Lappeenrannan Energian uudeksi toimitusjohtajaksi Arto Nikkanen

Lappeenrannan Energia
|
Lappeenrannan Energian uudeksi toimitusjohtajaksi Arto Nikkanen
Lappeenrannan Energian hallitus on valinnut yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi DI, EMBA Arto Nikkasen Lahdesta. Hän aloittaa tehtävässään alustavasti 1.11.2020. Nykyinen toimitusjohtaja Reijo Kolehmainen jää vapaalle 1.12.2020 ja eläkkeelle vuoden 2021 alkupuolella.

Toimitusjohtajan tehtävä kiinnosti yli 60 hakijaa eri puolilta Suomea. Lappeenrannan Energian hallitus haastatteli huhtikuun lopulla kuusi kandidaattia. Haastattelujen ja testien jälkeen varsinainen valinta tehtiin kokouksessa 9.6.2020 ja toimitusjohtajan toimisopimus on allekirjoitettu 10.6.2020.

Arto Nikkanen toimii tällä hetkellä Lahti Energia Oy:n lämpö- ja tuotantojohtajana. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän toimi Lahti Energia Sähköverkko Oy:n toimitusjohtajana.

- Olen innoissani päästessäni aloittamaan hienon ja perinteikkään energiayhtiön johdossa ja jatkamaan pitkäaikaisen toimitusjohtajamme Reijo Kolehmaisen ansiokasta työtä. Lappeenrannan Energia on kaupunkienergiayhtiönä tuttu aiemmista yhteyksistäni, ja yhtiön rakenne sekä taloudellinen tilanne antavat hyvän pohjan lähteä viemään Lappeenrannan Energiaa kohti tulevaisuuden tavoitettamme olla hiilineutraali energiayhtiö vuonna 2026, Nikkanen kommentoi ja jatkaa:

- Lappeenrannan Energian lämmöntuotannossa on tehty oikeita ratkaisuja jo vuosia sitten ja kaupungin lämpö tuotetaan asiakkaillemme jo 70-prosenttisesti hiilidioksidivapaasti. Lisäksi yhtiön rakenne, jossa energia- ja vesiliiketoiminnan omistus ja hallinta on yhdistetty saman rakenteen alle, antaa hyvän ja kustannustehokkaan pohjan tehdä pitkäjänteistä omaisuuden hallintaa. Erityisen innokkaasti odotan uuden jätevedenpuhdistamon investoinnin etenemistä tällä vuosikymmenellä.

Energian henkilöstön tapaamista uusi toimitusjohtaja odottaa jo valmiiksi:

- Yhtiötä lähdetään viemään eteenpäin yhtiön henkilöstöä ja osaajia kuunnellen. Johtamistyylini on valmentava ja pyrin johtamaan ihmisiä heidän vahvuuksiensa kautta jämäkällä ja eteenpäin vievällä otteella. Toivottavasti syksyllä pääsemme jo kokoontumaan vapaammin ja pääsisin tutustumaan henkilöstöön sekä keskeisiin asiakkaisiin ja sidosryhmiin kasvokkain, jotta päästään asioissa reippaasti käyntiin, tiivistää Arto Nikkanen.

Kuvassa Arto Nikkanen, kuvaaja Melina Nikkanen

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.