Sähkönkulutuksen ja tuotannon liittymismaksuperusteet

Energiateollisuus ry:n suosittelemat, 1.12.2020 alkaen.
Lappeenrannan Energiaverkot
|

Yleistä

Lappeenrannan Energiaverkot Oy:n sähkönjakeluverkkoon liityttäessä noudatetaan kulloinkin voimassa olevia yleisiä liittymisehtoja. Näiden lisäksi noudatetaan tässä mainittuja soveltamisohjeita ja hinnoitteluperusteita.

Liittymissä, joissa sähköntuotannon ohella on myös kulutusta, peritään vähintään kulutuksen liittymistehoa vastaava liittymismaksu, muutoin liittymismaksu määräytyy suurimman liittymistehon mukaan. Mikäli tuotannon maksimiliittymisteho on suurempi kuin kulutuksen maksimiliittymisteho, niin tällöin sovelletaan tuotannon liittymismaksun määritysmenetelmiä ja tilanteen ollessa päinvastainen, sovelletaan kulutuksen liittymismaksun määritysmenetelmiä. Kulutuksen liittymismaksut sisältävät kapasiteetin varausmaksun, mikä on määritelty energiamarkkinaviraston suositusten mukaisesti (päätös 2105-2191/432/2018).

Liittymismaksu ei sisällä asiakkaan liittymisjohdon rakentamisesta aiheutuvia kustannuksia. Asiakkaan liittymisjohto on asiakkaan tontilla oleva johto. Lappeenrannan Energiaverkot Oy määrittää asiakkaan liittymispisteen sijainnin.

Lappeenrannan Energiaverkot Oy:n sähköverkkoon liittyminen voi tapahtua joko 400/230 V:n pienjänniteverkkoon tai keskijänniteverkkoon 10 kV:n tai 20 kV:n jännitteellä. Verkonhaltijalla on oikeus määrätä, mille jännitetasolle liittyminen kulloinkin tapahtuu. Kullekin kiinteistölle rakennetaan pääsääntöisesti vain yksi sähköliittymä.

Liittymän pienentäminen tapahtuu vain liittymän pääsulakkeita pienentämällä. Tällöin ei liittymismaksua hyvitetä vaan sopimuksen mukainen liittymisoikeus jää voimaan. Liittymän suurentaminen tapahtuu tässä ohjeessa jäljempänä kerrotulla tavalla.

Lappeenrannan Energiaverkot Oy:n liittymismaksut ovat arvonlisäverottomia, siirto- ja palautuskelpoisia lukuun ottamatta tilapäisliittymiä sekä liittymiä, joiden toiminta voidaan katsoa olevan määräaikaista kuten esim. kivilouhimot, siirrettävät sahat yms. Tällaisissa tapauksissa liittymismaksu on vain siirtokelpoinen ja siihen lisätään arvonlisävero.

Liittymäkoon muutoksista liittymissopimuksen liittymisoikeuden rajoissa ja sen katkaisemisesta ja kytkemisestä peritään kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukaiset maksut.

Liittymä voidaan jättää voimaan, vaikka kyseisessä sähkönkäyttöpaikassa ei olisikaan sähkönkäyttöä. Tällöin sen ylläpidosta tehdään erillinen sopimus ja siitä peritään liittymän liittymisoikeuden mukaisten pääsulakkeiden mukaan kulloinkin voimassa olevan yleissiirtotariffin mukainen perusmaksu.

Lappeenrannan Energiaverkot Oy sitoutuu antamaan tarjouksen liittymismaksuista ja liittymän rakentamisen aikataulusta kuukauden kuluessa tarjouspyynnön vastaanottamisesta.

Tilapäisliittymä

Kun sähkönkäyttö on tilapäistä (esimerkiksi työmaat), voidaan maksimissaan kahdeksi vuodeksi tehdä tilapäisliittymissopimus. Sopimuksessa määritellään liittymän toimitus- ja voimassaoloaika, laskutusperuste, mahdolliset laitevuokrat ja vakuudet. Sopimuksessa sovitun voimassaoloajan umpeuduttua sopimus päättyy ilman erillistä irtisanomista.

