Lappeenrannan Energiaverkkojen toimitusjohtajaksi Jussi Selenius

Myös Energian johtoryhmää vahvistetaan vuoden alusta alkaen.
Lappeenrannan Energia
|
Lappeenrannan Energiaverkkojen toimitusjohtajaksi Jussi Selenius
Lappeenrannan Energiaverkkojen hallitus on valinnut yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi diplomi-insinööri Jussi Seleniuksen Lappeenrannasta. Hän aloittaa tehtävässään huhtikuussa 2023. Nykyinen toimitusjohtaja Arto Taipale jää eläkkeelle ensi vuoden kevään aikana.

Diplomi-insinööri Jussi Selenius, 38, toimii tällä hetkellä Lappeenrannan Energialla asiakkuusjohtajana. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on työskennellyt Imatran Seudun Sähköllä energiapalvelujen liiketoimintapäällikkönä ja KSS Energiassa energiapalvelu- ja riskienhallintapäällikkönä.

- On hienoa, että tällainen mahdollisuus avautui konsernissa, jossa olen hyvin viihtynyt neljän vuoden ajan. Itselleni olikin alusta asti selvää, että lähden tavoittelemaan avoimeksi tullutta toimitusjohtajan tehtävää. Erityisesti tehtävässä kiinnostaa kotiseutumme toiminnan kannalta elintärkeän infran kehittäminen, Selenius kommentoi tuoreeltaan valintaansa.

Hän sanoo, että yhtiössä on tehty vuosien mittaan monia onnistuneita rakenteellisia muutoksia ja yhtiötä voidaankin pitää edelläkävijänä omalla toimialallaan.

- Tarkoitukseni on jatkaa hyväksi havaittua kehityspolkua yhdessä yhtiön osaavien sähkön, lämmön ja veden ammattilaisten kanssa. Olen otettu valinnastani ja lähden innolla vetämään yhtiön toimintaa huhtikuun alussa.

Lappeenrannan Energian toimitusjohtaja Arto Nikkanen kertoo, että energian ja veden verkkoyhtiön toimitusjohtajan tehtävä kiinnosti kaikkiaan yli 30 hakijaa eri puolilta Suomea.

- Haastattelujen ja testien jälkeen varsinainen valinta tehtiin Lappeenrannan Energiaverkkojen hallituksen kokouksessa 15. joulukuuta ja toimitusjohtajan toimisopimus allekirjoitettiin 20.12.2022 Lappeenrannan kaupunginhallituksen omistajaohjauksen jälkeen.

Energia-konsernin johtoryhmään kaksi uutta jäsentä

Vuoden 2023 alusta Lappeenrannan Energian johtoryhmä saa konsernin sisältä kaksi uutta jäsentä. Talousjohtajana aloittaa diplomi-insinööri Hanna Hyyrynen vastuualueenaan konsernin talous, hallinto ja rahoitus. Hyyrynen on toiminut aiemmin konsernin talous- ja kehityspäällikkönä.

Energiajohtajaksi siirtyy Lappeenrannan Lämpövoiman tuotantopäällikön tehtävästä diplomi-insinööri Tiia Kiuru. Energiajohtajan vastuualueina ovat konsernin energian ja polttoaineiden hankinta, sähkökauppa ja uusien strategisten liiketoiminta-alueiden kehitys.

- Johtoryhmämme uudistamisen tarve syntyi yhteisestä näkemyksestämme – haluamme lisätä talousjohtamisen painoarvoa konsernin johtamisessa. Myös energianhankinnan merkitys kasvaa lähivuosina. Sillä on strategisesti keskeinen rooli hiilineutraalin huomisemme rakentamisessa, Nikkanen perustelee johtoryhmänsä tulevia muutoksia.

Lappeenrannan Energian johtoryhmässä ovat entuudestaan konsernin emoyhtiöstä toimitusjohtaja Arto Nikkanen, palvelujohtaja Sari Luukkonen, asiakkuusjohtaja Jussi Selenius sekä tytäryhtiöiden toimitusjohtajat Arto Taipale Lappeenrannan Energiaverkoilta ja Jarkko Kovanen Lappeenrannan Lämpövoimalta.

- Toivotan uudet jäsenemme lämpimästi tervetulleiksi johtoryhmätyöhön vuodenvaihteesta alkaen - tästä alkaa työmme yhdessä kohti astetta parempaa ja hiilineutraalia huomista.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.