Kaukolämpö tuotetaan väliaikaisesti Mertaniemestä ja Ihalaisesta

Kaukaan Voimalla korjataan teknistä vikaa.
Lappeenrannan Energia
|
Kaukaan Voiman biovoimalaitos
Kaukaan Voimalla havaittiin kattilavuoto eilen sunnuntaina 16.1. ja biovoimalaitos ajettiin alas eilen korjaustoimenpiteitä varten. Häiriötilanne ei vaikuta lappeenrantalaisten lämmön tai lämpimän käyttöveden saantiin.

Lappeenrannan kantakaupungin kaukolämmön tuotanto korvataan ensisijaisesti Mertaniemen ja Ihalaisen voimalaitoksilla. Lisäksi Mertaniemessä sijaitsevaa sähkökattilaa hyödynnetään edullisempaan yöaikaan, jotta kaukolämmön tuotannossa käytetään kevyttä polttoöljyä tai maakaasua mahdollisimman vähän.

Kaukaan Voima on toiminut tammikuussa UPM Kaukaaseen kohdistuneen työtaistelun aikana normaalisti ulkopuolisella työvoimalla.

- Korjaustyöt toteutetaan tavanomaisten kumppaneiden työnä ja ne eivät kuulu lakonalaisten töiden piiriin, täydentää tilanteeseen Lappeenrannan Energian toimitusjohtaja Arto Nikkanen.

Kaukaan Voiman uudelleen käynnistämisen ajankohta tarkentuu korjaustöiden edetessä.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.