Tykkylumen aiheuttamia sähkövikoja korjataan vuorokauden ympäri

Vaarapuita sähkölinjojen reunoilta poistetaan vain päiväsaikaan.
Lappeenrannan Energia
|
Tykkylumi katkoo sähköjä Etelä-Karjalassa.
Viimeinen vuorokausi on pitänyt Lappeenrannan Energiaverkkojen ja Elveran sähkön päivystyksen ja kymmenkunta työparia työntäyteisinä. Vikoja on ilmennyt edelleen yöaikaan ja aamulla useilla eri alueilla. Viime yön aikana suurimpia katkomääriä oli Joutsenon, Ylämaan ja Kuukanniemen alueilla. Aamulla sähköttä on oltu muun muassa Lappeenrannan, Lemin ja Savitaipaleen alueilla – parhaillaan vajaat pari sataa asiakasta on ilman sähköä. Helikopterin tarkastuslennot keskijänniteverkolle jatkuvat tänään Taipalsaaren, Ylämaan ja Lappeenrannan alueilla. Sääennusteen mukaan seuraavasta yöstä voidaan odottaa sähköverkoille rauhallisempaa.

Tilanne sähköverkossa vaihtelee nopeasti ja nyt keskitytään ensisijaisesti vikojen korjaukseen ja sen jälkeen vaarapuiden poistoon. Energiaverkkojen käyttöpäällikkö Antti Lintunen kertoo, että turvallisuussyistä vaarapuiden poistoa tehdään vain valoisaan aikaan. Näistä aiheutuvia lyhytkestoisia sähkökatkoja pahoitellaan.
- Helikopteritarkastuksessa on löytynyt eilen Taipalsaarelta jo useita kymmeniä vaaranpaikkoja, Lintunen kertoo. 

Lentotarkastusten perusteella on jo viimeisen kahden viikon sisään poistettu hallitusti reilut tuhat sähköverkoille vaaraa aiheuttanutta puuta.
- Tällä ennaltaehkäisevällä työllä on pyrimme merkittävästi vähentämään sähkönjakeluhäiriöitä, kun sähkölinjaa uhkaavat puut poistetaan ennen kuin ne aiheuttavat häiriöitä. Vaarapuiden poistamisen takia joudutaan välillä katkaisemaan sähköt asentajien työturvallisuuden varmistamiseksi.

Tehostettu valmius jatkuu huomiseksi selkenevästä säästä huolimatta Energiaverkoilla edelleen. Säätä ja sähkön jakeluverkon tilaa sekä helikopterin havaintoja seurataan herkeämättä korjaussuunnitelmia päivittäen.

- Resurssimääriä eli esimerkiksi miesvahvuutta, kalustoa ja metsureita lisätään tarpeen mukaan. Työpartiot tekevät jo pidennettyä päivää, mutta lepoajoista huolehditaan tarkasti.

Sääennuste ei lupaa ensi yölle sateita ja lämpö pysyy pakkasen puolella, joten sähköverkoille sen pitäisi tarkoittaa Etelä-Karjalan alueilla rauhallisempaa yötä. Metsäinen maasto on hidasta ja vaarallista lumikuormien vuoksi liikkua, mutta työtä tehdään vuorokauden ympäri jos vikoja syntyy.

Häiriöviestit yöllä vain niitä haluaville

Aamun aikana Energiaverkkojen vikapäivystykseen on tullut kyselyitä, miksi asiakkaalle ei ole tullut yöllä sähkökatkosta häiriöviestiä. Sitä tilattaessa asiakkaalta kysytään MinunEnergiassa, haluaako asiakas vastaanottaa viestit myös yöaikaan eli kello 22-06.

- Mikäli asiakas haluaa tilata viestit myös yöllä, on hyvä tarkistaa tuo valinta MinunEnergian häiriötiedotteiden tilauksesta, Energian asiakaspalvelusta muistutetaan. Häiriötekstiviestit tilataan sähkölle Lappeenrannassa, Lemillä, Savitaipaleella ja Taipalsaarella osoitteesta minunenergia.fi.

Pienjänniteverkon vikahavainnoista pyydetään ilmoittamaan

Energiaverkkojen sähkön päivystys saa automaattisesti tiedon kaikista keskijänniteverkon vioista, mutta pienjänniteviat eivät näy etäohjauksessa. Ne eivät näy myöskään sähkön häiriökartalla.
- Mikäli asiakas on pienjänniteverkon päässä ilman sähköä eikä katkoa näy häiriökartalla, kannattaa soittaa sähkön vikapäivystykseen numeroon 020 690 401. Samaten jos havaitsee sähkölinjalle nojaavan tai kaatuneen puun tai sen oksan tai sähköjohtojen roikkuvan maassa.

Sähkölinjalla havaittuja puita ei saa omatoimisesti poistaa vaan niistä on myös hyvä ilmoittaa viipymättä sähkön vikailmoitusnumeroon.

Energia viestii myös tehostetusti

Asiakkailta tulleiden sähköverkkoon kohdistuneiden kyselyjen vuoksi Energia on tehostanut nyt myös viestintäänsä.
- Tulemme julkaisemaan päivittäin tiedotteen verkkosivuillamme ja somekanavissamme sekä välittämään sen myös medialle. Harkitsemme myös pitkittyneen katkojakson vuoksi tilanneviestinnän aloittamista suoraan sähkönsiirron asiakkaille tekstiviestipalvelulla ja sähköisellä uutiskirjeellä, Lintunen kertoo.

Maksuttoman uutiskirjeen voi tilata Energian verkkosivuilta. Energian viestintää kannattaa seurata osoitteessa lappeenrannanenergia.fi sekä Facebookissa (facebook.com/lappeenrannanenergiaoy/)  ja Twitterissä (twitter.com/LREnergia).

Sähkökatkon vaikutuksiin on hyvä kerrata selviytymisohjeita Energian Ohjeet ja vinkit -sivustolta. Valtakunnallisessa Pahasti poikki –esitteessä on myös hyvää tietoa ja ohjeita sähkökatkosta selviytymiseen ja katkon vaikutuksiin.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.