Tämä Päivi pitää järvet sinisinä

Lappeenrannan Energia
|
Päivi Kettunen
Päivi Kettunen on toiminut käytöntarkkailijanamme Lappeenrannan Lämpövoiman Toikansuon jätevedenpuhdistamolla vuodesta 2016. Hänen mielestään Toikansuon jätevesitiimi on maailman paras työyhteisö.

Päivin työhön kuuluvat Toikansuon, Oravaharjun, Ylämaan, Nuijamaan ja Vainikkalan jätevedenpuhdistamojen käytöntarkkailutehtävät.

- Käytöntarkkailijana teen päivittäin laboratorioanalyysit jätevesistä ja raportoin niiden tulokset eteenpäin. Vastuullani ovat myös puhdistamojen online-mittareiden toiminnan varmistaminen, kemikaalitilaukset ja niiden käytön seuraaminen. Lisäksi kuulun päivystysrinkiin, jossa tehtäviini kuuluvat laitoskierrokset viikonloppuisin ja käyttötehtävät jätevedenpuhdistamoilla. Päivystysvuorossa ollessani olen tavoitettavissa 24/7 ja valmiina reagoimaan laitoksilta tuleviin hälytyksiin, Päivi kertoo.

Monipuolista ja tarkkuutta vaativaa työtä

Lappeenrannan Lämpövoimalle Päivi päätyi lehti-ilmoituksen kautta.

- Valmistuin Imatran ammattikoulusta kemian laborantiksi vuonna 1987. Sen jälkeen olin töissä Lappeenrannan elintarvikelaboratoriossa, mistä siirryin 27 vuodeksi metsäteollisuuden puolella. Keväällä 2016 näin Etelä-Saimaassa ilmoituksen, jossa Lappeenrannan Energia haki Toikansuolle energistä laboranttia. Kun näin mainoksen, minulle tuli välittömästi tunne, että tämä on minulle tarkoitettu työpaikka. Kun minulle soitettiin ja kerrottiin, että olin saanut paikan, se tuntui siltä kuin olisin voittanut lottovoiton, Päivi muistelee.

Parasta käytöntarkkailijan työssä on Päivin mielestä työn monipuolisuus.

- Tässä saa tehdä sekä tarkkuutta vaativaa laboratoriotyötä että konkreettisempaa kädet savessa -hommaa. Joka päivä saa ratkoa monenlaisia mielenkiintoisia haasteita ja pääsee jatkuvasti haastamaan itseään. Hienoa on myös se, että tässä työssä pääsee liikkumaan paljon ulkona ja näkemään luonnon vuodenkiertoa.

Tärkein taito, jota käytöntarkkailijan ammatissa vaaditaan, on huolellisuus.

- Tässä työssä pitää olla koko ajan todella tarkka ja huolellinen. Jos vähänkään epäilee, että teki jonkin asian väärin, se pitää tehdä uudestaan. Myös ongelmanratkaisukyky, looginen päättelykyky, organisointikyky ja suunnitelmallisuus ovat tässä hommassa tärkeitä taitoja, Päivi tiivistää.

Työtä puhtaan luonnon hyväksi

Käytöntarkkailijana Päivi kokee tekevänsä merkityksellistä työtä, jonka kautta hän on omalta osaltaan rakentamassa kestävämpää huomista.

- Työnämme on puhdistaa jätevettä, jotta tulevat sukupolvet voisivat uida Suomen puhtaissa järvissä. Meillä syntyvistä kahdesta lopputuotteesta kumpikin luovat kestävyyttä: puhdistettu jätevesi virtaa puhtaana vesistöihin ja vedestä erotettu liete käytetään biokaasun valmistukseen. Kun näkee meille tulevan jäteveden poistuvan laitokselta kirkkaana ja puhtaana, tietää tekevänsä työtä, jolla on merkitystä. Meidän työmme ansiosta luonto pysyy puhtaana ja ihmisten arki huolettomana.

Työpaikkana Toikansuon jätevedenpuhdistamo saa Päiviltä pelkkää hehkutusta.

- Tämä on ihan paras työpaikka, hän suitsuttaa.

- Yhtiö oikeasti välittää työntekijöistään ja tekee asioita sen eteen, että meillä on täällä hyvä olla. On työsuhdepyöräetua, tapahtumia, virtuaalijumppaa ja vaikka mitä muuta. Meidän pieni jätevesitiimimme, Team Toikka, on paras tiimi, jossa olen koskaan ollut. Apua saa aina, eikä koskaan tarvitse jäädä ongelmien kanssa yksin. Tekemisen meininki ja tiimihenki ovat täällä aivan huikeita!

 ”Yhtiö oikeasti välittää työntekijöistään ja tekee asioita sen eteen, että meillä on täällä hyvä olla.”
 

 Lue lisää kotiseudun tekijöistämme

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.