Mertaniemen voimalaitoksella sammutettiin palonalkua aamulla 23.10.

Palosta ei ehtinyt aiheutua vaaraa henkilöstölle tai voimalaitoksen toiminnalle.
Lappeenrannan Lämpövoima
|
Lappeenrannan Lämpövoiman Mertaniemen voimalaitoksella oli palonalku tänä 23. lokakuuta aamukahdeksan maissa. Palo syttyi voimalaitoksen korjaamon katolla tehdyistä pikitöistä. Palo saatiin urakoitsijan alkusammutustoimien johdosta nopeasti hallintaan ja palolaitos kävi varmistamassa palon sammumisen.

Lämpövoiman kunnossapitopäällikkö Ville Valtonen kertoi, että palosta ei aiheutunut vaaraa henkilöstölle eikä voimalaitoksen toiminnalle.

- Tilanne oli ohi alle puolessa tunnissa ja kattoa tarkkailtiin vielä palolaitoksen varmistuskäynnin jälkeen aina puoleen päivään saakka. Työt voimalaitoksella jatkuvat jo normaalisti, Valtonen vahvisti yhden jälkeen iltapäivällä.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.