Tilapäisliittymän tekeminen, kaikki sitä varten tarvittava verkon rakentaminen sekä jälkeenpäin tehtävä mahdollinen purkutyö tehdään kokonaisuudessaan laskutustyönä voimassa olevan palvelu-, tuntiveloitus- ja yksikköhinnaston mukaan. Verkonrakentamismateriaali on kokonaisuudessaan Lappeenrannan Energiaverkot Oy:n omaisuutta.

Tilapäinen liittymä voidaan rakentaa joko kokonaan tai osaksi lopullista liittymää, mikäli se verkonhaltijan harkinnan mukaan on mahdollista ja tarkoituksenmukaista eikä tilapäisliittymä ole lopullista liittymää suurempi. Tällöin allekirjoitetaan lopullinen liittymissopimus ja liittyjä suorittaa lopullisen liittymän liittymismaksun. Tarvittavat ylimääräiset työt tilapäisliittymän järjestämiseksi sekä liittymän muuttamistyöt laskutetaan palveluhinnaston mukaisesti.

Kulutuksen pienjänniteliittymä

Lappeenrannan Energiaverkot Oy noudattaa pienjännitesähköliittymien hinnan määrittämisessä seuraavanlaista vyöhykemallia. Aluehintoja ja tapauskohtaisia liittymismaksuja ja rakentamiskustannuksia määritettäessä käytetään Energiamarkkinaviraston yksikköhintataulukkoa.

Vyöhykkeiden 1, 2 ja 2+ hinnoittelua ei sovelleta alueisiin, joilla on voimassa oleva aluehinta.

Muodostettaessa aluehintaa olemassa olevan verkon läheisyydessä siten, että yksi tai useampi alueen potentiaalisista liittyjistä sijoittuu olemassa olevaan verkkoon nähden vyöhykehinnoitetun alueen sisäpuolelle, peritään näiltä liittyjiltä vyöhykehinnoittelun mukainen liittymismaksu. Muiden alueen potentiaalisten liittyjien liittymismaksu määräytyy koko alueen rakentamiskustannusten mukaisesti jaettuna alueen kaikkien potentiaalisten liittyjien määrällä sekä kapasiteetin varausmaksusta.

Vyöhyke 1

  • pienjänniteliittymä taajamien asemakaava-alueella (ei koske ranta-asemakaavoja eikä vanhoja rantakaavoja)
  • Pienjänniteliittymä haja-asutusalueella, kun liittämiskohdan etäisyys muuntamolta on enintään 200 m.
  • liittymähinta määräytyy pääsulakekoon mukaan
  • perushintaan sisältyy sähköliittymä liittyjän tontin rajalla
  • liittymää suurennettaessa peritään lisäliittymismaksuna vähintään vyöhykkeen 1 kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukainen uutta ja vanhaa pääsulakekokoa vastaavien liittymismaksujen erotus.

Vyöhyke 2

  • pienjänniteliittymä haja-asutusalueella, jolloin liittymiskohdan etäisyys muuntamolta on yli 200 m ja enintään 400 m.
  • liittymähinta määräytyy pääsulakekoon ja kulloinkin voimassa olevan vyöhykkeen 2 hinnaston perusteella
  • liittymähintaan sisältyy sähköliittymä liittyjän kiinteistön rajalla tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevalla jakeluverkon haaroituspisteessä.
  • liittymää suurennettaessa peritään lisäliittymismaksuna vyöhykkeen 2 kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukainen uutta ja vanhaa pääsulakekokoa vastaavien liittymismaksujen erotus.

