Vuosi 2022 toi haasteensa niin maailmantilanteeseen kuin energiahyödykkeiden hintoihin. Euroopan laajuinen energiakriisi on nostanut maakaasun hintaa voimakkaasti jo vuoden 2021 loppupuolella ja hinnat ovat edelleen ennennäkemättömän korkealla tasolla. Kaikkien energiahyödykkeiden hinnat ovat olleet nousussa. Esimerkiksi raakaöljyn hinta on noussut vuoden 2022 aikana 40 prosenttia ja sähkön tukkumarkkinahinnat ovat lähes tuplaantuneet. Kaukolämmön tuotannossa maakaasua käytetään varapolttoaineena ja kovien pakkasten aikana huippukuorman tuotannossa. Maakaasua on osittain korvattu kevyellä polttoöljyllä sen käytön ollessa kustannustehokkaampaa.
Lappeenrannan Energian tavoitteena on tuottaa ympäristöystävällistä lämpöä uusiutuvien energianlähteiden avulla. Samalla kun työskentelemme määrätietoisesti tavoitteen saavuttamiseksi, lähestymme myös konkreettisesti visiotamme olla hiilineutraali energiayhtiö vuoteen 2026 mennessä. Investoimme uusiutuvaa energiaa hyödyntäviin lämmöntuotantomuotoihin sekä vähennämme asteittain fossiilisten polttoaineiden osuutta kaukolämmöntuotannossamme. Kaukaan Voima, joka tuottaa pääasiassa Lappeenrannan alueen kaukolämmön, on maaliskuussa 2022 päättänyt siirtyä kotimaisiin polttoaineisiin.
Edellä mainituista syistä johtuen kaukolämmön myynnin energiamaksumme nousee 1.7.2022 alkaen 13,9 %. Muutos ei koske perusmaksua. Muutoksen jälkeen kaukolämmön energiamaksu on 82,00 €/MWh. Hinta sisältää arvonlisäveron 24 %. Muutoksen vaikutus omakotitaloasiakkaan kaukolämpölaskuun on keskimäärin 15 euroa kuukaudessa.
- Toivomme hinnanmuutoksen tarpeen olevan väliaikainen ja polttoaineiden kustannusten mahdollinen lasku tulevaisuudessa tulee näkymään myös kaukolämmön hinnoissamme, sanoo toimitusjohtaja Arto Nikkanen.