Voimakas myrskytuuli katkoo sähköjä Lappeenrannan Energiaverkkojen toimialueella lauantaina 22. helmikuuta. Energiaverkkojen käyttökeskuksesta kerrotaan, että voimakkaan myrskytuulen jatkuessa yön ja huomisen aikana katkoja saattaa Lappeenrannan Energiaverkkojen toimialueella ilmetä lisää. Vikoja korjataan sitä mukaa, kun niitä ilmenee ja sähköt pyritään palauttamaan asiakkaille mahdollisimman pian. Säätilannetta seurataan ja korotettu valmiustila jatkuu myrskyvaroituksen mukaisesti.
Sähkökatkoja on ilmennyt aamusta alkaen Lappeenrannan Energiaverkkojen eri alueilla. Parhaillaan sähköttä on reilut 1100 Energiaverkkojen sähkönsiirron asiakasta. Enimmillään sähköttä on ollut päivän aikana reilut 2 200 käyttöpaikkaa. Keskijänniteverkon vikoja on eri alueilla tällä hetkellä 6 kappaletta.
Jos sähköt kuitenkin katkeavat, toimi näin
Asiakkailta pyydetään malttia yhteydenotoissa sähkökatkojen alkuvaiheessa. Vikapalvelunumeroon 020 690 401 (mpm/pvm) kannattaa soittaa vain, jos tietää vian aiheuttajan. VIkailmoitusnumeroon pyydetään ilmoittamaan, mikäli asiakas havaitsee puun taivuttaman oksan sähkölinjalla tai sähkölinjojen olevan poikki tai maassa. Muutoin sähköjen palautumista voi odotella ja seurata häiriökartan tilannetta rauhassa. Vikojen korjaamista ei keskeytetä, kunnes kaikilla asiakkailla on taas sähköt.
Sähkön käyttökeskuksesta muistutetaan, että sähköjohtoja ei saa itse raivata vaan kaikista tiedoista tulee ilmoittaa pikaisesti sähkön vikailmoitusnumeroomme.
- Vikaantuneet sähkölinjat voivat olla vaarallisia ja ne kannattaa kiertää vähintään 20 metrin etäisyydeltä. Sähköjen palautumisen kannalta on ensisijaisen tärkeää, että vikapäivystys saa kirjattua ja välitettyä maastoon tiedon vian aiheuttajista ja sijainnista mahdollisimman nopeasti.
Asiakkaita pyydetään huomioimaan, että pienjänniteviat eivät näy sähkön häiriökartallamme eikä kaikista yksittäisistä vioista saada tietoa automaattisesti käyttökeskukseen. Mikäli asiakkaamme on ilman sähköä eikä katkoa näy häiriökartallamme, on asiakkaan hyvä ilmoittaa sähköttömyydestä vikailmoitusnumeroomme 020 690 401 (mpm/pvm).
Häiriötilannetta voi seurata netistä
Sähkön häiriötilannetta voi halutessaan seurata Energiaverkkojen omalta sähkön häiriökartalta. Vinkkejä ja neuvoja sähkökatkotilanteeseen saa myös Ohjeet ja vinkit -sivustoltamme.
Sivustolla on myös ohjeet sähkön häiriötekstiviestien tilaamiseen joko matkapuhelimeen tai sähköpostiin online-palvelumme MinunEnergian kautta.
Varoitus pienjännite- tai nollaviasta
Pienjännitevikoihin liittyen sähköilmajohdoilla roikkuviin tai niille kaatuneisiin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä aina ammattilaisten työtä. Pyydämme soittamaan edelleen näistä havainnoista suoraan vikailmoitusnumeroomme, p. 020 690 401 (mpm/pvm).
Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys vikailmoitusnumeroomme.
Mikä on nollavika?
Vaurioituneessa sähköverkossa saattaa esiintyä niin sanottu nollavika, joka voi aiheuttaa hengenvaaran. Asiakasta pyydetään ottamaan yhteyttä vikapäivystykseemme, jos epäilee nollavikaa.
Nollaviassa nollajohdin katkeaa ja voi aiheuttaa jännitteen nousun 230 voltista 400 volttiin, joka voi rikkoa kodin sähkölaitteita. Vika voi aiheuttaa myös tulipalovaaran, jos sähkövirta yrittää hakea purkautumistietä rakennuksen rakenteista.
Nollavian tunnistaa näistä merkeistä:
•valot palavat kiinteistössä poikkeuksellisen kirkkaasti ja jotkut hyvin himmeänä ja valon voimakkuus vaihtelee varsinkin muiden sähkölaitteiden käynnistyessä tai sammuessa
•sähkölaitteet toimivat oudosti, lamppuja saattaa rikkoutua
•metallikuorisesta laitteesta saa sähköiskun
•sähkökeskuksesta kuuluu "särinää" ja pauketta, ja saatat haistaa palaneen käryä