Geokätkömme tarina 1

Onnea - löysit kätkömme tarinan ääreen!
Lappeenrannan Energia
|
Kuva tekopohjavesilähteestä Huhtiniemestä
"Viina aikanaan oli Lappeenrannassa muuttuva vedeksi.”
Tiedätkö, mistä vesihuoltomme historia on lähtenyt liikkeelle? Tarinahan meni näin:

Lappeenrannassa veden takana ovat alun perin naiset. Kaupungissa toimivan naisyhdistyksen aktiivit valtuutettiin tekemään syksyllä 1908 aloite kaupunginvaltuustolle, että seuraavan vuoden kulunkiarvioon lisättäisiin menoerä, ”jolla tehtäisiin tutkimuksia vesijohdon aikaansaamiseksi ja kustannusarvio siitä”. Naiset toivoivat kovasti jo vesijohtoa keittiöihinsä.

Viimein 17. joulukuuta 1908 valtuusmiehet käsittelivät kokouksessaan naisyhdistyksen kirjelmää sekä vesijohdon että ”kloaakki- eli viemärijärjestelmän” aikaansaamiseksi. Asiaa tuumailtiin ja kului useita vuosia, kunnes ymmärrettiin aloitteen merkitys. Vasta vuonna 1914 terveyslautakunnan taholta tehty ehdotus pohjarahaston perustamisesta vesi- ja viemäriverkkoja varten sitoutti valtuuston. Päätettiin, että joka vuosi kasvatettaisiin vesirahastoa kaupungissa toimivan anniskeluyhtiön voittovaroista. Niinpä vesihuoltomme historiasta voidaankin sanoa, että ”viina aikanaan oli Lappeenrannassa muuttuva vedeksi”.

Rahaa kerättiin ja potentiaalista pohjavesipaikkaa etsittiin vuosia kuumeisesti useista paikoista ympäri kaupunkia. Veden tuli olla kirkasta, juomavedeksi kelpaavaa ja sitä tuli koepumppauksissa tulla riittävästi. Viimein hyvä pohjavesikaivon paikka löytyi Huhtiniemestä vuonna 1925. Kokouksessaan huhtikuun 16. päivä vuonna 1926 Lappeenrannan valtuusto teki suuren päätöksensä vesijohto- ja viemäriverkon rakennuttamisesta vesijohtovaliokunnan suunnitelmien mukaisesti.

Ensimmäiset 50 kiinteistöä liitettiin vesijohtoverkkoon Kuninkaankadulla eli nykyisellä Koulukadulla vuonna 1927. Siellä ovat sijainneet myös tämän kaupungin ensimmäiset vesiklosetit eli vesivessat. Ensimmäinen puhdistamo Toikansuolle rakennettiin vasta 1954.

Tänään Lappeenrannan Energiaverkoilla on reilut 13 300 vesihuoltoasiakasta ja puhdasta vettä toimitetaan asiakkaille lähes 4 miljoonaa kuutiota vuodessa. Lappeenrannan Energiaverkoilla on yhteensä noin 1100 km vesihuoltoverkostoa, josta puhtaan veden verkoston osuus oli 590 km, jätevesiverkoston osuus 510 km.

Seisot hiekkaharjulla, josta suurimmalle osalle maailman paras puhdas vesi Saimaasta pumpataan vesiverkostoomme. Jos haluat tutustua lisää puhtaan veden historiaan, löydät tarinaamme lisää läheiseltä Rantaraitin varrella sijaitsevasta Pumppuhuoneelta.

lappeenrannanenergia.fi/120

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.