Lappeenrannan Energian vuosikertomus 2021 on julkaistu

Vuosikertomuksemme julkaistiin ensimmäistä kertaa myös musiikkivideona.
Lappeenrannan Energia
|
Lappeenrannan Energian vuosikertomus 2021 on julkaistu.
Vuosikertomus 2021 avaa energia- ja vesiyhtiömme viime vuoden tunnuslukuja, toimintaa ja tilinpäätöstä tiiviissä muodossa.

Viime vuonna vietettiin 120-juhlavuotta poikkeuksellisissa olosuhteissa.Toimimme energia- ja vesiyhtiömme kaikissa liiketoiminnoissa koronan aiheuttamista poikkeusoloista huolimatta tuloksellisesti ja normaalisti. 120-juhlavuottamme juhlittiin pääosin etänä ja ensisijaisesti toimitusvarmuudestamme huolehtien. Vuonna 2021 liikevaihto nousi edellisvuodesta ollen 115 M€ ja liikevoitoksi muodostui 21 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi kylmemmän vuoden ja korkeampien sähkön tukkumarkkinahintojen johdosta. Voitollisesta tuloksesta yhtiö maksaa osinkoja omistajalle 3,7 miljoonaa euroa. 

- Energia-konsernin tuloskunto säilyi edelleen vahvana ja liikevoitoksi muodostui 21 miljoonaa euroa (19,8 M€, v. 2020). Tilikauden voitto oli 10,1 (9,9) miljoonaa euroa, kertoo toimitusjohtaja Arto Nikkanen tilinpäätöstiedotteessa ja katsauksessaan.

Tutustu viime vuoden kohokohtiimme  ja katso Vuosikertomus 2021 -musiikkivideomme.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.