Varaudumme huomiseen sähkökatkojen uhkaan

Energiaverkkojen sähkönjakelussa on ollut viimeisen vuorokauden aikana vain vähän häiriöitä.
Lappeenrannan Energia
|
Energiaverkot varautuu sähkökatkoihin, helmikuun alun talvimyräkkään.
Ainoastaan Lemin Kuukanniemessä on ollut katkotilanne tänään aamupäivän aikana, mutta vika on saatu jo korjattua. Sähköttä oli aamun aikana enimmillään parisen tuntia reilut 150 asiakasta. Huomiseen ennustettuun talvimyräkkään on varauduttu eiliseen tapaan tämän päivän aikana vaarapuun poistolla ja sääennusteen päivitysten seuraamisella sekä yhteydenpidolla Etelä-Karjalan pelastuslaitokseen.

Energiaverkot ja Elvera keskittyvät tänään valoisana aikana vaarapuun poistoon Savitaipaleen ja Taipalsaaren alueilta. Eilen sähkölinjoja uhanneita puita poistettiin eniten Savitaipaleella ja Lemillä. Huomiselle sunnuntaille ennustetaan edelleen alkuvuotta hurjempaa lumimyräkkää Etelä-Karjalan alueelle, joten vaarapuiden poiston sijaan keskitytään ensisijaisesti vikojen korjaukseen.  

Lappeenrannan Energiaverkkojen sähkön käyttöpäällikkö Antti Lintunen kertoo, että sähköverkkoyhtiö on varannut sunnuntaille resursseja henkilöstön kuin kaluston puolesta vikailmoitusten vastaanottoon ja päivystykseen sekä viankorjaukseen maastoon. Säätilannetta ja sen kehittymistä sekä valtakunnallista sähköverkon tilaa seurataan tiiviisti. Maanantain sääennuste on vielä hieman epävarma, joskin eilistä ennustetta tällä hetkellä parempi.

– On hyvä, että asiakkaat varautuvat huomiseksi sunnuntaiksi sähkökatkoihin etenkin Savitaipaleen ja Lemin alueilla, myös muualla häiriöitä voi esiintyä.

Jos laajoja sähkökatko-alueita syntyy, aloitetaan sähköjen palauttaminen ensin rajaamalla ja vikapaikan etsinnällä. Osa asiakkaista saa toivottavasti näin sähköt kohtuullisen nopeasti takaisin.

Sunnuntain lumisateet voi luoda olosuhteet metsässä vaaralliseksi korjaustöiden tekemiseen. Töitä jatketaan kuitenkin sääolosuhteiden salliessa niin pitkään, että kaikille asiakkaille saadaan sähköt palautettua.

Pienjänniteverkon vikahavainnoista pyydetään ilmoittamaan

Energiaverkkojen sähkön päivystys saa automaattisesti tiedon kaikista keskijänniteverkon vioista, mutta pienjänniteviat eivät näy etäohjauksessa. Ne eivät näy myöskään sähkön häiriökartalla.

- Mikäli asiakas on pienjänniteverkon päässä ilman sähköä eikä katkoa näy häiriökartalla, kannattaa soittaa sähkön vikapäivystykseen numeroon 020 690 401. Samaten jos havaitsee sähkölinjalle nojaavan tai kaatuneen puun tai sen oksan tai sähköjohtojen roikkuvan maassa.

Sähkölinjalla havaittuja puita ei saa omatoimisesti poistaa vaan niistä on myös hyvä ilmoittaa viipymättä sähkön vikailmoitusnumeroon.

Häiriöviestit yöllä vain niitä haluaville

Energiaverkkojen vikapäivystykseen on tullut viikon aikana kyselyitä, miksi asiakkaalle ei ole tullut yöllä sähkökatkosta häiriöviestiä. Sitä tilattaessa asiakkaalta kysytään MinunEnergiassa, haluaako asiakas vastaanottaa viestit myös yöaikaan eli kello 22–06.

Mikäli asiakas haluaa tilata viestit myös yöllä, on asiakkaan hyvä tarkistaa kyseinen valinta MinunEnergian häiriötiedotteiden tilauksestaan. Häiriötekstiviestit tilataan sähkölle Lappeenrannassa, Lemillä, Savitaipaleella ja Taipalsaarella osoitteesta minunenergia.fi.

Energia viestii tehostetusti

Viikonvaihteen aikana Energian viestintää kannattaa myös seurata osoitteessa lappeenrannanenergia.fi sekä Facebookissa (facebook.com/lappeenrannanenergiaoy/)  ja Twitterissä (twitter.com/LREnergia).

Energiaverkkojen sähköverkon tilaa voi seurata Energian nettisivujen häiriökartalta osoitteesta katkokartta.lreoy.fi. Valtakunnallinen sähkökatkokartta löytyy osoitteesta sähkökatkokartta.fi.

Sähkökatkon vaikutuksiin on hyvä kerrata selviytymisohjeita Energian Ohjeet ja vinkit -sivustolta. Valtakunnallisessa Pahasti poikki –esitteessä on myös hyvää tietoa ja ohjeita sähkökatkosta selviytymiseen ja katkon vaikutuksiin.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.