Varmista kanssamme hiilineutraali huominen valitsemalla Vihreä Kaukolämpö

Vihreä kaukolämpö on edullinen ja ekologinen askel fiksumpaan tulevaisuuteen.
Lappeenrannan Energia
|
Toimitusjohtaja Jarkko Kovanen voimalaitoksen katolla
Uusiutuvilla energialähteillä tuotettu vihreä sähkö on monelle tuttu juttu. Joko tiedät, miten kotiseudun hiilineutraali kaukolämpö tuotetaan?

Aurinko pilkistää horisontin takaa lokakuisena aamuna, jolloin pörssisähkön hinnaksi on merkitty 0,13 senttiä per kilowattitunti. Loppukesästä hinta pomppasi hetkellisesti reilusti yli 60 senttiin kilowattitunnilta.

Edullisen sähköntuotannon aikaan Mertaniemen voimalaitos, jonka katolla Lappeenrannan Lämpövoiman toimitusjohtaja Jarkko Kovanen parhaillaan seisoo, on todellisessa tehokäytössä.

1970-luvulla valmistunut voimalaitos oli ensimmäinen maakaasulaitos niin Suomessa kuin Pohjoismaissakin. Vuonna 1982 siihen kuitenkin valmistui myös 40 megawatin tehoinen sähkökattila, jolla tänä päivänä voidaan kattaa valtaosa kesäajan kaukolämpötarpeesta Lappeenrannan keskustan verkon alueella.

- Käytännössä sähkökattila kuumentaa vettä, jota pumpataan kaukolämpöverkkoon, Kovanen kertoo.

Vastaavanlaisia sähkökattiloita on Suomessa menneillä vuosikymmenillä purettu paljon, mutta nyt niihin on taas meneillään investointibuumi ympäri valtakuntaa. 

- Täällä on taidettu olla kaukaa viisaita, kun Mertaniemen sähkökattilaa ei missään vaiheessa purettu, nykyinen toimitusjohtaja arvelee.

Pääosan Lappeenrannan kaupungin vuotuisesta kaukolämmön tarpeesta kattaa Kaukaan Voiman biovoimalaitos, joka tuottaa kaukolämmön lisäksi sähköä Lappeenrannan Energialle sekä prosessihöyryä ja sähköä UPM:n Kaukaan tehtaille.

Fossiilisista polttoaineista kotimaiseen puupellettiin siirtynyt Ihalaisen lämpölaitos puolestaan täydentää kaukolämmön tarvetta silloin, kun Kaukaan Voiman ja sähkökattilan kapasiteetti ei riitä tai on muuten kannattamatonta.

- Tämän yhteispelin ja monipuolisten ratkaisujen ansiosta pystymme hyötymään erilaisista sähköntuotannon tilanteista sekä takaamaan toimitusvarmuuden ja hintakilpailukyvyn, Kovanen selittää.

Lappeenrannan Energialla on tavoite saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2026 mennessä. Tätä tavoitetta tukee kaiken edellä mainitun lisäksi myös vastikään alkanut Lappeenrannan Energian ja Imatran Lämmön yhteissopimus, jossa Lappeenrannan Energia hankkii hiilineutraalia kaukolämpöenergiaa Rauhan alueen asiakkailleen Imatran Virasojan biolämpökeskukselta. Sen ansiosta maakaasun käyttöä on saatu vähennettyä oleellisesti.

-Tänä vuonna olemme onnistuneet vähentämään kaukolämmön kokonaistuotannossa maakaasun ja öljyn jo valmiiksi alhaisella tasolla ollutta käyttöä kolmasosaan siitä, mitä se oli viime vuonna, toimitusjohtaja kertoo.

Vihreä Kaukolämpö on vastuullinen valinta

Tänä päivänä yksikään yritys tuskin kysyy, miksi mennä mukaan ilmastotalkoisiin. Vihreän siirtymän kyytiin hyppääminen on yhteisen tulevaisuutemme elinehto, joka myös vaikuttaa myönteisesti yrityksen julkisuuskuvaan.

