Vältä veden käyttöä lyhyen sähkökatkon aikana

Energiaverkoilta ohjeistetaan kotitalouksia ja yrityksiä varautumaan sähkökatkojen vaikutuksiin.
Lappeenrannan Energia
|
Vältä veden käyttöä lyhyen sähkökatkon aikana
Vaikka olemmekin varautuneet veden häiriötilanteisiin, on vedenkäyttäjien hyvä tehdä myös omaa varautumista. Huoltovarmuuskriittisenä toimijana vesihuolto pyritään pitämään ns. kiertävien sähkökatkojen ulkopuolella, mutta kotitalouksien ja yritystenkin on fiksua muistaa huolehtia myös veden kotivarasta.

Lappeenrannassa vedenjakelu toimii lähtökohtaisesti myös lyhyen sähkökatkon aikana, mutta vesikatkoihinkin on aina hyvä varautua niin kaupungin kuin maaseudun alueilla. Sähkökatko ei todennäköisesti näy suurimmalle osalle vedenkäyttäjistä, koska vesi virtaa painovoimaisesti kiinteistöihin. Joillakin korkeilla alueilla veden painetta nostetaan erikseen paikallisella paineenkorottamolla. Näillä alueilla vedenpaine voi olla normaalia alempi tai vedentulo lakata, jos paineenkorotin on sähköttä. Myös kerrostalojen ylimmissä kerroksissa vedenpaine voi olla normaalia alhaisempi. Lämmintä vettä ei katkon aikana välttämättä tule.

Veden laatu säilyy katkon aikana

Sähkökatko ei vaikuta hanaveden laatuun. Vesijohtovesi on turvallista juoda sähkökatkon aikanakin. Jos veden väri tai haju poikkeaa tavallisesta, kannattaa ensin varmistaa, ettei vika johdu kiinteistön vesiverkoston korjaustöistä. Lämmintä vettä koskevissa vikatilanteissa käänny kiinteistöhuollon tai kaukolämmöstä vastaavan yhtiön puoleen.

Sähkökatkon päätyttyä voi myös juoksuttaa vettä ja seurata, kirkastuuko vesi kuten vesikatkojenkin jälkeen suosittelemme toimimaan. Mikäli veden laadussa edelleen ilmenee haittaa, kannattaa soittaa veden vikapäivystykseemme 020 690 467 (pvm/mpm).

Viemäröinti toimii osittain

Viemäröinti toimii sähkökatkojen aikana vain osittain. Jotta vähennetään jäteveden ylivuotoja vesistöihin ja maastoon, olisi hyvä välttää viemärin käyttöä lyhyen sähkökatkon aikana kuten esimerkiksi suihkussa käyntiä, kylpyä sekä käsin astian- ja pyykinpesua. Myös vessanpytyn vetämistä suosittelemme välttämään katkon ajan.

Viemäriverkostossa jätevettä täytyy paikoitellen pumpata eteenpäin kohti jätevedenpuhdistamoa. Osassa jätevedenpumppaamoista on mahdollisuus käyttää varavoimaa, mutta osassa taas ei. Jäteveden pumppaamoita voidaan hoitaa hetkellisesti myös imuautoilla, mutta viemärin käyttöä on hyvä kuitenkin välttää sähkökatkon aikana, sillä muutoin katkon aikana voidaan joutua johtamaan jätevettä viemärin tai pumppaamon ylivuotona vesistöihin ja maastoon.

Jätevedenpuhdistus toimii osittain

Koska viemäröinti toimii osittain sähkökatkon aikana, jätevedenpuhdistamoille virtaa vähemmän jätevettä kuin normaalisti. Jätevedenpuhdistamoille tuleva jätevesi virtaa painovoimaisesti sähkökatkojen aikana.

Jätevedenpuhdistuksen sähkösaanti pyritään turvaamaan Toikansuon ja Oravanharjun isoilla puhdistamoilla myös lyhyiden sähkökatkojen aikana. Varavoimaa voidaan käyttää tarvittaessa. Jätevedenkäsittelyn biologisten ja kemiallisten prosessien puhdistusteho heikkenee, mikäli puhdistamolla ole sähköjä.   

Milloin veden käyttöä tulee välttää?

Jos kiinteistöstäsi ovat sähköt poikki, vältä silloin veden käyttöä. Vettä tulee hanasta, mutta vedenpaine voi olla alentunut. Sähkökatko ei vaikuta veden laatuun.

Viemäröinti toimii osittain, joten vältä viemärin käyttöä kuten suihkussa käyntiä, kylpyä sekä astian- ja pyykinpesua. Myös vessan vetämistä on syytä välttää.

Lue lisää veden kotivarasta ja varautumisesta: 72tuntia.fi

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.