Jos osut kaivaessasi sähkökaapeliin

Ilmoita vahingosta viipymättä sähkönjakelualueen verkkoyhtiölle.
Lappeenrannan Energiaverkot
|
Lappeenrannan Energiaverkot neuvoo, miten toimia, jos osuu kaivaessa kaapeliin.
Jos kaivutilanteessa paljastuu yllättäen sähkökaapeleita, ilmoita asiasta heti verkkoyhtiön vikailmoitusnumeroon. Poistu vauriokohdan läheltä ja eristä alue turvallisuussyistä.

Kaivamisen yhteydessä paljastuneita jännitteettömiä keskijännite- tai merkittäviä runkokaapeleita ei saa peittää, ennen kuin siitä on ilmoitettu Lappeenrannan Energiaverkkojen (LEV:n) valvomoon  ja LEV:n edustaja on tarkastanut kaapeleiden kunnon ja asennuksen. Rikkoutuneet kaapelikourut ja -putket uusitaan tai korjataan LEV:ltä hankittavalla materiaalilla. Kaapeleiden ympärille asennetaan aina hiekkakerros, isoja kiviä ei saa käyttää kaapeliojan peittämiseen.

Kun kaapeleita on tehty jännitteettömäksi kaivutyötä varten, kaivutyöstä vastaavan henkilön tulee ilmoittaa välittömästi työn päättymisestä LEV:n vikapäivystykseen numeroon 020 690 401.

Huolehdi omasta ja muiden turvallisuudesta!

Vaurioitunut kaapeli saattaa edelleen olla jännitteinen tai siihen saattaa tulla jännite takaisin, jonka johdosta kaapelin vauriokohdan läheltä on poistuttava välittömästi. Tarkista myös, että kaivinkoneen kauha siirretään myös pois kaivannosta. Varmista, ettei kukaan sivullinen pääse lähelle kaivantoa vahinkojen välttämiseksi.

Vaurioitunut kaapeli näyttää vaarattomalta eikä savua tai leiskuntaa aina ole nähtävissä, mutta se voi silti olla hengenvaarallinen. Vähäiseltäkin tuntuvista kaapelivaurioista, esim. pieni vaipan painauma, mutka, pintaeristyksen repeämä, maadoituselektrodina toimivan kupariköyden katkeaminen tai kaapeliasennusputken rikkoutuminen, tulee ilmoittaa.

Mainituista vaurioista aiheutuu yleensä aina myöhemmin kaapelivaurio sekä mahdollisesti sähkönjakelun keskeytys.

Vahingoittuneesta kaapelista tulee aina välittömästi ilmoittaa kaikissa tilanteissa ja kaikkina vuorokauden aikoina verkkoyhtiön vikapäivystykseen 020 690 401. Kerro verkkoyhtiölle tapahtumapaikka ja kaivajan yhteystiedot, jotta mahdollista sähkövikaa voidaan lähteä selvittämään mahdollisimman nopeasti.

Vastuut

Mahdollisista vahingoista ja vaurioiden korjauskustannuksista vastaa vaurion aiheuttaja. Myös myöhemmin ilmenevistä ilmoittamattomista vaurioista vastaa vaurion aiheuttaja, joka vastaa myös kolmannelle osapuolelle aiheutuvasta haitasta. Kaapelinnäyttö tai paikantaminen ei siirrä kaivutyövahinkojen korvausvastuuta.

Lisää turvallisuustietoutta aiheesta saat Tukesin sivuilta.
 

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.