Mäntylän kaupunginosassa on marraskuisena iltapäivänä sateista. Lämpötila on viitisen astetta plussan puolella. Kalevi Kauppinen tarkistaa mittarista lämpötilan sisällä.
- Näyttää olevan 22 astetta. Taitaisi aste vähemmänkin riittää, hän sanoo.
Kalevi Kauppinen asuu vaimonsa kanssa 50-vuotiaassa omakotitalossa. Asuintilaa on lisäsiiven kanssa melkein 150 neliötä. Kauppisilla on siirrytty kaukolämpöön parikymmentä vuotta sitten.
- Aluksi meillä oli öljylämmitys, mutta kyllästyin öljyn määrän vahtimiseen, Kauppinen kertoo.
Kaukolämpöön siirtyminen on ollut Kauppisten mielestä hyvä ratkaisu:
- Sen kanssa pääsee niin helpolla. Laitteisto on toiminut hyvin jo 20 vuotta, eikä näy uusimisen tarvetta.
Vuosihuoltosopimuksella huolettomuutta
Kauppisilla on ollut pari vuotta Lappeenrannan Energian vuosihuoltosopimus. Se helpottaa asioita entisestään. Huoltokäynneillä varmistetaan, että kaukolämmitys toimii niin kuin pitää ja laitteet ovat kunnossa.
- Nyt riittää, että itse vääntelee silloin tällöin huoneissa termostaattia. Joten suosittelen kyllä vuosihuoltosopimusta muillekin, Kauppinen sanoo.
Vuosihuoltosopimukseen kuuluu kaukolämpöasentajan käynti kerran vuodessa, jonka yhteydessä säädöt tarkastetaan ja laitteisto puhdistetaan. Ammattilainen huomaa mahdolliset huoltotarpeet ajoissa.
Helppous ja toimintavarmuus ovat Kauppisille tärkeitä. Samoin se, että asukkaiden ikääntyessä nykyisellä lämmitysjärjestelmällä pärjättäisiin niin kauan, kun kotona asutaan.
Kalevi Kauppinen kertoo, että moni muukin samalta kadulta on siirtynyt kaukolämpöön. Hän tietää myös jonkin verran kaukolämmön tuotannosta Kaukaan Voimalla.
- Kaukaan voimalaitos on tuossa lähellä ja sieltä se kaukolämpö meillekin tulee, hän kertoo.
Kalevi Kauppinen jatkaa iltapäivän viettoa kotosalla. Edellisen vuosihuoltokäynnin raportti on tallessa – kaukolämmön osalta kaikki on kunnossa.
Tutustu vuosihuoltosopimukseen