Lappeenrannan Energiaverkot Oy ja Lappeenrannan kaupunki saneeravat kunnallisteknisiä verkostoja (kaukolämpö, jätevesiviemäri sekä vesijohto) sekä katurakenteita Kurjentiellä vuoden 2020 aikana. Kaukolämmön saneerausurakka alkaa viikolla 4 ja se valmistuu viimeistään toukokuussa. Vesihuollon ja kadunrakenteiden saneerausurakka ajoittuu kesä-lokakuulle. Mahdolliset lisätyöt aiheuttavat urakka-ajan pitenemistä.
Kaukolämmön saneerausurakan yhteydessä kadun itäpuolen tonteille rakennetaan uudet hulevesiliittymät tontin rajalle asti. Länsipuolen hulevesiliittymät rakennetaan myöhemmin kesäkuussa alkavassa urakassa. Hulevesiliittymän käyttöönotto vaatii erillisen liittymäsopimuksen tehtäväksi Lappeenrannan Energian asiakaspalvelussa.
Tonttijohtojen saneeraus urakan yhteydessä
Kiinteistön omistajan velvollisuuksiin kuuluu huolehtia tonttijohtojensa kunnosta ja toimivuudesta vastuualueen rajaan asti eli jätevesi- ja vesijohtoverkoston runkoputkistoon asti. Mikäli kiinteistön betonista jätevesiviemäriä ei ole saneerattu, on se todennäköisesti elinkaarensa loppusuoralla. Kiinteistön omistaja on velvollinen osallistumaan runkolinjan saneerauksen yhteydessä myös tonttijohtonsa saneeraukseen, liittymäkohdasta (kadun runkolinja) tontin rajaan asti 100 % kustannuksella yli 40 vuotta vanhojen tonttijohtojen osalta sekä 60 % kustannuksella 30 - 40 vuotta vanhojen tonttijohtojen osalta (Lappeenrannan Energiaverkot Oy:n vesihuollon yleiset toimitusehdot, kohta 8.4).
Vanhojen jätevesiviemärin ja puhtaanveden tonttijohtojen saneeraus on edullisempaa vesihuollon runkolinjojen saneeraustyömaan yhteydessä. Mikäli kiinteistön tonttijohdot ovat jo rakennettu muoviputkilla, ei lähtökohtaisesti saneeraus tarvetta ole. Tonttijohtojen saneerausmahdollisuudesta urakan yhteydessä on oltu yhteyksissä sitä koskettaviin asiakkaisiin.
Varauduttehan vesikatkoihin ja tilapäisjärjestelyihin työmaa-alueilla
Kadun asukkaille rakennetaan työn edetessä väliaikainen vedensyöttö, jolloin työnaikaiset vesikatkot vähenevät. Runkolinjan liitostöiden yhteydessä aiheutuvat vesikatkot pyrimme ilmoittamaan edellisenä päivänä. Katkon jälkeen vedessä saattaa olla laatuvaihteluita. Vesi ei ole terveydelle vaarallista ja kirkastuu juoksuttamalla yleensä muutaman minuutin kuluessa. Työn edetessä katua kaivetaan auki. Pyrimme järjestämään kulkuyhteyden tontille niin hyvin kuin se olosuhteisiin nähden on mahdollista. Tonttijohtojen saneerauksen ja väliaikaisten vesienjohtojen rakentamisen yhteydessä urakoitsijat joutuvat myös liikkumaan kiinteistöjen pihoilla sekä kiinteistön sisällä vesimittarilla.
Työn aikana, arkisin kello 7-16, työmaa-alueella pysäköinti ei ole sallittua. Pyydämme huomioimaan, että autot sekä muu irtain on siirrettävä pois työmaalta eli katualueelta kokonaan mukaan lukien viherkaistat. Kiinteistöjen omistajien tulee leikata pensasaidat siten, ettei aita ole kadun puolella. Kiinteistöjen aitojen tulee myös olla kokonaan tontin puolella.
Yhteystietomme – palvelemme arkisin kello 8-16
Lappeenrannan Energialle suunnatut tiedustelut:
Lappeenrannan Energian tekninen asiakaspalvelu, Simolantie 18, p. 020 690 505 tai sähköpostitse osoitteessa tekninen.aspa [at] lreoy.fi.
Lisätietoja antavat tarvittaessa:
Rakennuttaja, Lappeenrannan Kaupunki, Jyri Niskanen puh. 0400 856 095, jyri.niskanen [at] lappeenranta.fi
Vesihuollon valvoja, Lappeenrannan Energiaverkot Oy, Ville Relander puh. 020 177 6387, ville.relander [at] lreoy.fi
Vesijohto urakoitsija ja tonttiliittymien saneeraukset, Elvera Oy, Jari Linnahalme puh. 0400 161 407
Kaukolämmön maanrakennus, KVL Tekniikka Oy Pietari Viitanen, puh 050 586 4081
Kaukolämmön valvoja, Lappeenrannan Energiaverkot Oy, Matti Soljasalo, puh. 0400 552 226