Verkostomestari Janne Kuningas kertoo idean geokätköistä syntyneen, koska harrastuksessa yhdistyy luonto ja liikunta.
- Halusimme järjestää juhlavuoden kunniaksi tekemistä Lappeenrannan ja lähikuntien asukkaille ja tehdä samalla toimintaamme tutuksi.
Geokätkön luomiseen liittyy paljon sääntöjä
Geokätköilyssä piilotetaan ja etsitään luonnosta GPS-paikannuksen avulla rasioita eli geokätköjä. Kätkössä voi olla esimerkiksi lokikirja, johon merkitään käynnit ja kätkön paikkaan liittyvää tietoa. Harrastukseen riittää tavallinen älypuhelin ja kätköjen etsimiseen tarvittavat tiedot löytyvät geocaching.com-sivulta.
Monet työntekijöistämme ovat aktiivisia geokätköilijöitä, ja he johdattivat Kuningasta lajin saloihin.
- Ennen kuin ryhdyimme tekemään omia kätköjä, kollegani opasti, kuinka geokätköilyssä toimitaan ja kävimme hänen kanssaan tutustumassa muutamaan kätköön. Sitten teimme porukalla pitkän listan paikoista vesi- ja energiaverkkojen varrelta, joihin kätköjä voisi sijoittaa.
Geokätkön luomiseen liittyy paljon sääntöjä, jotka olivat Kuninkaalle uusia.
- Kaikki alkaa sopivan paikan etsimisellä. Geocaching.com-sivulta pitää tarkastaa, ettei kätkölle suunniteltu paikka ole liian lähellä jo olemassa olevaa kätköä. Kun sopiva paikka on löytynyt, otamme koordinaatit ja toimitamme ne hyväksyttäväksi sivuston vapaaehtoisille valvojille. Paikan hyväksymisen jälkeen viemme kätkön paikalleen, jonka jälkeen kätkö ja sen kuvaus hyväksytään vielä erikseen. Näin varmistetaan, että kaikki menee sääntöjen mukaan.
Geokätköjä laajalla alueella
Geokätköissämme on QR-koodi, jonka kautta voit lukea esimerkiksi kätkön paikkaan liittyvän tarinan Lappeenrannan Energian historiasta tai nykypäivästä. Kuningas kertoo yhden esimerkin.
- Lappeenrannan keskustassa on yksi geokätkö sähköaseman läheisyydessä. Siinä kerrotaan aseman historiasta ja sen roolista sähköverkon toiminnassa.
Nyt geokätköjä on julkaistu jo useampi ja lisää tulee aina syyskuulle saakka, Kuningas lupaa.
- Niitä on tarkoitus levittää koko sille alueelle Lappeenrannassa ja lähikunnissa, jossa Lappeenrannan Energia toimii. Alue on siis hyvin laaja.
Kuningas on ilahtunut siitä, kuinka hyvin geokätköt on otettu vastaan.
- Kävijöitä on ollut laidasta laitaan. Joku on tullut varta vasten etsimään kätköä, toinen taas kesälomalla tutkinut, mitä täältä löytyy, ja onpa muutama käynyt työmatkallakin katsomassa kätkön.
Hän toivookin, että geokätköilijät lähettäisivät asiakaspalvelun kautta palautetta ja toiveita esimerkiksi paikoista, joihin kätköjä voisi piilottaa.
Lue lisää geokätköistämme ja
kuinka voit aloittaa niiden etsimisen:
Kesäkuusta alkaen geokätköillään koko kesä!
Tule vihreään konserttiin ja karnevaaliin
120-vuotisjuhlamme kunniaksi järjestämme ja olemme mukana useissa tapahtumissa. Katso tarkemmat tiedot lappeenrannanenergia.fi/120.
Green Leaf -konsertti su 22.8. Linnoituksen nurmella
Koko perheen maksuttomassa piknik-konsertissa esiintyjinä Sound of Divas, Dark Ride Brothers sekä Rakuunasoittokunnan varusmiesyhtye Hallakko. Konsertin tarjoavat Lappeenrannan kaupungin Green Leaf ja Lappeenrannan Energia.
Greenreality-karnevaali ke 25.8. Kansalaistorilla
Kaupungin järjestämässä Greenreality-verkoston koko perheen tapahtumassa kerromme mm. vihreästä kaukolämmöstä ja puhtaasta vedestä. Ohjelmassa myös esityksiä ja tekemistä kaikenikäisille.