Lämmön mittauskeskuksia tarkastetaan kesän aikana

Lappeenrannan Energiaverkot jatkaa toissakesältä tuttuja kaukolämmön mittauskeskusten tarkastuksia.
Lappeenrannan Energiaverkot
|
Lämmön mittauskeskuksia tarkastetaan kesän aikana
Verkostomestari Janne Kuningas kertoo, että tämän kesän aikana on tarkoitus kiertää pientalojen lämmönjakohuoneita ja tarkastaa energiayhtiölle kuuluva putkiosuus eli mittauskeskus.

- Mittauskeskus pitää sisällään energiayhtiön sulkuventtiilit, mittalaitteet lämpötila-antureineen sekä lianerottimet.

Kesätöihin palkatut kaukolämpöharjoittelijat keräävät tietoja ja valokuvia mittauskeskuksista verkkotietojärjestelmään mobiilisovelluksen avulla.
- Tarkastuksien avulla saadaan kerättyä kattavasti tietoa siitä, missä kunnossa laitehuoneet ja mittauskeskukset ovat. Havaitut mittauskeskusten mahdolliset puutteet tullaan energiayhtiön toimesta korjaamaan. Korjaus- ja huoltotöistä ei aiheudu kuluja asiakkaille, Kuningas tarkentaa.

Tarkastuksien yhteydessä kerättyjen tietojen avulla energiayhtiö voi palvella asiakkaita entistä laadukkaammin sekä helpottaa omaa työskentelyä ja suunnittelua. Tarkastukset on aloitettu tällä viikolla Hakalin ja Karhuvuoren omakotitaloalueilla.

Lappeenrannan-energiaverkot-mittauskeskus

- Kiinteistöjä kierretään joko pareittain tai yhden kaukolämpöharjoittelijan toimesta. Tarkastaja käy asiakkaan ovella kolkuttelemassa ennen tarkastusta. Jos asiakas ei ole kotona, tehdään tarkastus, jos meillä on sisäänpääsy kiinteistöön. Jollei sisäänpääsyä ole, merkitään se tiedotekorttiin ja jätetään yhteystiedot, Kuningas täydentää ja lisää:

- Jokaisesta tarkastuksesta jätetään kirjallinen tiedotekortti asiakkaan kohteeseen, jotta asiakaskin tietää, että tarkastus on käyty tekemässä ja millaisia havaintoja kohteesta kirjattiin verkkotietojärjestelmäämme.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.