Tulevaisuuden osalta olemme ideoineet uusia toteutusmalleja yhdessä henkilöstömme kanssa.
Musiikkivideona toteutettu vuosikertomus 2024 avaa energia- ja vesiyhtiömme viime vuoden tunnuslukuja, toimintaa ja tilinpäätöstä tutussa tiiviissä muodossaan. Toteutuksessa kuvataan Lappeenrannan Energian tapahtumarikasta vuotta, joka muistetaan erityisesti uusista energiavarastoinnin ja siirron hankkeista sekä alueellisen vesihuoltoyhteistyön kehittymisestä Etelä-Karjalan alueella.
- Konsernin vuosi toteutui suunnitelmien mukaan ja oli kaikin puolin onnistunut. Kaikkien palveluiden toimitusvarmuus toteutui korkealla tasolla, ja yhtiö on edistänyt eri liiketoiminnoissaan polkua kohti menestyksekästä tulevaisuutta, kertoo toimitusjohtaja Arto Nikkanen.
Vuosikertomuksemme julkaistiin musiikkivideona nyt neljättä kertaa. Aiempina vuosina saatu positiivinen palaute kannusti tarttumaan tällä kertaa kitaraan ja rumpuihin. Menevä ja kevyt elektroninen pop sai seuraajaksi astetta painavammat ja suoraviivaisemmat sävelet.
- Vuosikertomuskappaleen tuottamisesta, kuvaamisesta ja ohjaamisesta vastannut Pete Welling teki osaltaan jälleen kerran hienoa työtä ja siitä hänelle iso kiitos, jatkaa Nikkanen.
Toimitusjohtaja kiittää lopuksi myös omaa henkilöstöä vuosikertomusvideon toteutuksen ideoinnista.
- Ennen vuosikertomusvideon toteutukseen ryhtymistä kuuntelimme henkilöstön näkemyksiä vaihtoehdoista toteuttaa vuosikertomus. Musiikkivideo oli yksi suosituimmista vaihtoehdoista ja saimme tuleville vuosille uusia hienoja ideoita toteuttaa vuosikertomusvideo muutenkin kuin perinteisessä kirjoitetussa muodossa. Ensi keväänä näemme sitten, että mikä näistä ehdotuksista etenee toteutukseen, pohtii Nikkanen.
Kevään ja kesän mittaan vuosikertomus eri toteutusmuotoineen tulee näkymään Etelä-Karjalan alueen tapahtumissa sosiaalisten median alustojen rinnalla.
Lappeenrannan Energian vuosikertomuksen pystyi näkemään ennakkoesityksenä lauantaina 12.4. Saipa-Lukko pelissä.