Tiedote päivitetty 1.1.2019 kello 20.30:
Lappeenrannan Energiaverkkojen verkostoalueella uuden vuoden päivän 1.1. aikana ilmenneet kaikki tiedossa olevat sähkön viat on saatu korjattua ja sähköt palautettua kaikille asiakkaille. Sähköttä enimmillään oli iltapäivällä kahden jälkeen reilut 1200 Energiaverkkojen sähkön asiakasta Savitaipaleella, Taipalsaarella, Ruokolahdella ja Joutsenossa. Katkoalueita saatiin rajattua ja sähköjä palautettua usean kenttäpartion voimin iltapäivän ja alkuillan aikana. Viimeisimmille asiakkaille Taipalsaarella sähköt saatiin palautettua vähän ennen puoli yhdeksää. Sääennusteen mukaan ensi yölle on luvassa myrskytuulta myös Etelä-Karjalaan, joten kohotettua valmiustasoa pidetään yllä edelleen mahdollisten uusien katkojen varalta.
Energiaverkkojen sähkön päivystyksestä muistutetaan, että pienjänniteviat eivät näy sähkön häiriökartalla eikä kaikista yksittäisistä vioista saada tietoa automaattisesti käyttökeskukseen. Myös mahdollisiin nollavikoihin kannattaa kiinnittää huomiota ja ilmoittaa niistä tarvittaessa.
Mikäli asiakas on ilman sähköä eikä katkoa näy häiriökartalla, tästä pyydetään ilmoittamaan vikailmoitusnumeroon 020 690 401 (mpm/pvm), joka päivystää 24/7. Vikailmoitusnumeroon pyydetään myös ilmoittamaan, mikäli havaitsee puun oksan tai jopa puun sähkölinjalla tai sähkölinjan olevan poikki tai maassa.
Sähkön päivystyksestä myös muistutetaan, että sähköjohtoja ei saa itse raivata. Vikaantuneet sähkölinjat voivat olla vaarallisia ja ne kannattaa kiertää vähintään 20 metrin etäisyydeltä.
Lappeenrannan Energiaverkot pahoittelee sähkökatkosta aiheutunutta haittaa asiakkaille.
***
Tiedote päivitetty 1.1.2019 kello 14.40:
Lumimyräkkä katkoo sähköjä Lappeenrannan Energiaverkkojen verkostoalueella uuden vuoden päivänä 1. tammikuuta. Aamuyöllä ilmeni katko Ylämaalla ja parhaillaan katkoja on Savitaipaleen, Taipalsaaren, Ruokolahden ja Joutsenon eri alueilla. Sähköttä on nyt reilut 800 sähkönsiirron asiakasta ja tilanne vaihtelee verkostoalueella nopeasti. Sähkökatkoalueita rajataan ja vikoja korjataan sitä mukaa, kun niitä ilmenee. Sähköt pyritään palauttamaan asiakkaille mahdollisimman pian.
Sähkön häiriötilannetta voi halutessaan seurata Energiaverkkojen omalta sähkön häiriökartalta. Sähkökatkon mahdollisiin vaikutuksiin on hyvä kerrata selviytymisohjeita Ohjeet ja vinkit-sivustollamme, sillä sääolosuhteet haastavat korjauspartioiden työskentelyä maastossa ja siitä syystä aamuyön katko venyi 30:lla asiakkaalla lähes puolen vuorokauden kestoiseksi.
Sivustolla on myös ohjeet sähkön häiriötekstiviestien tilaamiseen joko matkapuhelimeen tai sähköpostiin online-palvelumme MinunEnergian kautta.
Pienjänniteviasta tai puusta sähkölinjalla pyydetään soittamaan vikailmoitusnumeroon
Asiakkaita pyydetään huomioimaan, että pienjänniteviat eivät näy sähkön häiriökartallamme eikä kaikista yksittäisistä vioista saada tietoa automaattisesti käyttökeskukseen. Mikäli asiakkaamme on ilman sähköä eikä katkoa näy häiriökartallamme, on asiakkaan hyvä ilmoittaa sähköttömyydestä vikailmoitusnumeroomme 020 690 401 (mpm/pvm).
VIkailmoitusnumeroon pyydetään myös ilmoittamaan, mikäli asiakas havaitsee puun taivuttaman oksan sähkölinjalla tai sähkölinjojen olevan poikki tai maassa. Sähkön käyttökeskuksesta muistutetaan, että sähköjohtoja ei saa itse raivata vaan kaikista tiedoista tulee ilmoittaa pikaisesti sähkön vikailmoitusnumeroomme. Vikaantuneet sähkölinjat voivat olla vaarallisia ja ne kannattaa kiertää vähintään 20 metrin etäisyydeltä.
Tarvittaessa Energia tiedottaa katkotilanteesta lisää myöhemmin.
***
Tiedote julkaistu 1.1.2019 kello 6:47:
Uuden vuoden yönä ilmeni Ylämaalla laaja sähkökatko, jossa sähköt katkesivat hetkellisesti koko aseman vaikutusalueelta kello kahden ja viiden aikaan aamuyöllä. Sähköttä oli tovin aamuyöllä vartin yli viiden aikaan reilut 2900 Ylämaan seudun asiakasta. Vika alueen sähköverkossa on saatu rajattua Ylämaan länsilaidalle Metsä-Muurosen kylän ympäristöön, mutta vikaa etsitään maastossa edelleen eli syytä katkoon aiheuttajaan ei vielä tiedetä. Sähköt pyritään palauttamaan asiakkaille mahdollisimman pian.
Lappeenrannan Energiaverkot pahoittelee sähkökatkosta aiheutuvaa haittaa Ylämaan asiakkaille uuden vuoden yönä ja aamuna.