Vyöhyke 2+

  • pienjänniteliittymä haja-asutusalueella, jolloin liittymiskohdan etäisyys muuntamolta on yli 400 m ja enintään 700 m
  • liittymän koko voi olla 25 A - 63 A
  • liittymähinta määräytyy pääsulakekoon ja kulloinkin voimassa olevan vyöhykkeen 2 + hinnaston perusteella
  • liittymähintaan sisältyy sähköliittymä liittyjän tontin rajalla tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevalla jakeluverkon haaroituspisteessä.
  • liittymää suurennettaessa peritään lisäliittymismaksuna vyöhykkeen 2+ kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukainen uutta ja vanhaa pääsulakekokoa vastaavien liittymismaksujen erotus.
  • liittymää suurennettaessa yli 63 A peritään lisäliittymismaksuna rakentamiskustannukset kapasiteetinvarausmaksuineen, kuitenkin vähintään vyöhykkeen 2 kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukainen uutta ja vanhaa pääsulakekokoa vastaavien liittymismaksujen erotus.

Aluehinnoittelu

  • vyöhykkeiden 1, 2 ja 2+ ulkopuolelle jää alue, jossa liittymismaksu voidaan määritellä aluehinnoittelulla.
  • ennen 1.7.2005 muodostettujen alueiden aluehinnat ovat voimassa 1.7.2025 asti
  • liittymismaksu on vähintään vyöhykkeen 2+ mukainen
  • uusi rajattu alue, jossa useita potentiaalisia liittyjiä
    • alueelle lasketaan aluehinta sulakekoolle 3*25 A
    • uuden verkon rakentamiskustannukset ja varatusta kapasiteetista aiheutuneet laskennalliset kustannukset (kapasiteetinvarausmaksu) jaetaan potentiaalisten liittyjien määrällä. Potentiaalisella liittyjällä tarkoitetaan alueella olevia rakennuksia ja kaavoitettuja rakennuspaikkoja, joiden voidaan olettaa liittyvän kohtuullisen ajan kuluessa sähköverkkoon.
    • rakennuskynnyksenä käytetään 60 %:a potentiaalisten liittyjien määrästä
    • todellisten liittyjien määrä kartoitetaan aluekyselyllä, joka lähetetään kaikille alueen mahdollisille liittyjille (rakennukset ja potentiaaliset rakennuspaikat)
    • laskettu aluehinta on voimassa kyseisellä alueella laskentahetkestä eteenpäin 20 vuotta.
  • tapaukset, jolloin rakennuskynnys ei ylity
    • sähköt haluavalle/haluaville tarjotaan mahdollisuutta liittyä sähköverkkoon korotetulla aluehinnalla. Tällöin korotetun aluehinnan suuruus määritetään siten, että alueen rakennuskynnystä vastaava potentiaalinen osuus sähköistämiskuluista jaetaan liittymishalukkuutensa ilmoittaneiden lukumäärällä
    • kun alueelle on laskettu aluehinta mutta liittyjien vähäisyyden takia sovelletaan korotettua aluehintaa, liittymissopimukseen lisätään jälkiliittyjälauseke. Jälkiliittyjälauseketta sovelletaan 20 vuoden ajan, jonka aikana ko. alueelle tulevien uusien liittyjien maksamat liittymismaksut palautetaan korotetun aluehinnan maksaneiden kesken. Uudet liittyjät maksavat liittymismaksuna ko. alueen aluehinnan. Liittymismaksua palautetaan 10 vuoden aikana enintään laskettuun aluehintaan saakka.
  • liittymähintaan sisältyy sähköliittymä liittyjän kiinteistön rajalla tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevalla jakeluverkon haaroituspisteessä.
  • liittymää suurennettaessa peritään lisäliittymismaksuna rakentamiskustannukset kapasiteetin varausmaksuineen, kuitenkin vähintään vyöhykkeen 2+ tai yli 63 A:n liittymissä vyöhykkeen 2 kulloinkin voimassa oleva hinnaston mukainen uutta ja vanhaa pääsulakekokoa vastaavien liittymismaksujen erotus.
  • voimassa olevia aluehintoja korjataan vuosittain rakennuskustannusindeksin muutosten mukaan.
  • Aluehinnoittelua ei sovelleta keski- tai suurjännite liittymiin.

