Postin kautta lähetetyille laskuille lisättiin maksuaikaa

Ajantasaisen tiedon laskuistamme näet aina MinunEnergiassa.
Lappeenrannan Energia
|
Postilakko voi viivästyttää Lappeenrannan Energian laskun saapumista.
TIEDOTEPÄIVITYS 12.12.2019: Pahoittelemme postilakon aikaisten laskujemme aiheettomia muistutus- ja perintäkuluja

Osa asiakkaistamme on saanut viime päivinä postitse aiheettomia muistutus- ja perintälaskuja. Muistutamme, että olemme kuitenkin lisänneet postilakon aikaisille, marraskuussa päivätyille paperilaskuille maksuaikaa 23.12.2019 saakka eikä laskuilla mahdollisesti mainittuja muistutus- ja perintäkuluja tarvitse maksaa. Mikäli laskujen tiedoissa on epäselvyyttä, pyydämme ottamaan yhteyttä maksuneuvontamme, joka palvelee maanantaista perjantaihin kello 8-20 ja lauantaisin kello 10-15 puhelinnumerossa 020 690 505 (mpm/pvm) valinta 2 tai 09 2315 0433 ja sähköpostiosoitteessa lreoy@ropocapital.fi.

Tiedote julkaistu 29.11.2019 kello 15.30:

Postin kautta marraskuussa postilakon aikana lähetetyille sähkön, lämmön ja veden paperilaskuillemme on lisätty maksuaikaa 23.12.2019 saakka. Lisäksi ensi viikolla eli joulukuun alkupäivinä lähteville sopimusvaihtojen ja palvelulaskujen paperilaskuille lisätään maksuaikaa normaalin 14. vuorokauden sijaan 21 vuorokautta.

Asiakkuusjohtaja Jussi Selenius muistuttaa, että tarvittaessa Energian kaikki laskut näkyvät onlinepalvelussa MinunEnergiassa - myös ne, jotka ovat Postin kautta edelleen matkalla paperisena asiakkaille.

- Marraskuulle päivätylle paperilaskulle maksuaikaa pidennetään 23. joulukuuta saakka. Lisäksi marraskuuta koskevien laskujen osalta eräpäiviä tarkastellaan ensi viikolla, kun saamme päivitettyä tietoa Postin jakelun tilanteesta. Tiedotamme tästä tarvittaessa lisää sähköisten kanaviemme kautta.

Tarvittaessa laskuissa ja niiden eräpäiviin liittyvissä tiedusteluissa palvelee myös maksuneuvontamme maanantaista perjantaihin kello 8-20 ja lauantaisin kello 10-15 puhelinnumerossa 020 690 505 (mpm/pvm) valinta 2 tai 09 2315 0433 ja sähköpostiosoitteessa lreoy [at] ropocapital.fi (lreoy[at]ropocapital[dot]fi).

 

Tiedote julkaistu 19.11.2019 kello 9.10:

Postin jakelussa olevien laskujen osalta on varauduttava pitkiinkin viiveisiin

Noudatamme Lappeenrannan Energialla kaikkien maksuvalvonnan toimeksiantojen osalta Kilpailu- ja kuluttajaviraston linjausta, jonka mukaan lakosta johtuvista syistä maksajalle ei saa aiheutua viivästysseuraamuksia.

-  Kirjepostin viiveiden vuoksi kaikessa laskutuksessa kannattaa hyödyntää sähköisiä kanavia, neuvoo Energian asiakkuusjohtaja Jussi SeleniusLappeenrannan Energian sähkönsiirron, lämmön ja veden laskut löytyvät maksuttomasta online-palvelusta MinunEnergiastaMyös tilaamalla e-laskun verkkopankkinsa kautta voi varmistaa, että laskut eivät viivästy postilakon vuoksi.

Asiakaspalvelukumppanimme Ropo Capitalin maksuneuvonta palvelee laskuihin ja maksamiseen liittyvissä asioissa numerossa 020 690 505, valinta 2. 

 

Tiedote julkaistu 11.11.2019 kello 15.38:

Postilakko voi viivästyttää kirjeiden ja laskujen postitusta

Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n jäsenet ovat aloittaneet lakon maanantaina 11.11.2019. Lakko vaikuttaa muun muassa kirjeiden jakeluun, joten Lappeenrannan Energian laskujen ja mahdollisesti muun kirjepostin toimituksessa voi olla viiveitä. Lappeenrannan Energialla seurataan postilakon mahdollisia vaikutuksia asiakkaiden postituksiin ja mahdollisista väliaikaisista muutoksista viestitään asiakkaille verkkopalvelussa, somekanavilla ja tarvittaessa sähköisellä asiakaskirjeellä.

Lappeenrannan Energia lähettää marraskuun aikana asiakkailleen noin 55 000 sähkönsiirron, lämmön tai veden laskua. Lappeenrannan Energian asiakkuusjohtaja Jussi Selenius kertoo, että laskuista puolet toimitetaan asiakkaille sähköisesti ja niihin postilakolla ei ole vaikutusta:

- Paperilaskujen osalta jakelussa voi esiintyä viivettä. Paperilaskujen eräpäivää siirretään tarpeen mukaan, jos lakko aiheuttaa viivettä jakelussa.

Asiakkuusjohtaja kertoo, että energia- ja vesiyhtiössä selvitetään parhaillaan, voidaanko kirjepostijakelussa hyödyntää yksityistä jakeluyhtiötä joillakin postinumeroalueilla.

- Pyrimme kuluvan viikon aikana selvittämään, kuinka monen laskun toimitus on viivästynyt ja tiedotamme asiasta lisää loppuviikon aikana.

Asiakkaiden sähkönsiirron, lämmön ja veden laskut löytyvät Lappeenrannan Energian online-palvelusta MinunEnergiasta.

- Osoitteesta minunenergia.fi voi tarkistaa omien laskujen maksutiedot. Palvelu on asiakkaillemme maksuton ja siellä asiakas voi myös päivittää yhteystietojaan 24/7. Palvelussa voi myös sopia sähköisestä asioinnista kanssamme – tällöin kirjepostin sijaan voimme lähettää postimme sähköpostitse. Myös tilaamalla e-laskun verkkopankkinsa kautta voi varmistaa, että laskut eivät viivästy postilakon vuoksi.

Asiakaspalvelumme osoitteessa Simolantie 18 palvelee myös asiakkaitamme kaikissa asioissa maanantaista perjantaihin kello 8-16. Lappeenrannan Energia viestii asiakkailleen verkkopalvelussaan osoitteessa lappeenrannanenergia.fi ja omalla Facebook- ja Twitter-tileillään. Lisäksi asiakkaat voivat tilata verkkopalvelusta itselleen maksuttoman asiakaskirjeen, joka lähetetään asiakkaille sähköpostiin uutiskirjeen muodossa kerran kuukaudessa. Marraskuun sähköinen asiakaskirje lähetetään asiakkaille viikolla 47.

Mikäli asiakas on lähettänyt Lappeenrannan Energialle postia postin kautta, voi sen tavoittamista tiedustella Lappeenrannan Energian asiakaspalvelusta

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.