Arto Nikkanen aloitti toimitusjohtajanamme 5.10.

Lappeenrannan Energia
|
Toimitusjohtaja Arto Nikkanen
Lappeenrannan Energian uusi toimitusjohtaja DI, EMBA Arto Nikkanen on aloittanut tänään 5. lokakuuta tehtävässään. Energian pitkäaikainen toimitusjohtaja Reijo Kolehmainen jää eläkkeelle ensi vuoden helmikuussa ja siirtyi 5. lokakuuta alkaen asiantuntijan rooliin.

Arto Nikkanen toiminut edellisinä työtehtävinään Lahti Energia Oy:n lämpö- ja tuotantojohtajana ja Lahti Energia Sähköverkko Oy:n toimitusjohtajana.  Lappeenrannan Energia on Nikkasen mukaan edennyt yhtiönä jatkuvasti eteenpäin ja kehitys tulee jatkumaan tulevaisuudessakin. Isoja strategisia valintoja on edessä energia-alan murroksen ja ilmastonmuutoksen edetessä.

– Yhtiön johtamisessa keskeisiä teemoja ovat talous, tehokas ja ketterä toiminta sekä ihmiset. Olen aina lähtenyt liikkeelle ihmisten johtamisesta.

Tuleva toimitusjohtaja toteaa, että tarkoituksena on tarjota jatkossakin asiakkaille laadukasta ja kustannustehokasta palvelua. Tavoitteena on edelleen täyttää asiakkaiden toiveet ja jopa ylittää ne.

- Asiakkaille halutaan tarjota yhä kokonaisvaltaisempia palveluita, jolloin tuotteen toimittamisen lisäksi huolehditaan esimerkiksi asiakkaan laitteista.

Nikkanen kuvailee, että Energialla hyvä työ jatkuu edeltäjänsä menestyksekkäällä mallilla ja yhtiötä viedään yhdessä eteenpäin henkilöstön kanssa.

- Olen innoissani ensimmäisestä päivästäni ja siitä, että pääsin viimein aloittamaan uudessa organisaatiossa ja uuden henkilöstön kanssa. Yhtiön ilmapiiri ja tunnelma vaikuttaa oikein myönteiseltä.

Vuosilomien kautta eläkkeelle

Viimeiset 18 vuotta Lappeenrannan Energiaa luotsannut Reijo Kolehmainen jää viettämään viimeisiä lomapäiviään lokakuun puolivälin paikkeilla.

- Siirryn seuraajani perehdytyksessä viimeiseen vaiheeseen ja seuraavat kaksi viikkoa toimin konsernissa asiantuntijan roolissa tutustuttaen Artoa lähemmin konsernimme henkilöstöön ja toimintaan. Sitten jään pitämään pois kaikki vuosien saatossa kertyneet lomani, Kolehmainen tiivistää.

Vuosilomille ja sen jälkeen eläkkeelle jääminen tuntuu Kolehmaisen elämässä kokonaan uudelta vaiheelta. Hän ennätti pitkän työuransa aikana toimia energia-alalla kaikkiaan viidellä eri vuosikymmenellä.

Kolehmaisen mukaan tulevaisuus alalla näyttää maakunnassa hyvinkin valoisalta. Energia- ja vesialalla eletään murrosaikaa, jota vauhdittavat vähähiilisyys, hajauttaminen ja digitalisaatio.

- Kiinnostus niin energia- kuin vesialaan on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Yhtiön maineen merkitys kasvaa koko ajan. Nyt tarvitaan vahvaa muutosjohtajuutta, sillä työtä tulevaisuuden suunnitelmiin tehdään energia- ja vesi-alalla merkittävällä tavalla etupainotteisesti, hän summaa ja kiittää tässä yhteydessä jokaista energialaista, jonka kanssa on saanut työskennellä.

Lue myös artikkeli:

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.