Tehomaksun tarkoituksena on, että asiakkaat pystyisivät entistä enemmän vaikuttamaan oman sähkölaskunsa suuruuteen. Verkkopalvelutuotteen teho-osa kannustaa miettimään omaa sähkönkulutusta ja ohjaa kulutushuippuja pienemmäksi. Mitä enemmän sähkölaitteita on päällä yhtä aikaa, sitä korkeammaksi teho nousee ja samalla tehomaksu. Sähkölaskun suuruuteen voidaan vaikuttaa esimerkiksi siirtämällä kulutusta toiseen ajankohtaan.
Ympäristöystävällisiä valintoja
Tehohinnoittelulla saavutetaan ympäristövaikutuksia, sillä se ohjaa kulutuskäyttäytymistä ympäristöystävällisempään suuntaan. Kulutuskäyttäytymisen muutoksen avulla pystytään siirtämään sähkön kulutushuippuja eri ajankohtiin ja tasoittamaan sähkön kulutuskäyrää, jolloin hiilellä, kaasulla tai muilla polttoaineilla toimivia voimalaitoksia ei tarvitse käyttää niin paljon. Jotta tavoitteeseen voidaan päästä valtakunnallisella tasolla, kaikilla sähköyhtiöillä tulisi olla tehotuote, jonka avulla asiakkaat voisivat siirtää omaan kuormaansa eri ajan hetkeen. Tällöin kaikki eivät siis käyttäisi sähköä samaan aikaan.
Sähköverkkojen rakentamisessa ja saneerauksissa sähkön teho on mitoittava tekijä. Asiakkaiden sähkölaitteiden vaatima tehomäärä vaikuttaa siihen, kuinka paljon ja miten paksuja sähköjohtoja rakennetaan ja kuinka paljon rakentamiseen investoidaan rahaa. Tämä taas vaikuttaa sähköyhtiön asiakkailta keräämään maksuun.
– Pyrkimyksenä on, että olisimme mahdollisimman tehokkaita sekä taloudellisessa mielessä että ympäristön suhteen, emmekä tekisi ylisuuria investointeja. Kulutuskäyttäytymisen muuttuminen ei tapahdu varmasti hetkessä, mutta jostain on kuitenkin aloitettava, Lappeenrannan Energiaverkkojen suunnitteluinsinööri Petri Tikka kertoo.
Sähkölaitteiden käytön ajoittamisella säästöä
Tehohinnoittelun käyttöönotto ei vaadi asiakkaalta teknisiä toimenpiteitä, vaan suurin muutos on kulutuskäyttäytymisen muuttaminen. Kaikkien sähkölaitteiden yhtäaikainen päälle laittaminen ei ole tehon kannalta optimaalisinta. Jos sähkölaitteiden käyttöä on mahdollista ajoittaa eri ajankohtiin, se kannattaa tehdä.
Kaukoluettavilla mittareilla mitataan asiakkaan laitteiden teho, jolla tarkoitetaan yhden tunnin keskitehoa:
– Jokaisella laitteella on tietty sähköteho ja mitä enemmän sähkölaitteita on päällä yhtä aikaa, sitä suurempi verkon ottama teho on. Tehoa voidaan verrata esimerkiksi datansiirrossa olevaan kaistaan. Mitä suurempi tarvittava huipputeho on, sitä leveämmän kaistan se vaatii sähköverkosta, Tikka kuvailee.
Jatkossa on todennäköisesti mahdollista saada ohjauspalvelua, joka ohjaa käyttämään sähköä hintojen muuttumisen ja tehon mukaan. Tällöin omaan sähkökeskukseen kytkettävä laite ohjaa automatiikalla esimerkiksi lämmitystä. Laite käyttää mahdollisimman optimaalisesti sähköä ja ottaa huomioon sekä sähkön pörssihinnan että tehon määrän.
Lisää vaikutusmahdollisuuksia asiakkaille
Tehohinnoittelun ajatuksena on, ettei se nosta keskimääräisen kuluttajan sähkölaskun suuruutta. Käyttöönotto tulee jopa pienentämään perusmaksua ja osittain energiamaksua. Hinnoittelun avulla luodaan uusia vaikutusmahdollisuuksia kuluttajille, jotka omalla toiminnallaan pystyvät vaikuttamaan enemmän sähkölaskunsa suuruuteen.
Tällä hetkellä energiamaksun määrää pystyy pienentämään käyttämällä vähemmän sähköä, mutta perusmaksun määrä pysyy kuitenkin samana. Energiaa voi säästää laittamalla lämmitystä pienemmälle tai olemalla käyttämättä sähkölaitteita ollenkaan. Tehomaksu tuo tilanteeseen kaivattuja vaikutusmahdollisuuksia.
– Jos esimerkiksi pyykinpesun ajankohtaa pystyy vaihtamaan, tehomaksu mahdollistaa sähkölaskun pienenemisen. Tällöin ei tarvitse kuitenkaan luopua asioiden tekemisestä. Kulutusta kannattaa jakaa mahdollisimman tasaisesti eri ajankohdille, jolloin kulutuksessa ei tule huippuja tai kuoppia, Tikka opastaa.
Tiedon lisääminen tärkeää
Tehohinnoittelu on tällä hetkellä käytössä ainakin Helsingissä, Lahdessa ja Kuopiossa ja se tulee vähitellen käyttöön muillakin laitoksilla. Ennen tehohinnoittelun käyttöönottoa Lappeenrannan Energian tavoitteena on saada käsite tutuksi kaikille asiakkaille ja korjata aiheeseen liittyviä ennakkoluuloja.
– Viestintä on yksi suurimmista haasteista. Tehohinnoittelun käsite on hyvin tekninen, joten asiakkaiden voi olla vaikeaa ymmärtää sitä. Sähkölaskun lukeminen on monelle haastavaa nykyäänkin, joten yhden rivin lisääminen voi tuntua hämmentävältä. Olemme tässä kuitenkin asiakkaiden ja ympäristön asialla, Tikka selventää.