Geokätkömme tarina 2

Onnea - löysit kätkömme tarinan ääreen!
Lappeenrannan Energia
|
Sähkön historia alkoi katuvaloista.
Torstaina 23. tammikuuta 1902 Lappeenrannassa sytytettiin ensimmäistä kertaa katuvalot sähkövoimalla. Noin 500 metrin kävelymatkan päästä, linnoituksesta osoitteesta Kehruuhuoneenkuja 6 (N 61° 03.988 E 028° 10.894) löydät historiallisen pienjännitepylvään tuolta aikakaudelta.

Vuonna 1901 Lappeenranta oli runsaan 2 000 asukkaan pikkukaupunki. Sen elämään kuuluivat Saimaan laivaliikenne, matkailunähtävyytenä Kylpylaitos ja sotaväki. Keisarin päätöksellä tosin kesällä 1901 lakkautettiin suomalainen sotaväki, mutta Lappeenrannan varuskuntaan jäi venäläistä sotaväkeä. Suomi oli Venäjän keisarikunnan alaisuudessa ja juuri vuosisadan vaihteessa alkoivat niin sanotut sortovuodet.

Lappeenrannassa oli paljon teollisuutta – esimerkiksi konepaja, huopatehdas, kalkkikaivos, laivatelakoita, tupakkatehdas ja viinatehdas sekä sahoja. Kaupungissa oli myös paljon käsityöläisiä. Tavallinen kansa hoiti valaistuksensa päreillä, kynttilöillä ja öljylampuilla. Teollisuuden energiatarve tyydytettiin koneilla, jotka saivat voimansa vesivoimasta tai tuulimyllyistä.

Lappeenrannan Uutisissa päätoimittaja C.G. Swan kyseli jo vuonna 1886 katuvalaistuksen niukkuutta:

”Onko toimikamarin sisäinen valaistus niin suuri, ettei kaupunki ulkonaista tarvitse?”

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 28. kesäkuuta 1900 pankinjohtaja J. Pelkonen esitti, että kaupunkiin pitäisi perustaa sähkölaitos. Perusteluna oli kunnallisen katuvalaistuksen tarve.

Asiaa selvittänyt toimikunta teki esityksen sähkölaitoksen perustamisesta seuraavana keväänä ja Lappeenrannan kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä esityksen. Sähkölaitoksen henkilökunnaksi päätettiin koneenhoitaja, monttööri ja kaksi lämmittäjää. Sähkölaitoksen rakentaminen alkoi Palloon nykyisen Huopatehtaankadun varteen tammikuussa 1902.

Torstaina 23. tammikuuta 1902 Lappeenrannassa sytytettiin katuvalot sähkövoimalla. Vuoden aikana laitoksen palveluja tarvitsi 34 kuluttajaa. Kaupunki vastaanotti sähkölaitoksen valmiina 25. toukokuuta 1902.

Tänään Lappeenrannan Energia Oy on vakaa energiakonserni, johon kuuluvat Lappeenrannan Energiaverkot Oy ja Lappeenrannan Lämpövoima Oy. Kyseisen vuosisadan alun valon tuottajasta on muotoutunut Lappeenrannan, Taipalsaaren, Lemin ja Savitaipaleen alueelle monipuolinen energia- ja vesipalveluiden tuottaja.

Lappeenrannan Energialla rakennetaan kestävää tulevaisuutta. Panostamme toiminnassamme ilmastonmuutoksen hidastamiseen ja huomioimme ympäristönäkökohdat niin tuotteiden kuin palveluiden tuotannossa ja kehittämisessä. Tavoitteemme on olla hiilineutraali vuonna 2026.

lappeenrannanenergia.fi/120

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.