Aurinko nousee

Etelä-Karjalassa tuotetaan sähköä aurinkoenergialla jo gigawattitunnin verran vuodessa.
Lappeenrannan Energia
|
lappeenrannan-energia-aurinkosahko-kerrostalo
Aurinkoenergian suosio on ollut muutaman viime vuoden ajan roimassa kasvussa. Vuoden 2016 lopussa Etelä-Karjalassa oli jo 145 voimalaa ja niiden yhteenlaskettu vuosituotanto oli noin 1 GWh. Aurinkovoimalan käyttöönotto helpottuu entisestään vuoden 2017 aikana, kun Lappeenrannan Energia tuo markkinoille täysin uudenlaisen ja helppokäyttöisen aurinkosähköpalvelun.

Lupa-asiat ensin kuntoon

Lappeenrannan kaupunki on ollut aktiivinen edelläkävijä aurinkovoimaloiden hankinnassa. ”Vuonna 2016 kaupunki asensi kolme voimalaa, joista yksi oli Lappeenrannan Energian oma voimala. Näiden voimaloiden yhteisteho oli n. 160 kWp”, kertoo Lappeenrannan seudun ympäristötoimen projekti­ päällikkö Ville Reinikainen. Reinikainen on toiminut aktiivisesti myös Etelä­-Karjalan energianeuvonnan projekteissa.

Lappeenrannassa kerrostalojen tai pientalojen tilanne on erinomaisen hyvä aurinkosähkövoimaloiden osalta: ”Lupa­-asioiden suhteen on viisainta aina ensin kääntyä viranomaisen puoleen ja tarkistaa voimassa olevat määräykset, jotta välty­tään mahdollisilta ikäviltä yllätyksiltä”, Reinikainen korostaa. Pientalon katolle sijoitettaville aurinkopaneeleille ei ole varsi­naisia rajoitteita, kunhan ne asennetaan kattolappeen suun­taisesti. On kuitenkin hyvä ensin varmistaa katon kunto ja kestävyys lumikuormien ja tuulien varalta.

Julkisivulle asennettaviin paneeleihin tarvitaan erillinen lupa, ja erilliseen telineeseen asennettavat paneelit vaativat myös yhteydenoton rakennusvalvontaan. Rajoituksia paneeleiden asentamiseen saattaa olla myös suojelluissa rakennuksissa, joista saa tietoa esimerkiksi museovirastolta.

Aurinkomyönteinen Lappeenranta

Lappeenrannassa on parasta aikaa käynnissä kaupungin omien kiinteistöjen kattopinta­-alojen selvitys. Tässä vaiheessa näyttäisi siltä, että aurinkoenergian tuottoon sopivaan pinta­-alaa löytyisi jopa 500 – 1 000 kWp:n verran. ”Kohti hiilineutraalia Etelä­-Karjalaa EAKR­-hankkeessamme pyrimme edistämään aurinkosähkövoimaloiden lisääntymistä myös asuinkerrosta­loihin”, Reinikainen kertoo. Tällä hetkellä valtaosa Etelä­-Karjalan alueen voimaloista sijaitsee pientaloissa, mutta Lappeen­rannasta löytyy kuitenkin pari kerrostaloa, joissa käytetään aurinkosähköä: LOAS Seppo sekä As Oy Lumina Koulukadulla.

Kohti hiilineutraalia Etelä­-Karjalaa ­-hanke tarjoaa yhdek­sälle pilottikohteelle maksuttoman alkukartoituksen aurinko­sähköjen soveltuvuudesta kuhunkin kerrostalokohteeseen. Selvitysten perusteella laaditaan alueellinen opas muille aurinkovoimalaa harkitseville kerrostaloille avuksi ja neuvoksi. Oppaassa käsitellään keskeiset asiat, joita on huomioitava suunnittelussa, hankinnassa ja toteutuksessa sekä annetaan esimerkkejä.

”Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että Lappeenrannassa Greenreality­-henki on lähtenyt vauhdikkaasti ja mallikkaasti liikkeelle aurinkosähköjen osalta. Nyt on vain otettava rohkeasti seuraavia askelia eteenpäin ja entisestään lisättävä voimaloiden määrää”, Reinikainen toteaa.

