunVesi-palvelusta MinunEnergia-palveluun elokuun lopulla. Nyt kaikki sähkön, lämmön ja veden tiedot löytyvät asiakkaalle kätevästi samasta palvelusta. Muutos liittyy Lappeenrannan Energian asiakastietojärjestelmän uudistukseen. Samalla myös pieni, mutta tärkeä asia päivittyi vesilaskuillamme. Veden yksikköhinta ilmoitetaan uusilla laskuilla verollisena. Veden hintoihin ei ole tullut muutosta.

Lappeenrannan Energian asiakastietojärjestelmän uudistus on pyritty tekemään niin, että asiakkaalle aiheutuisi mahdollisimman vähän muutoksia. Laskutustoiminnoista vastaava tiimipäällikkö Sirpa Pikkarainen kertoo, että pieni päivitysmuutos näkyy tarkkasilmäiselle asiakkaalle vesilaskulla.

- Muutos on se,
että asiakkaidemme vesilaskussa yksikköhinnat näkyvät verollisina, kun ennen veroton ja verollinen hinta oli eritelty, Pikkarainen kertoo. 

Veden hintaan ei ole tullut muutosta eikä tilanne edellytä asiakkaalta mitään toimenpiteitä. Kuluttajansuojalaki edellyttää veden kokonaishinnan ilmoittamista asiakkaalle verollisena. 

Laskun ulkoasu säilyy muutoin samanlaisena, samaten laskutusrytmi. Pikkarainen tosin muistuttaa, että sopimusmuutokset, mittareiden vaihdot tai esimerkiksi takautuvasti tulleet mittarilukemat voivat jatkossakin vaikuttaa laskutusrytmiin entiseen malliin.

Takautuvasti ilmoitettuihin lukemiin uusi käytäntö

Toinen asiakkaalle mahdollisesti näkyvä muutos liittyy asiakkaan ilmoittamien takautuvien lukemien veloittamiseen ja hyvittämiseen. Pikkaraisen mukaan tulee muutos riippuen siitä, mille laskutusjaksolle takautuva lukema tulee.

- Mikäli lukema tulee takautuvasti edelliselle laskutusjaksolle, asiakkaalta peritään arviot vasta laskutettavalta laskutusjaksolta, ei lukemasta edellisen laskutusjakson loppuun. Esimerkiksi jos laskutusjakso on syys-lokakuu ja lukema tulee elokuulle esim. 12.8.2019, tasaus tehdään 12.8.2019 lukemaan ja uudet arviot veloitetaan 1.9.2019 alkaen. Arvioita ei siis laskuteta tällaisessa tapauksessa  12.8.2019 alkaen kuten aikaisemmin, Pikkarainen avaa ja jatkaa:

Jos lukema taas tulee takautuvasti edellistä edelliselle jo laskutetulle laskutusjaksolle, asiakkaalle ei hyvitetä edellisellä laskutuskaudella laskutettavia arvioita vielä tässä vaiheessa vaan vasta seuraavan tasauksen yhteydessä samalla, kun tasataan ko. laskutusjakson käyttöjä. Eli esimerkiksi jos laskutusjakso on syys-lokakuu ja lukema tulee kesäkuulle 26.6.2019, tasataan 26.6.2019 lukemaan ja hyvitetään asiakkaan maksamat arviot 30.6.2019 saakka ja laskutusjaksolla heinä-elokuu laskutetut arviot hyvitetään vasta seuraavan tasauksen yhteydessä samalla, kun tasataan ko. laskutusjakson käyttöjä.

Tältä monimutkaiseltakin kuulostavalta käytännöltä voi välttyä ilmoittamalla vesimittarinlukema aina silloin, kun sitä asiakkaalta pyydetään.

Mittarilukeman ilmoittaminen onnistuu myös ilman nettiä

Lappeenrannan Energian veden asiakkaita on pyydetty ilmoittamaan vesimittarin lukemansa sähköisenä MinunEnergia-palvelussa. 

-Postitamme kaikille asiakkaillemme valmiiksi postimaksulla varustetut lukeman ilmoituskortit, jotka pyydetään palauttamaan mittarilukeman tiedoilla määräaikaan mennessä.
Helpoiten se onnistuu MinunEnergia-palvelussa, mutta edelleenkin mittarilukeman voi ilmoittaa palauttamalla lähettämämme kortin, Pikkarainen muistuttaa.

Mittarilukeman ilmoittamisen lisäksi vesiasiakkaat näkevät myös veden sopimustiedot ja kulutusraportit MinunEnergia-palvelusta. 

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.