Kaukaan Voiman toimitusjohtaja Juha Kouki kertoo, että ulkopuoliseen työvoimaan päädyttiin, jotta Kaukaan Voimalla voidaan turvata voimalaitoksen asiakkaiden tarpeet kriittisenä talviaikana.
- Voimalaitosta ajetaan käytännössä edelleen normaalisti. Voimalaitoksen käyttäjät vaihtuivat lakon alkaessa. Kaukaan Voiman toimintaa hoitavat perehdytetyt ja asiansa osaavat henkilöt, jotka kykenevät käyttämään voimalaitosta turvallisesti ja viranomaisvaatimuksia noudattaen, Kouki tarkentaa.
Kaukaan Voima tuottaa lämpöä Lappeenrannan Energian kaukolämpöverkkoon ja höyryä UPM Kaukaan tehdasalueelle mm. normaalisti toimivalle sahalle sekä sähköä.
Vaikutuksia asiakkaille pyritään minimoimaan
Lappeenrannan Energian toimitusjohtaja Arto Nikkanen vahvistaa, että energiayhtiö haluaa ulkopuolisella avulla ensisijaisesti turvata asiakkaidensa toimintavarman, edullisen ja ympäristöystävällisen lämmönsaannin talvikaudella ja pyrkiä estämään Lappeenrannan alueen asukkaille ja yrityksille koituvia lakon vaikutuksia.
- Kannamme Kaukaan Voiman keskeytyksettömän toiminnan osalta vastuutamme niin talouden, ympäristön kuin kaupungin maineen näkökulmasta. Asiakkaidemme kannalta on hyvä, että maastamme löytyy tällaista osaamista, joiden käsiin voimme voimalaitoksen nyt tässä täysin poikkeuksellisessa tilanteessa luottaa. Aiemmin voimalaitostoiminnot on rajattu työtaisteluiden ulkopuolelle.
Lappeenrannan Energia tuottaa kaukolämpöä asiakkailleen tarvittaessa myös varalämpölaitoksillaan Mertaniemessä, Ihalaisessa, Skinnarilassa, Lauritsalassa, Kahilanniemessä ja Hyrymäellä.
- Asukkaat voivat olla huoletta, kaukolämmön ja lämpimän veden saanti on Lappeenrannassa edelleen varmennetusti turvattu.