Etelä-Karjalan museon ja Lappeenrannan Energian arkistoista kaivetut harvinaiset kuvat sekä historiaa avaavat tekstit kuljettavat paikallisen vesijohtoveden tarinan alkujuurille 1890-luvulle saakka.
Vesihuollon kehittäminen alkoi tuolloin Rakuunamäen kasarmin alueen tarpeista. Ajatus koko kaupungin vesijohdosta oli harkinnassa 1908 alkaen ja toteutukseen päästiin viimein 1920-luvulla. Aivan aluksi kaupungissamme oli kaksi julkista kaivoa, sitten kolme. Myöhemmin kasvavaan kaupunkiin rakennettiin vesitornikin. Nykyään niitä on Lappeenrannassa neljä ja vesijohtoverkoston mitta on noin 550 kilometriä.
Näyttelyn idea syntyi osana isompaa tarinaa
Lappeenrannan puhtaan veden historiasta kertova näyttely sai alkunsa Pumppuhuoneen yhdistyksen ehdotuksesta. Yhdistys päätti kunnostaa suojelukohteeksikin valitun ja vuonna 1892 rakennetun Rakuunamäen Pumppuhuoneen kaupunkilaisten yhteisötilaksi. Rakennuksen tuntematon historia kaipasi sen kyselijöille arvoisensa tarinan.
Yhdistyksen puuhamiehet saivat idean näyttelystä, joka kertoisi paitsi Pumppuhuoneen alkuperästä, myös laajemmin puhtaan veden historiasta kaupungissamme. Kun he keväällä 2019 ottivat yhteyttä Lappeenrannan Energiaan näyttelyn ideallaan, se todettiin kaupungin juhlavuoden johdosta ajankohdallisesti oivalliseksi. Näyttely on toteutettu toistaiseksi pysyväisenä Pumppuhuoneelle.
Toteutus yhteistyössä ja sydämellä
Näyttelyä varten tutkittiin suuri määrä taustamateriaalia ja värikkäästä historiasta mukaan mahtuivat merkittävimmät vaiheet. Asiantuntijatietoa kerättiin Lappeenrannan Energian omasta arkistosta, Etelä-Karjalan museon kuva-arkistosta sekä aktiiviselta Pumppuhuoneen yhdistykseltä. Näyttely on toteutettu toistaiseksi pysyväisenä Pumppuhuoneelle.
Näyttelyn koosti lappeenrantalainen Roister Marketing, jonka tiimille kaupungin veden historia tuli tutuksi kuvien ja tiedonhaun yhteydessä. Materiaali jaettiin aikajärjestyksessä tauluihin, joiden tarina kuljettaa kävijää ajasta ennen vesijohtoja pitkälle nykypäivään. Näyttelyn kasaaminen oli tekijöillekin kiinnostava aikamatka:
– Oli erittäin mielenkiintoista tutustua kaupunkimme historiaan tietoa etsiessä. Vanhoissa kuvissa ja tarinoissa on oma taikansa, jonka äärellä näyttelyvieraat varmasti viihtyvät.
Kuva näyttelystä. Kuvaaja E. G. Lehtinen, lähde Etelä-Karjalan museo.
Näyttely toteutettiin Rakuunamäen Pumppuhuone ry:n aloitteesta Lappeenrannan kaupungin 370. juhlavuoden kunniaksi. Lappeenrannan Energia toimi 13. kesäkuuta 2019 avattavan näyttelyn tilaajana. Rakuunamäen Pumppuhuone ry tiedottaa Facebook-ryhmässään yleisön mahdollisuuksista tutustua näyttelyyn sen kaikille avoimissa tilaisuuksissa. Yhteisötilaa voi myös vuokrata omiin tapahtumiin. www.facebook.com/rakuunamaenpumppuhuone.fI