Päivitys 23.7. kello 8.51: Muutostyöt valmistuivat yön varhaisina tunteina ja lämmöt saatiin palautettua asiakkaille jo puoli neljän aikaan. Kiitämme onnistuneesta työstä yhteistyökumppaneitamme!
Lauritsalaan rakennetaan uutta lämpökeskusta. Rakennustöiden vuoksi Lappeenrannan Energiaverkot tekee putkimuutoksia kaukolämpöverkostossa. Töistä johtuen kaukolämmönjakelu keskeytyy Lappeenrannan kantakaupungin itäosissa eli Lauritsalan, Hakalin, Mälkiän ja Kanavansuun alueilla keskiviikon ja torstain 22.-23.7. välisenä yönä kello 20.00-8.00.
Lämpökatkon aikana alueen kiinteistöjen lämmitys ja lämmin käyttövesi ovat pois käytöstä. Kylmä vesi on saatavilla normaalisti. Kiinteistöjen isännöitsijöitä ja huollosta vastaavia muistutetaan, että lämmönjakelun keskeytys on hyvä huomioida myös kiinteistötekniikan osalta, sillä lämmönjakolaitteet voivat antaa automaattisia hälytyksiä.
- Keskiviikkoiltana kodeissa kannattaa iltapesulla käydä ajoissa ja muistaa torstaina aamulla, että aamusuihku saattaa olla hyvin virkistävä lämpimän veden puuttuessa. Lämmin käyttövesi palautuu normaaliksi alueella aamupäivän aikana, Energiaverkoilta vinkataan.
Lämpökatkosta tiedotetaan asiakkaille suoraan häiriöviestipalvelun kautta sekä kaikille yleisesti Energian verkkopalvelussa ja sosiaalisen median kanavissa Facebookissa ja Twitterissä. Lisäksi häiriötiedote lähetetään medialle. Energiaverkot tulee somettamaan lämpökatkon ajankohtana sen työkulisseista myös Instagramissa @energiaverkot_official tilillään.
Tilaa maksuton lämmön häiriöviesti
Lappeenrannan Energiaverkot suosittelee, että jokainen kaukolämmitteisessä kiinteistössä asuva tai kiinteistöä huoltava tai isännöivä yritys tilaisi maksuttoman lämmön häiriöviestipalveluun. Myös rivi- ja kerrostaloasukkaat voivat liittyä palveluun.
- Palvelun kautta saa ajantasaisen tiedon suunnitelluista lämpökatkoista sekä mahdollisista häiriöistä. Liittyminen häiriöviestijärjestelmään on vaivatonta MinunEnergian tai Lappeenrannan Energian verkkopalvelun kautta.
Mahdollisissa ongelmatilanteissa lämmön asiakkaita palvelee kaukolämmön päivystäjä 24/7 numerossa 020 690 468 (mpm/pvm).
Katso tarkka katkoalue lämmön häiriökartalta.