Sähköverkon tilanne hetkellisesti jo vakaampi - vikoja voi edelleen ilmetä

Energiaverkoilla ei ilmennyt iltapäivällä uusia vikoja.
Lappeenrannan Energiaverkot
|
Energiaverkoilla ei ilmennyt iltapäivällä uusia vikoja.
Lappeenrannan Energiaverkoilla on saatu pitkittyneestä tykkylumitilanteesta johtuneet sähkökatkot ovat hieman helpottamaan ja tilanne on ollut sähköverkoilla tämän maanantain iltapäivän ajan hetkellisesti vakaampi. Säätilanne on silti sähköverkoille haastava ja uusia katkoja voi edelleen ilmetä. Vaarapuita on kartoitettu ja korjattu päivän aikana helikopteripartion sekä kymmenen asentajapartion voimin. Sähköllä päivystetään verkon vikojen varalta normaalisti 24/7.

Sääennuste lupaa tällä hetkellä viime viikkoa heikompaa lumisadetta tämän viikon päiviksi ja lämpötila pysynee pakkasen puolella, joten isompaa uhkaa sähköverkolle ei tällä hetkellä ole.

- Tilanne on kuitenkin sähköverkoilla ohi vasta, kun lumikuormat ovat puista pudonneet. Pienikin säätilan muutos aiheuttanee uusia häiriöitä.  

Energiaverkkojen sähkön käyttöpäällikkö Antti Lintunen uskoo ennakoivien toimenpiteiden turvaavan jonkin verran asiakkaiden sähkönsaantia ja kertoo, että työtä on paljon useilla alueilla.  

- Vaikka havaitut vaarapuut on lähes poistettu osista alueita, lumikuormat ovat esimerkiksi Savitaipaleella ja Lemin alueilla niin suuria, että edelleen katkoihin näillä alueilla on hyvä varautua. Katkot ovat mahdollisia muillakin alueilla. Olemme varautuneet, että sää saattaa nopeastikin muuttua, joten jatkamme sen tiivistä seuraamista edelleen. Katsomme, että pitkittynyt tykkylumijakso vaikutuksineen meillä jatkuu edelleen.

Energiaverkot tekee Elveran ja metsureiden kanssa tällä viikolla tehostetusti päivät yhteistyötä vaarapuiden poistossa. Helikopteri saanee keskijänniteverkon tarkastuskierroksensa valmiiksi tänään.

- Jos asiakas on ilman sähköä tai hänellä on havainto pienjänniteverkon (kuva alla) päällä olevasta puun oksasta, vikailmoitus otetaan päivystykseen vastaan. Jokainen havainto voi ehkäistä sähkökatkon syntymisen.

Vaarapuiden poistosta voi aiheutua lyhytkestoinen hallittu sähkökatko ja näistä ei tule ennakkoilmoitusta asiakkaalle, mutta katko näkyy Energiaverkkojen häiriökartalla.

- Katko tehdään kohteessa vain jos työn turvallinen suorittaminen edellyttää sitä. Poistettavia sähkölinjoja uhkaavia puita on edelleen useampi sata, joten joitakin katkoja niistä tällekin viikolle voi aiheutua.  Sähkölinjalla havaittua puuta ei saa omatoimisesti poistaa vaan se on ammattilaisen työtä, Lintunen muistuttaa edelleen.

energiaverkot-tykkylumioksa-pienjannitelinjalla

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.