Näin tunnistat vesi- tai kaukolämpövuodon

Vesihuolto- ja lämpöverkostojen osalta maanpäällisiä rakenteita on vähemmän kuin sähköverkoissa.
Lappeenrannan Energia
|
Miten tunnistat kaukolämmön tai veden vuodon kadulla?
Putket sijaitsevat pääsääntöisesti katualueilla, joten ne ovat varsin hyvin turvassa talven aiheuttamilta vaurioilta. Ohessa vinkkejä, mistä vuotokohdan voi parhaiten tunnistaa. Havainnoista on hyvä ilmoittaa Energiaverkoille.

Vesilammikko voi ollakin vuotoa

Keväällä talven väistyessä sään lauhtuminen aiheuttaa monesti vesijohtovuotoja. Niistä voi ilmoittaa vikapäivystykseen tai Lappeenrannan Energian asiakaspalveluun. Tyypillinen vuoto näkyy vesilammikkona tai virtaavana vetenä paikassa, missä sitä yleensä ei ole. Vuoto voi aiheuttaa myös vaihtelua veden laadussa tai paineessa.
 
Maan päällä olevia rakenteita voi rikkoontua esim. lumitöiden seurauksena. Venttiilihattuja tai viemärikaivon kansia voi siirtyi paikaltaan tai palovesiasemien suojakuoria rikkoontua. Varsinkin viemärikaivojen kansien siirtyminen aiheuttaa riskiä niin ihmisille kuin ajoneuvoillekin. Maahan ilmestynyt aukko saattaa kiinnostaa lapsia tai lemmikkieläimiä eikä auton rengaskaan tykkää osua avonaiseen kaivoon. Hajonnut kaivon kansi saattaa myös tukkia viemärin aiheuttaen hajuhaittaa ja tulvan. Pahimmassa tapauksessa jätevesi saattaa päätyä asunnon sisätiloihin. Tulviva viemäri saattaa aiheuttaa vahinkoa ympäristölle tai vesistölle.
 
Verkostoon kuuluu myös vesitorneja, jäteveden pumppaamoja, paineenkorotusasemia sekä verkoston mittausasemia. Näiden rakenteiden tyypillisimmät viat aiheuttavat hälytyksen kaukovalvontaan, mutta valvontajärjestelmä ei osaa ennakoida vikoja. Vesihuoltolaitokseen kannattaakin olla yhteydessä, mikäli havaitsee avonaisia luukkuja tms. tai rakennuksesta kuuluu epätavallista ääntä esim. jatkuva pumpun käyntiääni.
 
Verkoston omistaja on omistamiensa rakenteiden aiheuttamista vahingoista aina vastuussa, joten kaikista havainnoista toivotaankin ilmoitusta mahdollisimman pikaisesti. Ilmoituksia vikaantuneista kohteista saadaankin  varsin kiitettävästi, mutta näin lumien sulettua saattaa yllätyksiä vielä tulla eteen.
 
Vesihuollon vikapäivystyksen numero on 020 690 467 (mpm/pvm) ja asiakaspalvelun numero 020 690 505 (mpm/pvm).

Vihreä vesi paljastaa lämpövuodon

Kaukolämpöverkostossa virtaava vesi on värjätty vihreäksi, mikä helpottaa havainnoimaan mahdollisia vuotoja kaukolämpöputkissa tai lämmönvaihtimissa. Mikäli kiinteistön käyttövesi on väriltään vihertävää voi kyseessä olla lämmönvaihtimen vuoto, josta kaukolämpövesi pääsee käyttöveden sekaan.
 
Lämmityskauden aikana verkoston vuodot havaitaan yleensä sulina paikkoina lumisessa maastossa, kun maahan vuotava vesi lämmittää vuotoalueen. Verkostoon kuuluvat rakenteet kuten venttiilikaivot ovat usein lämpimiä paikkoja ja siten myös sulia talvisaikaan, mutta jos verkoston varrelle ilmestyy uusia, ennen havaitsemattomia sulia alueita, on syytä epäillä verkostovauriota.
 
Vanhempien verkostojen venttiilikaivot ovat varustettu metallisilla tuuletusputkilla. Mikäli näistä putkista purkautuu paljon höyryä, on mahdollista että kyseiseen kaivoon virtaa vuotavaa kaukolämpövettä.
 
Jos havaitset joitakin yllämainittuja seikkoja kaukolämpöverkoston alueella, ota yhteyttä Lappeenrannan Energiaverkkojen vikailmoitusnumeroon 020 690 468 (mpm/pvm), niin käymme tarkastamassa, onko kyseessä kaukolämpöverkoston vuoto.
 

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.