Kinkkutempulla paistorasva energiaksi!

Haastamme sinut mukaan joulun hauskimpaan kiertotaloustekoon. Kierrätä joulun paistinrasvat uusiutuvaksi polttoaineeksi.
Lappeenrannan Lämpövoima
|
Kuvituskuvassa keittiön uuniin laitetaan ruokaa kypsymään,
Tiesitkö, että Kinkkutempun keräyspisteitä löytyy lähes 300 eri puolilta Suomea. Kierrätykseen kelpaavat myös kalkkunan, kalan tai juuressipsien paistinrasvat. Keräysaika on 17.12.2021-7.1.2022. Olethan sinä mukana? Osallistumalla voit estää myös oman kotisi rasvasta aiheutuvaa viemäritukosta ja vähentää jätevedenpuhdistamojen kuormitusta joulun aikana.

Kinkkutemppu kierrättää tänäkin jouluna joulukinkkujen paistinrasvat. Ota joulukinkun, kalkkunan, kalan tai vaikkapa juuressipsien paistinrasvat talteen, pakkaa ne tölkkiin ja kiikuta keräyspisteeseen. Ja tadaa! Olet mukana tekemässä joulun kiertotalousihmettä.

Suomalaisten jouluruokien paistinrasvat kierrätetään jo kuudetta perättäistä kertaa. Viime jouluna Kinkkutemppuun osallistui ennätykselliset lähes 240 000 suomalaista kotitaloutta ja paistinrasvaa kerättiin yhteensä 55 tonnia. Tästä määrästä valmistetulla uusiutuvalla dieselillä voisi ajaa henkilöautolla jopa 17 kertaa maapallon ympäri. Tiesitkö, että keskikokoisesta kuuden kilon kinkusta paistaessa tirisevällä rasvalla voi ajaa noin kolme kilometriä henkilöautolla, ja rasvajätteestä tuotetun polttoaineen hiilijalanjälki on tavalliseen fossiiliseen dieseliin verrattuna jopa 90% pienempi?

 Varmistetaan yhdessä, että tippaakaan paistinrasvaa ei päädy viemärin tukkeeksi eikä käsiteltäväksi meille jätevedenpuhdistamoille! 

Toimi näin:

1. Avaa ja huuhtele tyhjä pahvitölkki. Ei lasia, muovia tai metallia!
2. Kaada paistinrasva varovasti tölkkiin.
3. Sulje tölkki esimerkiksi teipillä.
4. Anna rasvan hyytyä viileässä ja kiikuta se lähimpään keräyspisteeseen viimeistään loppiaisena. Katso lähin keräyspisteesi: https://kinkkutemppu.com/kerayspisteet/ 

Kinkkutemppu on Kemianteollisuuden aloitteesta syntynyt yhteisprojekti, joka tuo kiertotaloutta lähemmäksi kuluttajien arkea konkreettisen esimerkin avulla. Kuluttajia pyydetään palauttamaan kinkunpaistosta ja muista jouluruokien valmistamisesta ylijääneet rasvat kierrätyspisteille. Tämän jälkeen rasvasta valmistetaan uusiutuvaa polttoainetta Nesteen Porvoon jalostamolla. Kemianteollisuuden lisäksi Kinkkutempussa ovat mukana Neste, Lassila & Tikanoja, Rasmix, Kemian pooli, K-ryhmä, Suomen Pakkauskierrätys RINKI, Atria, HKScan, Snellman, Maa- ja kotitalousnaiset, Suomen Kiertovoima KIVO ja kuntien jätelaitokset, Suomen Kuntaliitto, Vesilaitosyhdistys ja Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.