Pakkasten ja korkean sähkön kulutuksen jatkuessa viikonloppuna Fingrid kannustaa käyttämään sähköä harkitusti normaalin talvipäivän tapaan ja hyödyntämään edullisemmat tunnit eli kulutusta on hyvä ohjata mahdollisuuksien mukaan pois aamun ja illan huipputunneilta.
- Sähkön käytön vähentäminen on ollut torstaista lähtien sähkön riittävyyden kannalta tärkeää. Lauantaihin liittyy vielä epävarmuuksia, kun pitkä pakkasjakso ja perjantaina toteutunut sähkön kulutuksen vähentyminen kasvattanee sähkön tarvetta lauantaina. Sähkön rajasiirtoyhteyksien ja tuotantolaitosten toimiessa luotettavasti sähkön riittävyyden odotetaan pysyvän hyvällä tasolla, sanoo johtaja Tuomas Rauhala Fingridiltä.
Tilanteen normalisoituessa Fingrid purkaa sähköjärjestelmän valmiustason noston perjantai-iltapäivästä alkaen.
Kiristyneestä tehotilanteesta huolimatta sähkön riittävyys hyvä | 5.1. kello 8.26:
Fingrid nosti eilen valmiutta sähkön kulutuksen ollessa korkealla tasolla ja kylmän säärintaman jatkuessa. Sähköjärjestelmän tila on vakaa ja sähkön riittävyys on toistaiseksi hyvällä tasolla.
Torstaina iltapäivällä ja illan tunteina sähkön kulutus jousti muutamia satoja megawatteja, mikä osaltaan varmisti sähkön hyvän riittävyyden. Sähkönkulutus nousi eilen torstaina korkeimmilleen klo 12-13, jolloin tuntikeskiteho oli 14 804 MW. Sähkön hinta on ohjannut sähkönkulutusta. Perjantaina aamulla sähkönkulutus on ennusteeseen verrattuna noin 800 MW alemmalla tasolla. Sähkön riittävyyden ja hinnan näkökulmasta sähkönkäyttäjien on edelleen tärkeä ajoittaa kulutusta pois illan ja aamun huipputunneilta.
Sähköjärjestelmässä on kireästä pakkasesta johtuen esiintynyt joitakin laitevaurioita sekä sähkönsiirron että tuotannon puolella. Sähkönsiirrossa viat ovat aiheuttaneet jakeluverkoissa sähkökatkoja eri puolilla Suomea. Sähköntuotannon osalta vikaantuneet voimalaitokset ovat pääosin palanneet tuotantoon. Tilanne on edelleen herkkä yllättäville vikaantumisille sähköjärjestelmässä.
Fingrid jatkaa sähköjärjestelmän käyttöä korotetussa valmiudessa toistaiseksi. Tilannetta seurataan tarkasti ja arviota päivitetään tarvittaessa.
Fingrid nostaa valmiutta sähkön kiristyneen tehotilanteen vuoksi | 4.1. kello 15.21
Fingrid nostaa valmiuttaan torstai-iltapäivästä 4.1.2024 alkaen toistaiseksi. Tilanne on poikkeuksellinen, pitkittynyt kylmä rintama usean päivän ajan on nostanut sähkön kulutuksen poikkeuksellisen korkeaksi.
Sähkön huominen hinta kertoo sähkön niukkuudesta sähkömarkkinoilla. Huomenna 5.1. korkein tuntihinta kohoaa illalla lähes 1 900 euroon MWh tunnilla 19-20 ja vuorokauden keskihinta on 890 euroa. Korkea hinta ohjannee osaltaan sähkön kulutusta.
Fingrid muistuttaa sähkön kulutusjouston tärkeydestä loppuviikon aikana ja toivoo, että kaikki sähkönkäyttäjät ovat mahdollisuuksiensa mukaan mukana kulutusjoustossa ajoittamalla sähkön käyttöä pois illan ja aamun huipputunneilta. Esimerkiksi tänään sähkön kulutusta olisi hyvä ohjata vasta klo 22 jälkeiseen aikaan.
Tällä hetkellä sähkö riittää. Tilanne on kuitenkin erittäin herkkä yllättäville vikaantumisille sähköjärjestelmässä ja siksi tilanne voi muuttua nopeastikin. Fingrid seuraa tilannetta tarkasti ja päivittää tarvittaessa tilannearvioita.
Fingrid toivoo sähkön kulutusjoustoa erittäin kireässä pakkassäässä | 4.1. kello 8.57
Pitkään jatkunut erittäin kireä pakkanen koko Suomessa jatkuu edelleen ja se haastaa sähkötehon riittävyyttä.
Fingridin arvion mukaan pitkittynyt pakkasjakso pitää sähkön kulutuksen korkealla tasolla koko loppuviikon ajan. Eilen keskiviikkona sähkökulutus ylitti hetkellisesti 15 000 MW ja korkeimmillaan tuntikeskiteho oli 14 993 MW klo 19-20.
”Sähköjärjestelmä toimii edelleen normaalisti ja sähköteho riittää, mutta tänään ja loppuviikon aikana on erittäin tärkeää, että kaikki sähkönkäyttäjät ovat mahdollisuuksiensa mukaan mukana kulutusjoustossa ajoittamalla sähkön käyttöä pois aamun ja illan huipputunneilta. Haasteellisia aikoja ovat esimerkiksi tänään klo 8-10 ja 17-22”, sanoo johtaja Tuomas Rauhala Fingridistä.
Viimeisen vuorokauden aikana yksittäisten sähkön tuotantolaitosten käytettävyydessä on ollut haasteita. Tämä korostaa entisestään voimalaitosten ja kulutusjoustojen merkitystä. Tuulivoiman tuotanto on edelleen arvioituun vähätuuliseen tilanteeseen verrattuna korkeampi sen ollessa ennusteen mukaan tänään 1000 – 2000 MW. Sähkön rajasiirtoyhteyksien ja tuotantolaitosten luotettava toiminta on edellytys sille, että sähkön riittävyys pysyy hyvällä tasolla.
Lue myös 3.1. julkaistu tiedote Sähkönkulutus nousi kireässä pakkassäässä talven ennätystasolle
Myös Lappeenrannan Energiaverkot ja Enerva nostivat valmiutta sähkötehotilanteen varautumisohjeen mukaisesti. Viestimme tilanteesta tarpeen mukaan verkkopalvelussamme ja somekanavillamme ja tarvittaessa mediatiedotteilla.