Liittymät, joiden sulakekoko tai etäisyys ei sisälly edellä mainittuihin vyöhykkeisiin ja jotka eivät kuulu aluehinnoittelun piiriin

  • edellä mainittujen vyöhykkeiden ja aluehinnoittelun ulkopuolelle jääviltä pienjänniteliittyjiltä peritään tapauskohtaisena liittymismaksuna liittymän sähköistämiskuluihin perustuva liittymismaksu, sekä liittymän tehosta riippuvainen kapasiteettivarausmaksu.
  • perittävä liittymismaksu on vähintään sulakekoosta riippuen vyöhykkeen 2+ (25 A – 63 A) tai 2 (muut sulakekoot) mukainen liittymismaksu
  • hintaan sisältyy sähköliittymä pääsääntöisesti liittyjän tontin rajalla
  • liittymää suurennettaessa peritään lisäliittymismaksuna sähköistämiskustannukset, kuitenkin 35 A - 63 A:lla vähintään vyöhykkeen 2+ ja muiden sulakekokojen osalta vähintään vyöhykkeen 2 kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukainen uutta ja vanhaa pääsulakekokoa vastaavien liittymismaksujen erotus.
  • Mikäli tapauskohtaisessa hinnoittelussa sovelletaan jälkiliittyjälauseketta, on se voimassa laskentahetkestä 10 vuotta.

Liittymän kolmivaiheistaminen

liittymää kolmivaiheistamisesta lisäliittymismaksuna peritään kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukainen kolmivaiheistamisen liittymismaksu.

Kulutuksen keskijänniteliittymä

Keskijänniteliittymien liittymismaksu sisältää sekä kiinteän osan että muuttuvan osan kapasiteetin varausmaksuna, jonka perusteena on liittymäoikeus muuntajatehona. Mikäli liittymää suurennetaan pienjänniteliittymästä keskijänniteliittymäksi, puretaan olemassa oleva pienjänniteliittymä purkuehtojen mukaisesti ja uudesta keskijänniteliittymästä tehdään uusi sopimus näiden hinnoitteluperiaatteiden mukaisesti.

Vyöhyke KJ1

  • vyöhykkeen KJ1 liittymismaksut ovat voimassa taajamien asemakaava- alueella (ei koske saaria, ranta-asemakaavoja eikä vanhoja rantakaavoja)
  • vyöhykkeen KJ1 liittymishinnat ovat voimassa muuntajakokoon 1250 kVA:ta asti
  • liittymähinta määräytyy kulloinkin voimassa olevan liittymismaksuhinnaston mukaan
  • liittymismaksuna peritään hinnaston mukainen kiinteä osa sekä liitettävään muuntajatehoon perustuva muuttuva osa
  • perushintaan sisältyy sähköliittymä liittyjän keskijännitekojeistossa
  • liittymää suurennettaessa peritään lisäliittymismaksuna kulloinkin voimassa olevan hinnaston muuttuva osa, jonka kertojana käytetään kasvanutta muuntajatehoa

Vyöhykkeen KJ1 ulkopuolella

  • liittymähinta määräytyy rakentamiskustannusten ja kapasiteetin varausmaksun perusteella
  • liittymähinta on kuitenkin vähintään kulloinkin voimassa olevan vyöhykkeen KJ1 hinnaston mukainen liittymismaksu
  • perushintaan sisältyy sähköliittymä liittyjän keskijännitekojeistossa
  • liittymää suurennettaessa peritään lisäliittymismaksuna aiheutuneet rakentamiskustannukset ja kapasiteetin varausmaksu, kuitenkin vähintään vyöhykkeen KJ1 mukainen lisäliittymismaksu

Sähkön tuotannon liittymä

Sähkön tuotannon liittyminen sähköverkkoon tarkastellaan aina tapauskohtaisesti. Tämän lisäksi on tuotantolaitteiston ja sen kytkeytymisen sähköverkkoon täytettävä verkonhaltijan asettamat tekniset vaatimukset.