Aurinkopaneelit kerrostaloon

Koulukadun ja Raatimiehenkadun kulmauksessa sijaitsevan asuinkerrostalon Lappeenrannan Luminan aurinkovoimala asennettiin viime vuonna. Projektin puuhamiehenä toiminut Jorma Grönlund toimii Luminan taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana. ”Ajatus lähti erään hallituksen järjestämän taloyhtiön tiedotustilaisuuden yhteydessä, kun yksi osakas huomasi vierassataman aurinkopaneelit kävellessämme Halkosaaressa”, Grönlund kertoo. Grönlund teki itse pitkän selvitystyön aurinkovoimalan sijoittamisesta taloyhtiöön, joka hyväksyttiin lopulta hallituksessa yksimielisesti.

”Etelänpuoleiselle lappeelle asennettiin alle viikossa 20 pa­neelia, joiden nimellisteho on yhteensä 5,2 kilowattia. Vuo­dessa se tuottaa sähköä noin 4,5 MW”, Grönlund täsmentää ja lisää: ”Kattoon ei tarvinnut tehdä ainuttakaan reikää paneelien asennusjärjestelmän johdosta ja tarvittavat kaapelit kulkevat ilmanvaihtokanavaa pitkin katon läpi.” Alle 10 000 euron investointi maksettiin taloyhtiön vastikesäästöistä, joten säh­kön hinnasta saatava säästö näkyy osakkaiden rahapussissa välittömästi. Paneelien määrä optimoitiin taloyhtiön yleisten tilojen vaatiman sähkönkulutuksen mukaiseksi ja noin 10 % tuotosta myydään Lappeenrannan Energialle SPOT-­hinnalla.

Sähköä syntyy harmaanakin päivänä

Grönlund on käytön aikana tarkkailut alakerran vaihtosuun­taajaa, eli invertteriä, joka muuttaa tasavirran vaihtovirraksi ja optimoi paneelien napajännitettä siten, että paneeleista saadaan mahdollisimman korkea teho. ”Toukokuu on Suomen oloissa tuottoisin kuukausi, koska ilma on viileä, eikä jäähdytysjärjestelmä vaadi niin paljon tehoa kuin kesä­kuukausina”, Grönlund valottaa.

lappeenrannan-energia-aurinkosahko

 

Kuvauspäivä oli harmaa ja paneelien päällä oli pieni kerros lunta. Silti invertteristä näkyi, että energiaa tulee koko ajan. ”Tämä määrä riittää hyvin esimerkiksi tämän sähkökeskuksen lamppuihin”, Grönlud toteaa. Paneelit eivät kaipaa juurikaan huoltoa, sillä tummat pinnat lämpenevät nopeasti sulattaen lumen, ja sateet huuhtovat siite­- ja katupölyn paneelien pinnoilta. ”Kuulin, että yliopistolla ovat tehneet omien aurinkopaneelien kanssa empiiristä tutkimusta, missä puolet paneeleista puhdistetaan säännöllisesti ja puolelle ei tehdä mitään. Vaikutus tuottoon on ollut mitättömän pieni”, Grönlund toteaa lopuksi.

OTA HUOMIOON, kun suunnittelet sähkön tuotantoa kotitaloudessasi!

  1. Selvitä ja hae rakennusvalvonnasta tuotantolaitokselle mahdollisesti tarvittavat rakennus- ja toimenpideluvat.
  2. Ota ajoissa yhteys alueella toimivaan sähköverkonhaltijaan sopiaksesi pientuotannon liittämisestä sähkön jakeluverkkoon.
  3. Ota yhteys sähkönmyyjääsi ennen tuotannon alkua tehdäksesi sopimuksen ylijäämäsähkön myynnistä.

Teksti: Kaisu Kärri, Kuvat: Tuomas Jussila

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.
Arvomme 5.9.2019 tilanneiden kesken palkintoja! Lue lisää.