Varaudumme uuteen talvimyräkkään viikonvaihteessa

Uusia sähköhäiriöitä on odotettavissa Etelä-Karjalaan sunnuntaina ja maanantaina.
Lappeenrannan Energia
|
Uusia sähköhäiriöitä on odotettavissa Etelä-Karjalaan sunnuntaina ja maanantaina.
Energiaverkkojen sähkönjakelun tilanne rauhoittui viime yöksi eikä uusia katkoja enää esiintynyt torstaina puolen päivän jälkeen. Tänään perjantaina helikopteri lentää vielä Lappeenrannan eri alueilla ja kartoittaa vaarapuiden sijainteja keskijänniteverkon linjoilla. Energiaverkot ja Elvera keskittyvät tänään täydellä miehityksellä vaarapuun poistoon, sillä sunnuntaille ennustetaan uutta lumimyräkkää myös Etelä-Karjalan alueelle. Lauantaina vaarapuiden poistoa tehdään kevennetysti ja valmistaudutaan kohtaamaan seuraavien vuorokausien uudet haasteet.

Lappeenrannan Energiaverkkojen sähkönjakeluverkkoa on tarkastettu helikopterilla kahdesti tammikuun aikana viikoilla 3 ja 5.  Niiden aikana vaarapuuhavaintoja on tehty satoja ja puita poistettu sähkölinjojen päältä ja vierustoilta jo reilu tuhat. Energiaverkkojen sähkön käyttöpäällikön Antti Lintusen mukaan viimeisten viikkojen aikana Energiaverkoilla on keskitytty ainoastaan vikojen korjaukseen ja vaarapuun poistoon.

- Sama suunnitelma jatkuu edelleen poikkeuksellisen pitkän sähkökatkojen jakson vuoksi, muut työt saavat nyt odottaa. Olemme tehneet työtä sähköverkkojen eteen tammikuun aikana jokaisena päivänä läpi viikonloput. Helikopteritarkastuksia on tehty tammikuun aikana keskijänniteverkolle kahdesti ja nyt meillä on jo varaus ensi viikollekin, sillä viikonvaihteen ennuste näyttää vahvasti siltä, että uutta lunta ja uusia katkoja on tulossa.

Pitkiä sähkökatkotilanteita on ollut asiakkaillamme viime viikkojen aikana vain muutamia.

Ennaltaehkäisevällä työllä Energiaverkoilla on voitu merkittävästi vähentää sähkönjakeluhäiriöitä. Sähkölinjaa uhkaavat puut pyritään poistamaan ennen kuin ne aiheuttavat verkkoon häiriöitä.

- Vaarapuiden poistamisen takia joudutaan välillä katkaisemaan sähköt asentajien turvallisuuden varmistamiseksi työn aikana. Pahoittelemme, että tämän vuoksi asiakkaillemme on tullut useita sähkökatkoja töiden aikana.

Lappeenrannan Energiaverkot on varannut sunnuntaille resursseja henkilöstön kuin kaluston puolesta vikailmoitusten vastaanottoon ja päivystykseen sekä viankorjaukseen maastoon. Säätilannetta ja sen kehittymistä sekä valtakunnallista sähköverkon tilaa seurataan edelleen tiiviisti.

- Varaudumme nyt pahempaan ja haastavampaan myräkkään, mitä tammikuun aikana on ollut. Olisi hyvä, että asiakkaatkin varautuisivat edelleen mahdollisiin katkoihin.

Pienjänniteverkon vikahavainnoista pyydetään ilmoittamaan

Energiaverkkojen sähkön päivystys saa automaattisesti tiedon kaikista keskijänniteverkon vioista, mutta pienjänniteviat eivät näy etäohjauksessa. Ne eivät näy myöskään sähkön häiriökartalla.

- Mikäli asiakas on pienjänniteverkon päässä ilman sähköä eikä katkoa näy häiriökartalla, kannattaa soittaa sähkön vikapäivystykseen numeroon 020 690 401. Samaten jos havaitsee sähkölinjalle nojaavan tai kaatuneen puun tai sen oksan tai sähköjohtojen roikkuvan maassa.

Sähkölinjalla havaittuja puita ei saa omatoimisesti poistaa vaan niistä on myös hyvä ilmoittaa viipymättä sähkön vikailmoitusnumeroon.

Häiriöviestit yöllä vain niitä haluaville

Energiaverkkojen vikapäivystykseen on tullut kyselyitä, miksi asiakkaalle ei ole tullut yöllä sähkökatkosta häiriöviestiä. Sitä tilattaessa asiakkaalta kysytään MinunEnergiassa, haluaako asiakas vastaanottaa viestit myös yöaikaan eli kello 22-06.

Mikäli asiakas haluaa tilata viestit myös yöllä, on asiakkaan hyvä tarkistaa kyseinen valinta MinunEnergian häiriötiedotteiden tilauksestaan. Häiriötekstiviestit tilataan sähkölle Lappeenrannassa, Lemillä, Savitaipaleella ja Taipalsaarella osoitteesta minunenergia.fi.

Energia viestii tehostetusti

Lappeenrannan Energia lähettää tänään sähköisen uutiskirjeen sähköhäiriöihin varautumisesta niille asiakkaille, jotka ovat antaneet luvan sähköiseen asiointiin. Maksuttoman uutiskirjeen voi tilata suoraan Energian verkkosivuilta. Viikonvaihteen aikana Energian viestintää kannattaa myös seurata osoitteessa lappeenrannanenergia.fi sekä Facebookissa (facebook.com/lappeenrannanenergiaoy/)  ja Twitterissä (twitter.com/LREnergia).

Energiaverkkojen sähköverkon tilaa voi seurata Energian nettisivujen häiriökartalta osoitteesta katkokartta.lreoy.fi.

Sähkökatkon vaikutuksiin on hyvä kerrata selviytymisohjeita Energian Ohjeet ja vinkit -sivustolta. Valtakunnallisessa Pahasti poikki –esitteessä on myös hyvää tietoa ja ohjeita sähkökatkosta selviytymiseen ja katkon vaikutuksiin.

energiaverkot-helikopterihavainnot-viikko-3-2019

 energiavekrot-helikopterihavainnot-viikko-5-2019

Puita on raivattu ja sähkövikoja on estetty ja vikoja korjattu viime viikkoina koko verkostoalueella runsaasti. Oheisissa kuvissa näkyy kartoilla kohteiden määriä, mitä on jo hoidettu tammikuun aikana (yllä viikon 3 ja alla viikon 5 havainnot vaarapuista).

Tilaa asiakaskirjeemme