Kesätyöntekijänä Energialla

Energialla kesätyöntekijät työskentelevät hyvin monipuolisissa työtehtävissä.
Lappeenrannan Energia
|
Lappeenrannan Energialla kesätyöntekijänä
Energia-konserniin palkattiin tänä keväänä 11 kesätyöntekijää, joiden työtehtävät vaihtelevat asennus- ja huoltotöistä toimistotyöhön. Kesätyöntekijät pääsevät työssään oppimaan monenlaista ja saamaan arvokasta työkokemusta opiskeltavan alan teorian vastapainoksi. Tänä keväänä aloittaneiden työntekijöiden joukosta löytyy niin tuttuja kuin uusiakin kasvoja.

Yksi keväällä aloittaneista kesätyöntekijöistä on Annamaria Tielinen, joka työskentelee Lappeenrannan Energiaverkoilla projektityöntekijänä. Tielinen on tuttu näky Energian toimistolla, sillä hän oli jo viime kesänä töissä Energiaverkoilla. Viime kesän työtehtävät eroavat kuitenkin suuresti tämän kesän tehtävistä.

– Olin viime kesänä veden puolella ja eheytin vesihuollon kartastoa. Joutsenon viemärikaivoista oli tehty aikaisemmin kartoitus ja sitä ei saatu suoraan synkronoitua meidän ohjelmistoihin, joten tein siitä manuaalisesti yhteneväisen, Tielinen kertoo.

Tielinen opiskelee viidettä vuotta energiatekniikkaa LUT-yliopistossa. Opinnot ovat loppuvaiheessa, joten jäljellä on enää diplomityön tekeminen. Tielinen tekee diplomityötään Lappeenrannan Energiaverkoille, minkä vuoksi kesätyö on mahdollistanut sekä diplomityön tekemisen että projektityöntekijän tehtävien hoitamisen.

– Teen diplomityötä, jossa vertailen lämpöpumppujen taloudellista kannattavuutta kaukolämpöön ja maakaasuun verrattuna Lappeenrannassa. Sen lisäksi tuuraan johtokarttapalveluissa kesän ajan. Kun kaupungilla halutaan kaivaa kaivantoja, tarvitaan karttoja, joissa näkyy, onko alueella mahdollisesti sähköjohtoja, vesiputkia tai kaukolämpöputkia, Tielinen kuvailee.

Mukavat työkaverit

Tielinen palasi kevään tullen mielellään tuttuun kesätyöpaikkaan, sillä erityisesti Energian työkaverit ovat tehneet häneen vaikutuksen. Keväällä alkaneet poikkeusolot ovat vaikuttaneet siten, ettei työkavereita näe niin paljon kuin haluaisi.

– Energian työkaverit ovat varsin mukavia. Viime kesänä meillä oli kesätyöntekijöiden kanssa todella hyvä porukka ja olemme nähneet kesän jälkeenkin. Olemme edelleen yhteyksissä toisiimme. Tänä kesänä en ole vielä päässyt kovin paljon tutustumaan muihin kesätyöntekijöihin, Tielinen kertoo.

Työn ulkopuolella Tielinen viettää aikaa kavereiden kanssa ja lukee kirjoja:
– Olen pitkään harrastanut maalaamista, en voi sanoa olevani siinä kovin hyvä, Tielinen naurahtaa.

Monipuolisia työtehtäviä

Jani Erviö työskentelee Lappeenrannan Lämpövoimalla sähköautomaation kunnossapidon työtehtävissä. Työtehtäviin ovat tähän mennessä kuuluneet jätevesilaitoksella ja puhtaan veden laitoksella suoritetut muutostyöt laitteistojen modernisoinneissa. Kesän projekteja on valmisteltu lämpölaitosten automaatiokaappien kalustamisilla. Töiden aloittaminen on tuntunut Erviöstä hyvältä pidemmän etäopiskelujakson jälkeen.

– Olen ollut harjoittelussa Energialla, joten tiesin, että täällä on monipuoliset mahdollisuudet päästä tekemään erilaisia töitä. Sen takia halusin hakea töitä nimenomaan Energialta, Erviö kommentoi.

Erviö on tehnyt aikaisemmin myyntitöitä ja toiminut rakennusalalla, mutta viimeiset vuodet hän on opiskellut sähkö- ja automaation perustutkintoa Saimaan ammattiopisto Sampossa.

–  Polkuopinnot mahdollistivat ammattikorkeakouluopintojen aloittamisen jo ammattikoulun aikana, joten tein siinä sivussa LAB-ammattikorkeakoulun opintoja, Erviö kertoo.

Tärkeintä on oppiminen

Kesätyöt tarjoavat hienon mahdollisuuden oppia oman alan käytännön työtä. Erviö kertoo mukavien ja ammattitaitoisten työkavereiden olevan myös iso syy töiden hakemiseen Energialta.

– Täällä on ammattitaitoiset henkilöt, jotka osaavat opettaa ja neuvoa. Olen vielä opintomatkalla ja haluan oppia koko ajan lisää. Koulussa oppii tietyt asiat, mutta työelämässä vielä enemmän. Täällä on hyvät tyypit töissä, Erviö kommentoi.

Oppiminen onnistuu minkä ikäisenä tahansa, kunhan vain löytää oikean paikan oppimiselle. Erviö kehottaakin koulussa olevia ja alan vaihtajia etsimään rohkeasti omaa paikkaa.

– Alussa on tärkeää, että pääsee paikkaan, jossa on mahdollisuus oppia. Se on minun ohjenuorani kaikille opiskeleville ja alan vaihtoa suunnitteleville, Erniö rohkaisee.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.