Miten sähköntoimitus mitataan?

Sähköntoimitusten mittaus ja mittaustietojen arviointi hoituu mittauspalvelutiimissämme etäyhteyksien avulla.
Lappeenrannan Energia
|
Sähköntoimitustasi mitataan ja mittaustietoja arvioidaan mittauspalvelutiimissämme.
Lappeenrannan Energiaverkoilla on sähkömarkkinalain mukainen velvollisuus järjestää sähköverkossamme taseselvityksen ja laskutuksen perustana oleva sähköntoimitusten mittaus. Normaaleissa olosuhteissa mittauspalvelutiimimme hyödyntää etäyhteyksien kautta sähkömittareilta luettavaa tarkkaa tunti- tai varttiresoluution mittaustietoa velvollisuuden täyttämiseksi.

Sähkömittareiden etäyhteyksissä saattaa kuitenkin joskus ilmetä häiriöitä, jotka estävät mittaustiedon siirtymisen mittarilta järjestelmiimme ja todellisen kulutuksen mukaisia mittaustietoja jää puuttumaan. Häiriöt voivat johtua esimerkiksi sähkömittarin rikkoutuneesta viestintämoduulista tai laajemmasta tiedonsiirtoverkon vikatilanteesta.

Mikäli mittaustietoja puuttuu, on verkonhaltijan tehtävä arvioida puuttuvan jakson kulutustiedot. Arviointi on suoritettava viimeistään 5 vuorokauden kuluttua häiriöstä, ellei mitattuja arvoja ole tullut saataville.

- Teemme kulutustietojen arvioinnin kohteen aiemman käyttöprofiilin perusteella huomioiden muun muassa ulkolämpötilan, arkipäivät ja pyhät, tarkennetaan sähkön mittauspalvelujen tiimistä.

- Huomioitavaa on, että vaikka sähkömittarin etäyhteydessä olisi ongelmia, niin se mittaa kulutetun sähköenergian koko ajan ja mittaustiedot tallentuvat sen muistiin. Luemme mittaustiedot sähkömittarin muistista heti sen etäyhteyden palauduttua, ja lähes poikkeuksetta arvioidut kulutustiedot korvataan todellisen kulutuksen mukaisilla mittaustiedoilla.

Mittauspalvelutiimimme toimittaa mittaustiedot automaattisesti myös sähkönmyyjälle laskutuksen korjaamista varten.

- Jos asiakkaan verkkopalvelulasku on ehtinyt muodostua arvioitujen kulutustietojen perusteella, niin korjataan se takautuvasti koko arvioidun kauden osalta seuraavan laskun yhteydessä. Tämä ei vaadi asiakkailtamme toimenpiteitä, mittauspalvelutiimistä luvataan.
 

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.