Energiaverkoilla poistettiin vaarapuita sähkölinjoilta myös torstaina

Päivän ensimmäiset sähköverkon viat ilmenivät alkuillasta.
Lappeenrannan Energia
|
Työ vaarapuiden poistamiseksi Energiaverkoilla jatkuu.
Energiaverkoilla on ollut sähkökatkoja vaarapuiden poistoista johtuen tämän torstaipäivän aikana vain muutamia. Koska uutta lunta sataa edelleen, voi uusia vikoja ilmetä. Viikonvaihteen lauhtuvaa, mutta lumisateista sääennustetta seurataan ja sähköverkoilla varautuminen jatkuu tehostettuna.

Sähköverkon hallittuja katkoja vaarapuiden poiston johdosta on aiheutunut päivän aikana Lappeenrannan ja Joutsenon alueilla. Sähköttä on parhaillaan illan ensimmäisten vikojen vuoksi Savitaipaleella reilut sata ja Joutsenossa vajaa 90 asiakasta.

Energiaverkkojen sähkön käyttöpäällikkö Antti Lintunen muistuttaa, että sähkölinjalla havaittuja puita ei saa omatoimisesti poistaa vaan niistä on hyvä ilmoittaa suoraan sähkön vikailmoitusnumeroon.

- Otamme kaikki havainnot puiden oksista sähkölinjoilla edelleen vastaan. Korjausjärjestyksessä on edelleen ensisijaisesti viat, sitten keskijänniteverkon vaarapuut ja sen jälkeen pienjänniteverkon vaarapuut. Mikäli asiakkaalla on sähköt, voi oman verkonosan vaarapuun poistoa odotella rauhassa. Tulemme kyllä korjaamaan sähkölinjoilla olevat puut, kunhan ehdimme.

Sääennuste lupaa runsasta lumisadetta ja lauhtuvaa säätä myös tulevalle viikonlopulle, joten Energiaverkoilla varataan jälleen henkilö- ja kalustoresursseja viikonvaihteeksi päivystykseen ja viankorjaukseen. Myös asiakkaiden on hyvä edelleenkin varautua mahdollisiin sähkökatkoihin.

Ilmoita vikahavainnoista suoraan sähköyhtiöön

Kun uusia katkoja Lappeenrannan, Lemin, Taipalsaaren tai Savitaipaleen alueilla syntyy, on asiakkaiden hyvä muistaa, että Energiaverkkojen sähkön päivystys saa automaattisesti tiedon kaikista keskijänniteverkon vioista. Pienjänniteviat eivät näy etäohjauksessa eivätkä näy myöskään sähkön häiriökartalla

- Jos asiakas on ilman sähköä eikä katkoa näy häiriökartalla, silloin kannattaa soittaa sähkön vikapäivystykseen numeroon 020 690 401. Samaten jos havaitsee sähkölinjalle nojaavan tai kaatuneen puun tai sen oksan tai sähköjohtojen roikkuvan maassa.

Lue aiemmin julkaistuja tiedotteitamme tykkylumen aiheuttamista sähkökatkoista.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.