Miten suunnitella astetta parempi joulu?

Lappeenrannan Energia
|
Energiansäästövinkkejä joulun valmisteluihin - kuvituskuva
Joulun alla kokataan ja leivotaan, mutta miten valmistelut voisi tehdä mahdollisimman energiatehokkaasti ja ruokaa hukkaamatta? Jouluna voi ottaa astetta rennommin, ja kokata, leipoa, siivota ja häärätä astetta vähemmän, omaa ja yhteistä energiaa säästäen. Avainasemassa joulunvalmisteluissa on suunnittelu, sillä sen avulla voi vähentää sekä energiankulutusta, kustannuksia että ruokahävikkiä.

Joulunajan valmistelut kannattaa aloittaa istahtamalla alas, ja suunnittelemalla, mitä on tarkoitus tehdä milloinkin. On hyvä miettiä, mitä ruokia voisi tehdä samana päivänä, niin että yhdellä uunin lämmityskerralla voi valmistaa useita ruokia ja hyödyntää uunin esi- ja jälkilämpöä. Samalla voi pohtia, mitä kaikkia tarjoiluja onkaan tarpeen tehdä, ja voisiko joitain tavan vuoksi tehtyjä ruokalajeja jättää tällä kertaa pois joulupöydästä, mikäli ne eivät ole kenenkään jouluun osallistuvan suosikkeja.

Lisäksi kannattaa suunnitella leipomiset ja kokkailut niille ajoille, kun sähköä on tarjolla paljon ja se on halpaa.

Vinkit energiatehokkaaseen jouluruokien suunnitteluun

Vinkit energiatehokkaaseen jouluruokien suunnitteluun

  • Suunnittele ennakkoon, mitä kaikkia ruokalajeja aiot tehdä, ja milloin teet mitäkin.
    • Voisitko jättää pois ruokalajit, joita on jäänyt viime vuosina yli tai tehdä niitä huomattavasti vähemmän?
  • Muista, että uunin lämmittäminen kuluttaa enemmän energiaa, kuin sen lämpimänä pitäminen. Tee siis useampi ruokalaji tai leipomus kerralla.
    • Hyödynnä uunin jälkilämpö haudutettavien ruokien valmistuksessa, ne kypsyvät hyvin loppuun, vaikka uunin napsauttaisi pois päältä puoli tuntia etukäteen.
  • Jos jouluun kokoontuu isompi joukko, jaa ruuanvalmistusvastuu ja sovi, kuka tuo mitäkin. Niin joka kodissa ei erikseen lämmitetä uuneja samoja ruokia tehden.
  • Varmista, että jääkaappi ja pakastin ovat puhtaat sisältä ja ulkoa sekä tarpeeksi tyhjät jouluruokia varten. Täyteen ahdettuna kylmälaitteet vievät enemmän sähköä. Hieman tyhjemmissä laitteissa ruoat myös säilyvät paremmin.
  • Älä hamstraa! Kaupat ovat auki nykyään joulunpyhinäkin, joten varmuuden vuoksi ei kannata ostaa ruokia joulua varten.

Vinkit jouluruuan energiatehokkaaseen valmistukseen

Vinkit jouluruuan energiatehokkaaseen valmistukseen

  • Voisitko tänä jouluna hyödyntää aiempaa enemmän valmisruokia? Niiden käyttö säästää sekä aikaa että energiaa.
  • Hyödynnä ruoanlaitossa ja lämmityksessä mikroaaltouunia. Se ei vaadi esilämmitystä, ja on siksi yksi keittiön energiatehokkaimmista laitteista.
    • Huomaa, että pienin ja nopein laite ruuan valmistukseen on usein myös energiatehokkain. Esimerkiksi vedenkeitin on tehokkaampi kuin liesi ja air fryer on tehokkaampi kuin uuni.
  • Kokkaa kerralla enemmän. Energiaa ja vaivaa säästyy, kun valmistat kerralla enemmän ruokaa. 
  • Käytä aina kantta liesiruokia tehdessä. Ilman kantta keitettäessä energiankulutus kolminkertaistuu.
  • Jos tiedossa on uunin lämmitystä, alenna keittiön huonelämpötilaa jo etukäteen. Uuni ja liesi nostavat helposti myös keittiön lämpötilaa. 
  • Mieti, miten voisi käyttää mahdolliset jouluruokien tähteet ja yli jääneet raaka-aineet hyväksesi. Voisiko joulun välipäivinä tehdä tähteistä uusia ruokia? 

Vinkit energiatehokkaaseen ruuansäilytykseen jouluna

Vinkit energiatehokkaaseen ruuansäilytykseen joulun

  • Hyödynnä parveketta, kuistia ja ulkovarastoja ruoan kylmäsäilytyksessä.
  • Jäähdytä lämpimät ruoat, ennen kuin laitat ne jääkaappiin. Siten ruuat säilyvät paremmin, eivätkä ne lämmitä jääkaappia ja nosta sen energiankulutusta.
  • Pidä pakastin jäättömänä ja sulata se tarvittaessa.
  • Jäähdytä ruoat hyvin ennen jääkaappiin tai pakastimeen laittamista. Jos mahdollista, hyödynnä ulkotiloja ruuan jäähdyttämisessä.

Joulun aikana on hyvä muistaa, että ruokien ja elintarvikkeiden valmistus- ja tuotantoketjussa käytetään paljon energiaa. Mikäli ruokaa heitetään roskiin, heitetään hukkaan myös kaikki se energia, mikä tuotannossa on käytetty.

Teksti on tehty yhteistyössä Kuluttajaliiton Hävikkifoorumin kanssa. Tutustu Hävikkifoorumiin ja ilmoittaudu mukaan edistämään kotitalouksien ruokahävikin vähentämistä.

Hävikkifoorumin verkkosivut

Lähde: astettaalemmas.fi

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.