Lappeenrannan Energiaverkot sai asiakkaalta sunnuntaina 5.8. iltapäivällä ilmoituksen jäteveden hajusta Honkalahdentien ja Teollisuustien risteyksestä. Hajun aiheuttajaksi havaittiin risteyksen läheisyydessä oleva jätevesikaivo, josta pääsi jätevettä kaivoa ympäröivään maastoon. Viemärin tukkeuman syynä oli putkiston tukkinut puiden juuristo.
Tieto jätevesivuodosta on toimitettu viranomaisille ja ylivuodon jälkihoidosta on sovittu Lappeenrannan seudun ympäristötoimen kanssa. Viemärin tukkeuma poistettiin välittömästi ja kaivon ympäristöstä siivottiin pahimmat jäljet. Vuotokohdan maaperän puhdistukset ovat edelleen käynnissä, joten vuodon alkamisen tarkempaa ajankohtaa ja määrää ei voida vielä arvioida.
Energiaverkot kiittää asiakkaalta saatua havaintoilmoitusta, joka johti viemärin ylivuodon jäljille.