Suunniteltu korotus nostaa kerrostaloasukkaan (2500 kWh / vuosi) sähkön verkkopalvelumaksuja kuukaudessa noin yhden euron ja sähkölämmitteisen pientaloasukkaan (19 000 kWh / vuosi) maksuja keskimäärin noin viisi euroa kuukaudessa. Hinnankorotuksen jälkeen yhtiön hintataso on valtakunnallisessa vertailussa keskihintaisten verkkoyhtiöiden luokkaa.
Nyt esitetyn hinnan korotuksen taustalla on kantaverkkomaksujen nousu, tulevien vuosien suuret investoinnit sähköverkkoon sekä uuden sukupolven sähkömittareihin.
Yhtiö on toteuttanut strategian mukaisesti jo vuosikymmenen ajan toimitusvarmuusinvestointeja. Toimitusvarmuusinvestoinneilla tullaan täyttämään vuoteen 2036 mennessä sähkömarkkinalain velvoite, jonka mukaan myrskyn tai lumikuorman seurauksena asemakaava-alueilla ei saa esiintyä yli 6 tunnin sähkökatkoa. Muulla jakelualueella vastaava vaatimus on 36 tuntia. Energiaverkot investoi toimitusvarmuuden parantamiseen Lappeenrannassa, Lemillä, Savitaipaleella ja Taipalsaarella 9–10 miljoonaa euroa vuosittain.
Energiaverkot on toimitusvarmuusinvestointien lisäksi suunnitellut investoivansa Yllikkälän ja Simolantien välille rakennettavaan uuteen voimajohtoon, jolla moninkertaistetaan Simolantien sähköaseman liittymiskapasiteettia nykyisestä.
- Uuden Yllikkälä-Simolantie liittymisjohdon esisuunnittelu käynnistettiin kesäkuussa 2024 ja joulukuussa 2024 solmittiin kantaverkkoyhtiö Fingridin kanssa uusi liittymissopimus. Voimajohdon kilpailutus on tarkoitus toteuttaa vuoden 2025 aikana ja rakentaminen on arvioitu käynnistyvän vuonna 2026. Yllikkälä-Simolantie voimajohdon investointi mahdollistaa uusien teollisten investointien sijoittumista Lappeenrantaan, liittymistä jakeluverkkoomme sekä parantaa merkittävästi sähköverkon kapasiteettia Lappeenrannan alueella, kertoo Lappeenrannan Energiaverkkojen toimitusjohtaja Jussi Selenius.
Lisäksi Energiaverkot on aloittanut kuluvan vuoden elokuussa kattavan sähkömittareiden uusimisprojektin, jonka yhteydessä vaihdetaan noin 52 000 sähkömittaria vuoteen 2028 mennessä. Projektin tavoitteena on siirtyä tunnista 15 minuutin mittausjaksoon jokaisen asiakkaan osalta. Uusiutuvaan energiantuotantoon perustuvan sähköjärjestelmän tasapainon ylläpitäminen edellyttää entistä nopeampaa mittaustarkkuutta. Uudesta sähkömittarista on myös saatavissa tiedot asiakkaan käyttöön reaaliaikaisesti kotiautomaatioliitännän kautta (HAN-portti).