Yksi helpoimpia konkreettisia keinoja siirtyä lähemmäksi hiilineutraaliutta on uusiutuvan energian käyttö. Lappeenrannan Energian asiakkailla on mahdollisuus valita Vihreä Kaukolämpö, joka tuotetaan Kaukaan Voiman yhteistuotantovoimalaitoksessa uusiutuvilla energialähteillä, kuten tähdepuulla ja metsähakkeella.

- Vihreä kaukolämpö ei ole kaikille yhtä tuttu käsite kuin vihreä sähkö, sanoo asiakkuuspäällikkö Petra Sulkama Lappeenrannan Energialta.

- Se ei kuitenkaan ole pelkkä korulause, vaan lakisääteisesti alkuperätakuuvarmennettu tapa tuottaa lämpöenergiaa.

Laki energian alkuperätakuusta on ollut voimassa joulukuusta 2021, ja sitä valvoo Energiavirasto.

- Meiltä Vihreän Kaukolämmön tilaava yritys saa vuosittain lähetettävän todistuksen, josta ilmenee yrityksen käyttämän vihreän kaukolämmön määrä. Todistuksella yritys voi viestiä ympäristöteostaan niin asiakkailleen kuin henkilökunnalleenkin, Sulkama kertoo.

OP Etelä-Karjala on yksi Lappeenrannan Energian Vihreän Kaukolämmön valinneista asiakkaista. Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Anna-Leena Kaarna kertoo, että valinta on tärkeä askel kohti OP Etelä-Karjalan vastuullisuusohjelman tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä.

- Omistaja-asiakkaittemme vahva toive on, että teemme täällä Etelä-Karjalassa paikallisia vastuullisuustekoja.

Ympäristöteot näkyvät pankin arjessa vahvasti muutenkin esimerkiksi konttoreiden jätteenkierrätyksen tehostamisessa sekä ilmastonmuutosta jarruttavien hankkeiden tukemisessa. OP Etelä-Karjalan asiakkaille puolestaan on tarjolla yhä enemmän kestäviä sijoitustuotteita.

- Tavoitteenamme on, että kestävien rahastojen osuus kaikista rahastopääomista on 60 prosenttia vuoden 2025 loppuun mennessä, Kaarna sanoo.

Lappeenrannan Energian Vihreän Kaukolämmön todistuksen on ottanut vastaan myös teollisuuden laitetoimittaja Valmet Lappeenrannan pumppu- ja venttiilivalmistuksen paikallisyksikkö.

- Koska lämmitys on tilojemme suuri energiankuluttaja, hyöty tehdä se ilman hiilidioksidipäästöjä on huomattava. Tilojen lämmittäminen vihreällä kaukolämmöllä aloitettiin maaliskuussa 2023, ja jo nyt voimme raportoida säästöistä, kertoo Valmet Lappeenrannan ostopäällikkö Toni Turkkila.

- Seitsemän kuukauden aikana lämmityksen hiilidioksidipäästömme vähentyivät 10 725 kiloa. Näin lyhyeltä ajalta tätä voidaan pitää erittäin hyvänä tuloksena.

Ole mukana luomassa hiilineutraalia huomista

Huoleton ja hintakehitykseltään vakaa kaukolämpö on Suomen suosituin lämmitysmuoto. Lappeenrannan Energian Vihreä Kaukolämpö on saatavilla myös yksityisasiakkaille sekä taloyhtiöille.

Meneillään olevan kampanjan aikana voit vaihtaa Vihreään Kaukolämpöön veloituksetta vuoden 2023 loppuun asti. Samalla varmistut siitä, että lämmöntuotanto on huomennakin entistä ympäristöystävällisempää.

Tutustu Vihreää Kaukolämpöä yrityksille ja taloyhtiöille ja kotitalouksille.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.