Puhdas sähköntuotantolaitos

Mikäli kyseessä on pelkästään sähköntuotantolaitos, jonka kulutus on vain sähköntuotantoon liittyvää omakäyttösähköä, tehdään kohteeseen vain sähköntuotannon liittymissopimus. Liittymissopimuksessa määritellään tuotantoteho ja tuotannon liittämisestä aiheutuvat kustannukset sekä liittämisen tekniset vaatimukset näiden periaatteiden mukaisesti.

Päämittaus tehdään kaksisuuntaisena pätö- ja loisenergiaa rekisteröivällä kaukoluettavalla mittauksella. Lisäksi kohteella on oltava voimassa olevat kulutuksen ja tuotannon verkkopalvelu- ja sähkösopimukset.

Sähköntuotantolaitos kohteessa, jossa on myös muuta sähkönkäyttöä

Mikäli kyseessä on tuotantolaitos, johon liittyy myös sähkönkulutusta, peritään vähintään kulutuksen liittymistehoa vastaava liittymismaksu. Muutoin liittymismaksun määritysmenetelmä määräytyy suurimman liittymistehon mukaan. Mikäli tuotannon maksimiliittymisteho on suurempi kuin kulutuksen maksimiliittymisteho, sovelletaan tuotannon liittymismaksun määritysmenetelmiä ja tilanteen ollessa päinvastainen, sovelletaan kulutuksen liittymismaksun määritysmenetelmiä.

Päämittaus tehdään kaksisuuntaisena pätö- ja loisenergiaa rekisteröivällä kaukoluettavalla mittauksella. Lisäksi kohteella on oltava voimassa olevat kulutuksen ja tuotannon verkkopalvelu- ja sähkösopimukset.

Sähkön tuotannon liittymän hinnoittelu

Sähkön tuotannon liittyessä sähköverkkoon peritään tuotannon liittymismaksuna verkonhaltijalle liittämisestä aiheutuvat tapauskohtaiset rakentamiskustannukset sekä kapasiteetinvarausmaksu. Kun kyseessä on pienimuotoinen sähköntuotanto, ei veloitettavaan maksuun sisällytetä kapasiteetinvarausmaksua. Pienimuotoinen sähköntuotanto on kyseessä silloin, kun tuotantolaitos liittyy enintään 20 kV:n sähköverkkoon ja sähköntuotantolaitos tai usean sähköntuotantolaitoksen muodostama kokonaisuus on kooltaan enintään 2 MVA.

Liittymän pienentämisessä sovellettavat hinnoitteluperiaatteet

Liittymän pienentämisestä peritään kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaiset työ- ja materiaalikustannukset.

Enintään 3x63 A:n liittymillä asiakkailla säilyy oikeus palata suuremmalle liittymälle 10 vuoden ajan.

Yli 3x63 A:n liittymillä asiakkailla ei säily oikeutta palata suuremmalle liittymälle. Liittymän pienennyksen yhteydessä palautuskelpoisista liittymistä ei suoriteta palautusta.

Palautettava osuus suoritetaan vasta, kun liittymä puretaan tai irtisanotaan kokonaan.

Keskijänniteverkossa ei tarjota liittymän pienennystä, vaan vanha liittymä irtisanotaan ja tehdään uusi liittymissopimus liittymismaksuhinnastoon perustuvalla hinnoittelulla joko samalle tai pienemmälle jännitetasolle.

Liittymissopimuksen irtisanominen

Liittyjä voi kirjallisesti irtisanoa sopimuksen päättymään silloin kun käyttöpaikkaa koskeva verkkopalvelusopimus (tai verkkopalvelun sisältävä toimitussopimus) ei ole voimassa. Irtisanomisaika on yksi kuukausi. Tällöin sähköliittymä puretaan ja palautuskelpoiset liittymismaksut hyvitetään liittyjälle liittymän purkukustannuksilla vähennettynä.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.