Talvimyräkkä Etelä-Karjalassa jäi odotettua lievemmäksi

Energiaverkoilla on ollut tänään vain muutama häiriötilanne.
Lappeenrannan Energiaverkot
|
Talvimyräkkä jäi odotettua lievemmäksi.
Lappeenrannan Energiaverkoilla oli varauduttu tämän talven sääennusteltaan pahimpaan talvimyräkkään tälle sunnuntaille. Lumisade ja tuuli ovat kuitenkin olleet merkittävästi lievempiä, mitä sääennuste antoi odottaa, joten tykkylumen vaikutukset ovat jäämässä viikonvaihteen päätteeksi vähäisiksi. Myös viime viikkoina ahkeraan tehty ennaltaehkäisevä vaarapuunpoisto sähkölinjojen liepeiltä on turvannut hyvin asiakkaiden sähkönsaantia. Sunnuntai-aamun aikana verkkoalueella on ilmennyt vain kolme keskijännitevikaa; Ylämaalla, Lemin Kuukanniemessä ja Savitaipaleen Heituinlahdessa, joista kaksi ensimmäistä on jo korjattu.

Enimmillään aamupäivän aikana oli hetkellisesti vajaat 1 000 asiakasta ilman sähköä, kun Ylämaan sähköasemaan vaikuttanut vika katkaisi sähköt koko Ylämaan taajamassa.

- Lemillä Kuukanniemessä vika ilmeni tänään samalla alueella kuin eilen. Sähköt saatiin palautettua hetki sitten Lemille ja Savitaipaleellekin saadaan palautettua arviolta tunnin kuluttua, käyttöpäällikkö Antti Lintunen kertoo Energiaverkkojen sähkön päivystyksestä. Kaikki tämän päiväiset viat ovat aiheutuivat puiden lumikuormasta.

Energiaverkot on ehtinyt pitää aamun aikana yhteyttä Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen kanssa sääinfon puitteissa ja sen mukaan ennuste lupaa huomiselle vain heikkoja lumisateita.

- Saimme eilisen aikana hyvin poistettua vaarapuuta sähkölinjoilta, joten myös huomisen osalta voinemme odottaa, että suuria määriä katkoja ei pitäisi vaarapuut nyt aiheuttaa. Silti jatkamme tehostettua valmiuttamme sekä sääennusteen ja sähköverkon tilan tiivistä seurantaa entiseen tapaan, sillä lumisadetta ennustetaan myös ensi viikolle.

Pienjänniteverkon vikahavainnoista pyydetään edelleen ilmoittamaan

Jos uusia katkoja Lappeenrannan, Lemin, Taipalsaaren tai Savitaipaleen alueilla syntyy, on asiakkaiden hyvä muistaa, että Energiaverkkojen sähkön päivystys saa automaattisesti tiedon kaikista keskijänniteverkon vioista. Pienjänniteviat eivät näy etäohjauksessa eivätkä näy myöskään sähkön häiriökartalla.

- Mikäli asiakas on pienjänniteverkon päässä ilman sähköä eikä katkoa näy häiriökartalla, kannattaa soittaa sähkön vikapäivystykseen numeroon 020 690 401. Samaten jos havaitsee sähkölinjalle nojaavan tai kaatuneen puun tai sen oksan tai sähköjohtojen roikkuvan maassa. Sähkölinjalla havaittuja puita ei saa omatoimisesti poistaa vaan niistä on myös hyvä ilmoittaa viipymättä sähkön vikailmoitusnumeroon, Lintunen muistuttaa.

Lue aiemmin julkaistuja häiriötiedotteita tykkylumen aiheuttamista sähkökatkoista.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.