Näin selviät pitkästä sähkökatkosta

Pitkä sähkökatko on harvinainen, mutta ei mahdoton.
Lappeenrannan Energia
|
Näin selviät pitkästä sähkökatkosta.
Kun sähköt katkeavat, meitä kiinnostaa, miten kauan sähkökatko kestää. Yleensä se on ohi ennen kuin ehdimme tehdä mitään. Katkot ovat lyhentyneet ja käyneet yhä harvinaisemmiksi. Häiriöttömään sähkönsaantiin on totuttu etenkin taajamissa, joissa sähköverkko on suurelta osin kaapeloitumaan alle.

Haja-asutusalueella katkoja sattuu varsinkin märän lumen, kovan tuulen ja ukkosen aikaan. Silloinkin sähkö palautuu yleensä parissa tunnissa. Säiden ääri-ilmiöiden kuitenkin ennustetaan lisääntyvän. Olethan miettinyt, miten selviydyt sähköttä?

Kun sähköt katkeavat yllättäen

Jos valot sammuvat tai televisio vaikenee, kyse voi olla laiteviasta, sähkökatkosta tai kodin oman sähköverkon viasta. Kokeile ensin, syttyvätkö valot muissa huoneissa ja toimivatko muut kodinkoneet. Varmista sulaketaulusta, että sulakkeet ovat ehjät. Vaihda tarvittaessa palanut sulake uuteen tai nosta vikakatkaisin. Jos koko asunto on pimeä eivätkä mitkään laitteet toimi, pääsulake voi olla palanut.

Katso, onko naapurilla valot.

Yleensä huoneistot, lähitalot ja lyhyt kadunpätkäkin kuuluvat samaan sähköverkkoon. Katso siksi, palavatko katuvalot tai sisävalot taloissa hieman kauempana. Jos valot ovat pois sieltäkin, kyseessä on kodin sähköverkkoa laajempi katko.

Ilmoita sähköyhtiölle linjojen vaurioista

Sähköyhtiöt valvovat jakeluverkkoaan ympäri vuorokauden. Siksi sähköyhtiölle ei tarvitse soittaa heti katkoksen alussa ja kertoa, että sähköt ovat poikki. Odota, kunnes vika on korjattu ja sähköt palaavat. Jos kuitenkin näet, että sähkölinjat ovat vaurioituneet tai niiden päälle on kaatunut puu, siitä on hyvä ilmoittaa. Silloin kun katko tuntuu pitkittyvän, saat sähköyhtiöltä tietoa katkon syystä ja ehkä arvion sen kestosta.

Seuraa myös radion uutisia.

Jos vika on asunnon tai talon omassa verkossa eikä se korjaannu sulaketta vaihtamalla, soita ammattiapua. Korjaustöitä ei saa tehdä omin päin.

Käännä kodinkoneet pois päältä

Kodin valot ja sähkölaitteet on hyvä laittaa pois päältä katkon alettua. Ne eivät kuitenkaan toimi sen aikana. Jätä esimerkiksi yksi valaisin päälle kertomaan, milloin sähköt palaavat. Tärkeintä on katkaista virta liedestä, silitysraudasta, kahvinkeittimestä ja pesukoneesta. Ne voivat aiheuttaa tulipalon, jos ne jäävät päälle sähköjen palauduttua.

Älä koske sähkölinjoihin

Myrskyt kaatavat puita ja heittävät oksia ja muuta roskaa sähkölinjoille. Älä yritä raivata niitä pois. Vaarana on tappava sähköisku. Hyvä nyrkkisääntö on, että mihinkään, mikä koskee sähkölinjoihin, ei saa tarttua. Teille ja pihoille kaatuneita irtopuita ja oksia voi raivata pois, jos ne eivät kosketa sähkölinjoja.

Sähkökatko vaikuttaa heti

Sähkökatko vaikuttaa arjessamme moneen asiaan heti. Ohessa muutama tärkeä huomio ja vinkki:
- Kun sähkövalot sammuvat, patterivalaisimet toimivat edelleen. Muista varata kotiisi taskulamppuja ja myös kynttilöitä ja tulitikkuja paikkoihin, josta ne on helposti saatavilla.
- Hissiin voi jäädä jumiin ja työpaikalta tai parkkihallista ei pääse pois, jos sähköt eivät toimi. Älä hätäänny, soita apua kännykällä tai odota apua.
- Veden tulo voi katketa - varaudu siihen pitämällä kotona varalla pullovettä ja muuta juomista. Muista, että vessan voi vetää sähkökatkon aikana vain kerran, sillä sen säiliö ei välttämättä täyty katkon aikana vedestä. Varaudu myös, että viemärit voivat sähkökatkon aikana tulvia.
- Lämmön puute alkaa kylmentää asuntoja. Samaten ilmastointi ja jäähdytys katkeavat. Sulje ikkunat ja ovet, tarvittaessa ilmanvaihtoventtiilit ja pidemmän katkon aikana pyri keskittymään pitämään vain yksi tila lämpimänä koko asunnon sijaan.
- Useimmat kaupat sulkevat ovensa, koska valaistus, kassa- ja kylmälaitteet eivät toimi.
- Pankit ja käteisautomaatit sulkeutuvat - pidä siksi aina varalla pieni summa käteistä rahaa lompakossasi.
- Huoltoasemilta ei saa polttoainetta, sillä mittarit, pumput ja maksupäätteet eivät ilman sähköä toimi. Tankissa on siksi hyvä pitää aina vähintään neljännes polttoainetta ettet jää tien päälle.
- Joukkoliikenne häiriintyy, paikallisbussit ajavat sen aikaa, kun polttoainetta tankissa riittää. Junat eivät kulje ilman sähköä.
- Nettiin pääsee kännyköillä, tableteilla ja läppäreillä - muista hankkia varavirtaa niihin ennalta. Tietoliikenneyhteyksissä voi ilmetä katkoja eikä nettikään välttämättä normaalisti toimi.

Lisää ohjeita ja tarkentavia vinkkejä pitkäkestoisesta sähkökatkosta selviytymiseen saat Puolustusministeriön Pahasti poikki -esitteestä. Varautumisohjeenamme suosittelemme perehtymään jokaisen kodin Kotivaraan. Julkaisemme varautumisaiheisia artikkeleita verkkosivuillamme Jäätyvä 2018 -harjoituksen ohessa. Lue lisää Jäätyvä-harjoituksesta.

 

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.