Lappeenrannan Energiaverkot Oy saneeraa kunnallisteknisiä verkostoja (jätevesiviemäri sekä vesijohto) Hartikkalassa Metsämiehenkadulla ja Naalinpolulla elo-joulukuussa 2019. Kadulle uusitaan myös pienelle osalle kaukolämpöverkostoa.
Lappeenrannan kaupunki saneeraa samassa yhteydessä katurakenteita, hulevesiviemäriä ja katuvalaistusta. Tonteille rakennetaan samassa yhteydessä uudet hulevesiliittymät tontin rajalle asti. Hulevesiliittymän käyttöönotto vaatii erillisen tilauksen Lappeenrannan Energian asiakaspalvelussa.
Tonttijohtojen saneeraus urakan yhteydessä
Kiinteistön omistajan velvollisuuksiin kuuluu huolehtia tonttijohtojensa kunnosta ja toimivuudesta vastuualueen rajaan asti eli jätevesi- ja vesijohtoverkoston runkoputkistoon asti. Mikäli kiinteistön betonista jätevesiviemäriä ei ole saneerattu, on se todennäköisesti elinkaarensa loppusuoralla. Kiinteistön omistaja on velvollinen osallistumaan runkolinjan saneerauksen yhteydessä myös tonttijohtonsa saneeraukseen, liittymäkohdasta (kadun runkolinja) tontin rajaan asti 100 % kustannuksella yli 40 vuotta vanhojen tonttijohtojen osalta sekä 60 % kustannuksella 30 - 40 vuotta vanhojen tonttijohtojen osalta (Lappeenrannan Energiaverkot Oy:n vesihuollon yleiset toimitusehdot, kohta 8.4).
Vanhojen jätevesiviemärin ja puhtaanveden tonttijohtojen saneeraus on edullisempaa vesihuollon runkolinjojen saneeraustyömaan yhteydessä. Mikäli kiinteistön tonttijohdot ovat jo rakennettu muoviputkilla, ei lähtökohtaisesti saneeraus tarvetta ole. Tonttijohtojen saneerausmahdollisuudesta urakan yhteydessä on oltu yhteyksissä sitä koskettaviin asiakkaisiin.
Varauduttehan vesikatkoihin ja tilapäisjärjestelyihin työmaa-alueilla
Kadun asukkaille rakennetaan työn edetessä väliaikainen vedensyöttö, jolloin työnaikaiset vesikatkot vähenevät. Runkolinjan liitostöiden yhteydessä aiheutuvat vesikatkot pyrimme ilmoittamaan edellisenä päivänä. Katkon jälkeen vedessä saattaa olla laatuvaihteluita. Vesi ei ole terveydelle vaarallista ja kirkastuu juoksuttamalla yleensä muutaman minuutin kuluessa.
Työn edetessä katua kaivetaan auki. Pyrimme järjestämään kulkuyhteyden tontille niin hyvin kuin se olosuhteisiin nähden on mahdollista. Tonttijohtojen saneerauksen ja väliaikaisten vesienjohtojen rakentamisen yhteydessä urakoitsijat joutuvat myös liikkumaan kiinteistöjen pihoilla sekä kiinteistön sisällä vesimittarilla.
Työn aikana, arkisin kello 7-16, työmaa-alueella pysäköinti ei ole sallittua. Pyydämme huomioimaan, että autot sekä muu irtain on siirrettävä pois työmaalta eli katualueelta kokonaan mukaan lukien viherkaistat. Kiinteistöjen omistajien tulee leikata pensasaidat siten, ettei aita ole kadun puolella. Kiinteistöjen aitojen tulee myös olla kokonaan tontin puolella.
Pahoittelemme työstä mahdollisesti aiheutuvia häiriötä.
Yhteystietomme – palvelemme arkisin kello 8-16
Lappeenrannan Energialle suunnatut tiedustelut:
Lappeenrannan Energian tekninen asiakaspalvelu, Simolantie 18, p. 020 690 505 tai sähköpostitse osoitteessa tekninen.aspa [at] lreoy.fi.
Lisätietoja antavat tarvittaessa:
Rakennuttaja, Lappeenrannan Kaupunki, Ismo Lindh p. 040 351 6474, ismo.lindh [at] lappeenranta.fi
Valvoja, Diopco Oy, Pekka Hartikka p. 045 633 5621, pekka.hartikka [at] diopco.fi
Pääurakoitsija, Maarakennus Saikko Oy, Vesa Komppa, p. 044 730 0067, toimisto [at] maarakennussaikko.fi
Vesihuollon valvoja, Lappeenrannan Energiaverkot Oy, Ville Relander p. 020 177 6387, ville.relander [at] lreoy.fi
Tonttiliittymien saneeraukset, Elvera Oy, Jari Linnahalme p. 0400 161 407, jari.linnahalme [at] elvera.fi
Kaukolämmön valvoja, Lappeenrannan Energiaverkot Oy, Matti Soljasalo, p. 0400 552 226