Golfissa tarvitaan räjähtävää voimaa

Juniorilupaus Ada Huhtala kertoo harrastuksestaan.
Lappeenrannan Energia
|
lappeenrannan-energia-viipurin-golf-yhteystyo
Lappeenrannan Energia on jo useamman vuoden ajan tukenut Viipurin Golfin junioritoimintaa, mikä osaltaan mahdollistaa myös Ada Huhtalan aktiivisen golfin harrastamisen. Vasta 14-vuotias Ada on harrastanut golfia täyspäiväisesti jo kolmen vuoden ajan.

”Käyn treenaamassa joka päivä vähintään pari tuntia, mutta yleensä pidempäänkin”, Kimpisen liikuntapainotteisessa ylä­koulussa kahdeksannella luokalla opiskeleva Ada kertoo. Haastattelupäivänä vuorossa olivat pitkät lyönnit juuri kesä­kaudelle auenneella Etelä­-Saimaa Golfin rangella. ”Kun alkaa enemmän vihertämään, keskityn lähipelaamiseen eli chippaamisen ja puttaamisen treenaamiseen viereisellä putti­viheriöllä”, Ada valottaa.

Kyllä haluaisin tästä itselleni ammatin ja sille tasolle pääsee vain ahkerasti treenaamalla.

Golf vei mennessään

Ada kävi ensimmäistä kertaa kokeilemassa golfia kuusi­vuotiaana. ”Harrastin todella aktiivisesti liikuntaa pienenä. Lajeina oli golfin lisäksi mm. telinevoimistelu, yleisurheilu, sirkus ja paini. Noin kolme vuotta sitten golf valikoitui näistä mieluisimmaksi ja se veikin sitten mennessään”, Ada luettelee.

Huono valinta golf ei ole ollut, sillä Ada on niittänyt palkintoja nuoresta iästään huolimatta kunnioitettavan määrän. Ada voitti vuonna 2016 kansallisen Tsemppitourin omassa sar­jassaan sekä kolmen kentän kilpailun Kaakon Kolmio Openin yhdessä golf­kaverinsa Anna Purhosen kanssa. ”Yksi hienoista kokemuksista oli myös Finnish Junior Tour -­karsintojen neljäs sija, jolla lunastin itselleni FJT-pelioikeuden kaudelle 2017”, Ada hehkuttaa. Finnish Junior Tour on alle 21­vuotiaille kilpapelaajille ylin mahdollinen kilpailukiertue Suomessa.

Suuntana golfin ammattilainen

Yhdeksi golfin parhaista puolista Ada listaa matkustamisen, vaikka reissussa yleensä keskitytäänkin aamusta iltaan tree­naamiseen. ”Olemme käyneet ulkomailla noin 2 – 3 kertaa vuodessa, muun muassa Espanjassa, Arabiemiraateissa ja Virossa. Joskus tulevaisuudessa olisi mukava päästä ainakin Amerikan kentille pelaamaan”, Ada kertoo.

Tulevana kesänä Ada osallistuu lähes 20:een noin 1– 3 päiväiseen kilpailuun. Näistä tärkeimmäksi hän listaa Vierumäellä pelattavat SM­-kisat: ”Viime vuonna olin jaetulla 6. sijalla omassa sarjassani ja tänä vuonna tavoitteet ovat tietenkin korkeammalla”, Ada kertoo ja jatkaa: ”Kyllä haluaisin tästä itselleni ammatin ja sinne tasolle pääsee vain ahkerasti treenaamalla.”

Energistä yhteistyötä

lappeenrannan-energia-golfViipurin Golf on myös lasten ja nuorten urheiluseura, jossa pelaa noin 200 juniori­golfaajaa. Lappeenrannan Energia on ollut Viipurin Golfin kanssa yhteistyössä jo useampia vuosia. ”Näkyvin yhteistyön hedelmä lienee nyt jo viidettä vuotta järjestettävä Ener­gia golf -­leiri, joka on junioreiden keskuudessa erittäin pidetty tapahtuma ja lähes aina viimeistä paikkaa myö­ten täynnä”, kertoo Viipurin Golfin nuorisopäällikkö Mikko Pylkkönen. Yhteistyön ansiosta osallistumis­maksu on voitu pitää kohtuullisena ja golf­harrastus on entistä laajemman harrastajakunnan tavoitettavissa. Tänä vuonna leiri järjestetään elokuun alussa.

Lappeenrannassa golfin harrastamisen voi aloittaa monella eri tavalla. ”Voi tulla esimerkiksi kaverin kanssa harjoitusalueelle kokeilemaan tai mukaan seuran junioritoimintaan”, Pykkönen kertoo. Viipurin Golf järjestää säännöllisesti alkeiskursseja ja ”green­cardin” suoritettuaan lajia voi harrastaa myös omatoimisesti. ”Teemme myös paljon yhteistyötä koulujen ja muiden urheiluseurojen kanssa. Viime vuonna golfiin kävi tutustumassa noin 1 000 nuorta”, Pylkkönen iloitsee.

viipuringolf.fi

Teksti: Kaisu Kärri, Kuvat: Tuomas Jussila

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.