Lappeenrannan Energiaverkot Oy saneeraa kunnallisteknisiä verkostoja (jätevesiviemäri sekä vesijohto) Kurjentiellä ja Mattilantiellä sekä Käenkaarella heinä-marraskuussa 2019. Urakka alkaa viikolla 29 ja sen arvioidaan olevan valmis viikolla 47. Mahdolliset lisätyöt aiheuttavat urakka-ajan pitenemistä. Tonteille rakennetaan samassa yhteydessä uudet hulevesiliittymät tontin rajalle asti. Hulevesiliittymän käyttöönotto vaatii erillisen liittymäsopimuksen tehtäväksi Lappeenrannan Energian asiakaspalvelussa. Kadulle uusitaan myös kaukolämpöverkostoa.
Lappeenrannan kaupunki saneeraa samassa yhteydessä Kurjen- ja Mattilantien sekä Käenkaaren katurakenteita, hulevesiviemäriä sekä rakentaa uuden kevyenliikenteen väylän. Kaupunki on tiedottanut myös alueen linja-autoreitin muutoksesta saneerausaikana.
Tonttijohtojen saneeraus urakan yhteydessä
Kiinteistön omistajan velvollisuuksiin kuuluu huolehtia tonttijohtojensa kunnosta ja toimivuudesta vastuualueen rajaan asti eli jätevesi- ja vesijohtoverkoston runkoputkistoon asti. Mikäli kiinteistön betonista jätevesiviemäriä ei ole saneerattu, on se todennäköisesti elinkaarensa loppusuoralla. Kiinteistön omistaja on velvollinen osallistumaan runkolinjan saneerauksen yhteydessä myös tonttijohtonsa saneeraukseen, liittymäkohdasta (kadun runkolinja) tontin rajaan asti 100 % kustannuksella yli 40 vuotta vanhojen tonttijohtojen osalta sekä 60 % kustannuksella 30 - 40 vuotta vanhojen tonttijohtojen osalta (Lappeenrannan Energiaverkot Oy:n vesihuollon yleiset toimitusehdot, kohta 8.4).
Vanhojen jätevesiviemärin ja puhtaanveden tonttijohtojen saneeraus on edullisempaa vesihuollon runkolinjojen saneeraustyömaan yhteydessä. Mikäli kiinteistön tonttijohdot ovat jo rakennettu muoviputkilla, ei lähtökohtaisesti saneeraus tarvetta ole. Tonttijohtojen saneerausmahdollisuudesta urakan yhteydessä on oltu yhteyksissä sitä koskettaviin asiakkaisiin.
Varauduttehan vesikatkoihin ja tilapäisjärjestelyihin työmaa-alueilla
Kadun asukkaille rakennetaan työn edetessä väliaikainen vedensyöttö, jolloin työnaikaiset vesikatkot vähenevät. Runkolinjan liitostöiden yhteydessä aiheutuvat vesikatkot pyrimme ilmoittamaan edellisenä päivänä. Katkon jälkeen vedessä saattaa olla laatuvaihteluita. Vesi ei ole terveydelle vaarallista ja kirkastuu juoksuttamalla yleensä muutaman minuutin kuluessa. Työn edetessä katua kaivetaan auki. Pyrimme järjestämään kulkuyhteyden tontille niin hyvin kuin se olosuhteisiin nähden on mahdollista. Tonttijohtojen saneerauksen ja väliaikaisten vesienjohtojen rakentamisen yhteydessä urakoitsijat joutuvat myös liikkumaan kiinteistöjen pihoilla sekä kiinteistön sisällä vesimittarilla.
Työn aikana, arkisin kello 7-16, työmaa-alueella pysäköinti ei ole sallittua. Pyydämme huomioimaan, että autot sekä muu irtain on siirrettävä pois työmaalta eli katualueelta kokonaan mukaan lukien viherkaistat. Kiinteistöjen omistajien tulee leikata pensasaidat siten, ettei aita ole kadun puolella. Kiinteistöjen aitojen tulee myös olla kokonaan tontin puolella.
Yhteystietomme – palvelemme arkisin kello 8-16
Lappeenrannan Energialle suunnatut tiedustelut:
Lappeenrannan Energian tekninen asiakaspalvelu, Simolantie 18, p. 020 690 505 tai sähköpostitse osoitteessa tekninen.aspa [at] lreoy.fi.
Lisätietoja antavat tarvittaessa:
Rakennuttaja, Lappeenrannan Kaupunki, Jyri Niskanen puh. 0400 856 095, jyri.niskanen [at] lappeenranta.fi
Pääurakoitsija Mikonsju Oy, Essi Laapas, puh. 0503455126, essi.laapas [at] mikonsju.fi
Vesihuollon valvoja, Lappeenrannan Energiaverkot Oy, Ville Relander puh. 020 177 6387, ville.relander [at] lreoy.fi
Vesijohto urakoitsija ja tonttiliittymien saneeraukset, Elvera Oy, Jari Linnahalme puh. 0400 161 407.
Kaukolämmön valvoja, Lappeenrannan Energiaverkot Oy, Matti Soljasalo, puh. 0400 552 226