Vedenjakelun häiriössä toimi näin

Lappeenrannan Energiaverkot päivystää vesiverkoston vikatilanteissa 24/7.
Lappeenrannan Energiaverkot
|
Lappeenrannan Energialla päivystetään veden vikatilanteissa 24/7.
Päivystysnumeroon voi soittaa myös kaikissa vesiverkostoihin liittyvissä hätätapauksissa tai jos esimerkiksi havaitset mahdollisen vesijohtovuodon ja voit siten ehkä auttaa vian paikallistamisessa.

Mikäli havaitset ongelman, voit ilmoittaa siitä suoraan päivystäjällemme. Päivystysnumeromme on 020 690 467 (mpm/pvm).​

Tiedotamme suunnitelluista katkoista mahdollisuuksien mukaan asiakkaillemme etukäteen verkkosivujen tiedotteen lisäksi postilaatikkoon tai kerrostalon oveen toimitetulla tiedotteella tai tekstiviestillä. Silloin kannattaa varautua ennalta ja ottaa vettä kannuun sekä tai ämpäriin käyttöä varten. Peseytyminen ja pyykinpesu on syytä hoitaa ennen ilmoitettua katkoa.

Ennalta arvaamaton katko yllättää aina

Vuototapauksissa katko tulee ennalta arvaamattomasti, ja siihen asukkaan tai laitoksen on vaikea varautua ennakolta. Ennalta arvaamattomissa katkoissa pyritään järjestämään vedenjakelu katkoalueella. Silloin kyseessä on useimmiten pitkäaikainen ja laajempi katko eli useampi talo on pidemmän ajan ilman vettä. Lisäksi Huhtiniemen vedenottamolta voi hakea arkipäivisin kello 7-15.30 vettä omiin astioihin.
 
Yllätyksellisistä katkoista pyritään tiedottamaan ainakin verkkosivuillamme ja laajempivaikutteisissa tapauksissa mediassa. Käytössä on myös tekstiviestipalvelu, jonka kautta asiasta tiedotetaan niille, joiden puhelinnumerot ovat asiakasrekisterissä. Puhelinnumeroita voi ilmoittaa mm. lukeman ilmoituksen yhteydessä MinunEnergia-palvelussamme.

Vesikatkon jälkeen

Katkojen jälkeen putkista irtoaa sinne kertynyttä ainesta (mm. rautaa = ruostetta, mangaania, humusta), joka kulkeutuu usein asiakkaalle saakka. Se näyttää epämiellyttävältä, mutta ei kuitenkaan ole terveydelle vaarallista.

Epämiellyttävän näköistä vettä ei pidä käyttää muuhun kuin vessan huuhteluun. Sakkaista vettä ei pidä käyttää ruoanlaittoon. Vesikatkon jälkeen vedessä voi olla myös ilmaa, jolloin vesi näyttää samealta, mutta kirkastuu hetken seisottuaan. Haitta poistuu vettä juoksuttamalla.

Vesikatkon aiheuttamat vahingot

Joskus asiakkaalle aiheutuu katkoista taloudellista vahinkoa. Vahinkoasioista on sovittava aina erikseen vesihuoltoyhtiön kanssa. Parhaiten asiat etenevät, kun niistä on saatu kirjallinen selvitys. Mikäli kyseessä on toimitusehtojen tarkoittama vesihuollon virhe, suoritetaan korvaus asiakkaalle.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.