Geokätkömme tarina 5

Onnea - löysit kätkömme tarinan ääreen!
Lappeenrannan Energia
|
Joutsenon vesitorni
Tiesithän, että Lappeenrannan Energiaverkkojen vesihuollon toiminta-alueella on yhteensä neljä vesitornia?

Vesitornien määrä juontuu Lappeenrannan alueen hajanaisesta verkostorakenteesta ja jokainen niistä toimii ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Lappeenrannan keskustassa on yksi torni, Joutsenon keskustassa kaksi ja Korvenkylässä on yksi vesitorni.

Tämä vesitorni Joutsenon kaupungin keskustassa on rakennettu vuonna 1963. Tornin kokonaiskorkeus on 33,7 metriä. Jännitetty teräsbetoninen vesisäiliö on muodoltaan sienimäinen, ja sen tilavuus on 700 kuutiometriä. Torni on rakennettu paikallavalamalla.  

Kyseisessä Joutsenon vesitornissa tehtiin elokuussa 2014 kuntotutkimus, jonka mukaan tornin betoni- ja teräsrakenteet ovat kunnossa. Puutteita oli tornin kulkureiteissä, valaistuksessa ja ulkopinnan rappauksessa. Tornissa on ollut aikoinaan kahvila.

Tiesitkö tämän vesitorneista?

Vesitorneja käytetään veden varastointiin, varmistamaan tarvittava verkostopaine ja tasaamaan paineen vaihteluita sekä takaamaan veden riittävyys huippukulutuksen aikana. Veden kulutusvaihteluihin vaikuttaa niin kuluttajien vuorokausirytmit, vesijohtoverkoston vuototilanteet kuin tulipalojen sammutustilanteet. Vettä pumpataan torneihin pienimmän kulutuksen aikana kuten esimerkiksi aamuyöllä ja sieltä vesi johdetaan kovemman kulutuksen aikana vesijohtoverkoston kautta sitä tarvitseville.

Vesitornit rakennetaan usein kaupungin korkeimmalle kohdalle, jolloin itse tornin ei tarvitse olla niin korkea riittävän vesipaineen aikaansaamiseksi. Painetta tarvitaan kuljettamaan vesi asiakkaalle sekä vedenottamon pumppujen toiminnan takaamiseksi. Kotiin tuleva vesijohto ja vesitornin säiliö ovat periaatteessa samaa allasta. Kuluttajan käytössä oleva paine riippuu säiliön vedenpinnan ja kuluttajan vesikalusteen korkeuserosta.

Vesitorni ei kuitenkaan ole välttämätön osa verkostoa, vaan tarvittava paine voidaan tuottaa pelkästään vedenottamon tai paineenkorotusaseman pumpuilla. Näin toimitaan Nuijamaan sekä Ylämaan taajamissa. Vesitornien tuottama paineellinen vesi toimii kuitenkin varmemmin häiriötilanteissa - esimerkiksi sähkökatkon aikana - kuin pelkästään pumppaukseen perustuva veden jakelu. Häiriötilanteissa Lappeenrannassa vesitorneista riittää vettä kulutustilanteesta ja alueesta riippuen muutamasta tunnista noin puoleen vuorokauteen. Toiminta-alueemme vesitornien vesitilavuudet vaihtelevat 400–3500 kuution välillä. Lappeenrannan keskustan vesitorni on kaikista suurin ja siksi myös merkittävä osa vesiverkostomme toiminnan arkea.

lappeenrannanenergia.fi/120

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.